Tuhatjalkaiset

Tuhatjalkaiset ovat kiehtovia selkärangattomia, joita tavataan luonnossa lähes kaikkialla maailmassa. Lajeja tunnetaan tuhansia, ja niiden koko, väritys, rakenne sekä elintavat vaihtelevat huomattavasti. Osa lajeista elää kuivilla alueilla, osa kosteissa trooppisissa metsissä, ja niiden koko voi vaihdella muutamasta senttimetristä näyttäviin, yli 25 senttimetrin mittaisiin lajeihin.

Suurin osa terraarioharrastuksessa pidettävistä tuhatjalkaisista on trooppisia metsälajeja, joiden hoitovaatimukset muistuttavat toisiaan melko paljon. Harrastuksessa suosittuja ovat erityisesti Spirobolida-lahkoon kuuluvat tuhatjalkaiset, joihin kuuluu useita näyttäviä ja rauhallisia lajeja. Tunnettuja harrastuksessa pidettyjä sukuja ovat esimerkiksi Archispirostreptus, Centrobolus, Telodeinopus, Tonkinbolus ja Spirobolus. Näitä yhdistävät yleensä kostean metsämäinen elinympäristö, kaivautuva elämäntapa, rauhallinen käyttäytyminen sekä melko samankaltainen ruokavalio.

Millainen eläin tuhatjalkainen on?

Tuhatjalkaiset ovat hajottajaeläimiä - niiden tärkeä tehtävä luonnossa on kuolleen kasviaineksen hajottaminen. Ne syövät esimerkiksi lehtikariketta, lahopuuta ja muuta pehmennyttä orgaanista materiaalia. Luonnossa ne viettävät suuren osan ajastaan maanpinnan tuntumassa tai pohjamateriaalin sisällä, ja monet lajit ovat aktiivisimmillaan iltaisin ja öisin.

Tuhatjalkaisen ruumis koostuu useista panssarimaisista jaokkeista, ja lähes jokaisessa jaokkeessa on kaksi jalkaparia. Tästä huolimatta nimi ”tuhatjalkainen” on hieman harhaanjohtava, sillä useimmilla lajeilla jalkoja on huomattavasti alle tuhat.

Häirittynä tuhatjalkainen kiertyy yleensä tiukalle kerälle suojatakseen pehmeää alapintaansa. Osa lajeista voi lisäksi erittää puolustusnestettä, joka saattaa ärsyttää ihoa tai limakalvoja. Joidenkin lajien tukiranka voi myös hohtaa UV-valossa sinertävänä tai vihertävänä.

 

Terraario tuhatjalkaisille

Tuhatjalkaiset tarvitsevat turvallisen ja kosteutta ylläpitävän terraarion, jossa on runsaasti pohjamateriaalia, lehtikariketta ja piilopaikkoja. Monet lajit viettävät suuren osan ajastaan lehtien, sammaleen ja muun materiaalin seassa, vaikka osa myös kaivautuu ajoittain syvemmälle pohjamateriaaliin. Koska tuhatjalkaiset liikkuvat pääasiassa maan pinnalla ja pohjamateriaalin joukossa, terraarion pohjapinta-ala on yleensä korkeutta tärkeämpi. Useimmille lajeille sopii hyvin matalahko lasiterraario, jossa on hyvä ilmanvaihto mutta joka pystyy samalla säilyttämään kosteutta.

Yleisenä suuntaa-antavana ohjeena terraarion pituuden tulisi olla vähintään noin 2–3 kertaa eläimen pituus. Yhdelle keskikokoiselle tai suurelle tuhatjalkaiselle sopii usein jo noin 40 × 30 cm pohjapinta-alan terraario, kun taas useamman yksilön ryhmä tai suuret lajit hyötyvät selvästi suuremmasta tilasta.

Sisustuksessa voidaan käyttää esimerkiksi kaarnaa, sammalta, lehtikariketta ja oksia, jotka tarjoavat suojaa ja luonnollisen ympäristön tuntua. Terraarion tulee olla huolellisesti suljettu, sillä osa lajeista osaa kiivetä yllättävän hyvin. Voimakasta valaistusta ei yleensä tarvita, sillä monet lajit välttelevät kirkkaita olosuhteita.

 

 

Pohjamateriaali ja kaivautuminen

Pohjamateriaali on yksi tärkeimmistä asioista tuhatjalkaisten hoidossa. Sen tulee olla riittävän syvä, kostea ja kuohkea, jotta eläin pystyy halutessaan kaivautumaan turvallisesti. Hyvä pohjamateriaali koostuu usein esimerkiksi lannoittamattomasta mullasta, kookoskuidusta, lahopuusta, kuivuneista lehdistä ja sammaleesta. Monet lajit käyttävät pohjamateriaalia myös ravinnokseen, joten täysin steriili tai ravinneköyhä pohja ei ole ihanteellinen. Tuhatjalkaiset kaivautuvat usein erityisesti levätessään, nahanluonnin aikana tai etsiessään kosteampaa ympäristöä. Pitkätkin piilottelujaksot ovat  normaaleja.

 

Lämpötila ja kosteus

Suurin osa harrastuksessa pidettävistä trooppisista tuhatjalkaisista viihtyy lämpimissä ja kosteissa olosuhteissa. Monille lajeille sopiva lämpötila on noin 22–28 °C. Ympäristön tulee pysyä tasaisen kosteana, mutta liiallinen märkyys voi aiheuttaa homeongelmia, bakteerikasvua ja ilmanlaadun heikkenemistä. Kosteutta voidaan ylläpitää sumuttamalla terraariota säännöllisesti ja käyttämällä kosteutta sitovia materiaaleja, kuten sammalta, kaarnahaketta ja lehtikariketta. Terraarioon kannattaa jättää myös hieman kuivempia alueita, jotta eläin voi itse valita sopivan paikan.

 

Tuhatjalkaisen talonmiehet

Moniin tuhatjalkaisterraarioihin sopivat myös bioaktiivisen terraarion tukieläimet, kuten siirat ja hyppyhäntäiset. Ne osallistuvat hajonneen kasviaineksen käsittelyyn ja auttavat ylläpitämään terraarion luonnollista tasapainoa. Erityisesti hyppyhäntäiset ovat hyödyllisiä kosteissa terraarioissa, sillä ne syövät esimerkiksi homekasvustoja ja muuta hajoavaa orgaanista materiaalia. Siirat puolestaan osallistuvat lehtikarikkeen, lahopuun ja muun biojätteen hajottamiseen sekä auttavat pitämään pohjamateriaalia ilmavampana. Bioaktiivinen terraario voi helpottaa ylläpitoa ja luoda luonnollisemman ympäristön myös tuhatjalkaisille. Tukieläimet eivät kuitenkaan korvaa varsinaista siivousta tai terraarion olosuhteiden seurantaa.

Sekä siiroista että hyppyhäntäisistä löytyy useita erilaisia lajeja, joista osa soveltuu kosteisiin trooppisiin terraarioihin paremmin kuin toiset. Sopivien lajien valintaan ja hoitoon kannattaa perehtyä erikseen.

 

 

Mitä tuhatjalkaiset syövät?

Tuhatjalkaiset ovat pääasiassa kasvinsyöjiä ja hajottajia. Ruokavalion perustana toimii usein kuivunut ja osittain hajonnut kasvimateriaali, mutta terraariossa niille voidaan tarjota myös tuoreruokaa. Monet lajit syövät mielellään esimerkiksi kurkkua, kesäkurpitsaa, porkkanaa, bataattia, omenaa ja päärynää. Lisäksi kuivuneet lehdet ja lahopuu ovat tärkeä osa monien lajien ruokavaliota. Ruokaa ei kannata jättää terraarioon pitkäksi aikaa pilaantumaan, sillä se voi houkutella homeita ja haitallisia pieneliöitä.

 

Kalsiumin merkitys

Kalsium on tärkeä osa tuhatjalkaisten normaalia kasvua ja kuoren muodostumista. Erityisesti kasvavat yksilöt tarvitsevat sitä säännöllisesti. Kalsiumia voidaan tarjota esimerkiksi seepiansuomun tai erilaisten mineraalivalmisteiden muodossa. Monipuolinen ja luonnollinen ruokavalio auttaa yleensä ylläpitämään hyvää yleiskuntoa.

 

Nahanluonti l. moltti

Kasvaessaan tuhatjalkainen luo nahkansa, sillä sen ulkoinen tukiranka ei kasva eläimen mukana. Kasvu tapahtuu vaiheittain vanhan kuoren irrotessa ja uuden, suuremman kuoren kovettuessa sen tilalle. Nahanluonnin aikana eläin on erityisen herkkä, minkä vuoksi sitä ei tule häiritä. Monet yksilöt vetäytyvät nahanluonnin ajaksi pohjamateriaalin sisään jopa viikoiksi. Vastaluotu yksilö on pehmeä ja herkkä vaurioille, joten rauhallinen ympäristö ja riittävä kosteus ovat erittäin tärkeitä.

 

Voiko tuhatjalkaista käsitellä?

Useimmat harrastuksessa pidettävät tuhatjalkaiset ovat rauhallisia eläimiä, mutta ne eivät ole varsinaisia sylieläimiä. Jatkuvaa käsittelyä ei suositella. Jos eläintä käsitellään, sitä tulee tukea varovasti eikä sitä saa nostaa korkealle. Putoaminen voi vahingoittaa eläimen ruumista vakavasti.

Monet lajit puolustautuvat kiertymällä kerälle, mutta osa voi lisäksi erittää puolustusnestettä kyljissään sijaitsevista rauhasista. Nesteen tarkoitus on karkottaa saalistajia, ja se voi ärsyttää ihoa sekä limakalvoja. Joillakin trooppisilla lajeilla erite voi aiheuttaa iholla kirvelyä, punoitusta ja tilapäisiä värjäymiä. Erityisen varovainen tulee olla silmien kanssa, sillä puolustusneste voi aiheuttaa voimakasta ärsytystä joutuessaan silmiin. Kädet onkin hyvä pestä huolellisesti käsittelyn jälkeen ennen kasvoihin tai silmiin koskemista.

Tuhatjalkaiset eivät kuitenkaan ole ihmiselle vaarallisia samalla tavalla kuin esimerkiksi jotkin juoksujalkaiset, jotka voivat purra myrkkyraajoillaan. Tuhatjalkaiset eivät pistä eivätkä pure, vaan niiden puolustus perustuu pääasiassa piiloutumiseen, kerälle kiertymiseen ja puolustusnesteisiin.

 

Muutamia harrastuksessa pidettäviä lajeja:

 

"Afrikanoliivituhatjalkainen"

Tieteellinen nimi: Analocostreptus gregorius
Nimi englanniksi: “African olive millipede”
Aikuiskoko: noin 10–12 cm
Käytös: Rauhallinen ja melko hoikka tuhatjalkainen, joka viettää paljon aikaa lehtikarikkeen ja pohjamateriaalin seassa. Laji on pääasiassa ilta- ja yöaktiivinen.
Ravinto: Lahopuu, kuivat lehdet, pehmennyt kasvimateriaali sekä erilaiset vihannekset ja hedelmät.
Huomioitavaa: Laji tunnettiin aiemmin nimellä Spirostreptus gregorius, mutta nykyisin hyväksytty nimi on Analocostreptus gregorius. Harrastuksessa vanhaa nimeä näkee edelleen usein käytössä. Lajia pidetään yleensä melko helppohoitoisena ja aloittelijallekin sopivana.

Afrikanjättituhatjalkainen

Tieteellinen nimi: Archispirostreptus gigas
Nimi englanniksi: “African giant millipede”
Aikuiskoko: noin 20–30 cm
Käytös: Rauhallinen ja kookas tuhatjalkainen, joka viettää paljon aikaa lehtikarikkeen, sammaleen ja pohjamateriaalin seassa. Laji on pääasiassa ilta- ja yöaktiivinen, mutta saattaa liikkua terraariossa myös päivisin etenkin kostealla säällä.
Ravinto: Lahopuu, kuivat lehdet, pehmennyt kasvimateriaali sekä erilaiset vihannekset ja hedelmät. Myös kalsiumin saanti on tärkeää.
Huomioitavaa: Archispirostreptus gigas on yksi maailman suurimmista tuhatjalkaisista ja samalla yksi tunnetuimmista terraarioharrastuksessa pidettävistä lajeista. Lajia pidetään yleensä melko helppohoitoisena ja rauhallisena, minkä vuoksi sitä suositellaan usein myös aloittelijoille. Häirittynä laji voi erittää puolustusnestettä, joka voi ärsyttää ihoa ja erityisesti silmiä.

‘Tonkinin sateenkaarituhatjalkainen’

Tieteellinen nimi: Tonkinbolus dollfusi
Nimi englanniksi: “Vietnamese rainbow millipede”
Aikuiskoko: noin 12–18 cm
Käytös: Rauhallinen ja melko aktiivinen tuhatjalkainen, joka liikkuu paljon lehtikarikkeen ja pohjamateriaalin pinnalla etenkin iltaisin ja öisin. Laji viettää aikaa myös kaarnan ja sammaleen suojassa.
Ravinto: Lahopuu, kuivat lehdet, pehmennyt kasvimateriaali sekä erilaiset vihannekset ja hedelmät. Myös kalsiumin saanti on tärkeää.
Huomioitavaa: Tonkinbolus dollfusi tunnetaan erityisesti näyttävästä värityksestään, jossa voi näkyä punaisen, ruskean, oranssin ja tummien sävyjen yhdistelmiä. Laji on kotoisin Kaakkois-Aasiasta ja viihtyy kosteassa terraariossa, jossa on runsaasti lehtikariketta ja piilopaikkoja. Harrastuksessa lajista käytetään joskus myös erilaisia värimuotoihin viittaavia nimiä.

‘Karibiantuhatjalkainen’

Tieteellinen nimi: Anadenobolus monilicornis
Nimi englanniksi: “Bumblebee millipede” / “Caribbean millipede”
Aikuiskoko: noin 6–10 cm
Käytös: Vilkas ja melko aktiivinen tuhatjalkainen, joka liikkuu paljon lehtikarikkeen ja pohjamateriaalin pinnalla. Laji viettää aikaa myös osittain kaivautuneena ja on pääasiassa ilta- ja yöaktiivinen.
Ravinto: Lahopuu, kuivat lehdet, pehmennyt kasvimateriaali sekä erilaiset vihannekset ja hedelmät. Myös kalkin saanti on tärkeää normaalille kasvulle.
Huomioitavaa: Anadenobolus monilicornis on Karibian alueelta kotoisin oleva melko pienikokoinen tuhatjalkainen. Laji tunnetaan hyvästä lisääntymiskyvystään, ja sopivissa olosuhteissa terraarioon voi syntyä runsaastikin poikasia. Harrastuksessa sitä pidetään yleensä melko helppohoitoisena lajina, joka sopii hyvin bioaktiivisiin terraarioihin.

‘Madagaskarin tulituhatjalkainen’

Tieteellinen nimi: Aphistogoniulus corallipes
Nimi englanniksi: “Madagascan fire millipede”
Aikuiskoko: noin 10–14 cm
Käytös: Rauhallinen ja melko aktiivinen tuhatjalkainen, joka liikkuu paljon lehtikarikkeen, sammaleen ja kaarnan seassa etenkin iltaisin ja öisin. Laji viettää aikaa myös osittain kaivautuneena kosteaan pohjamateriaaliin.
Ravinto: Lahopuu, kuivat lehdet, pehmennyt kasvimateriaali sekä erilaiset vihannekset ja hedelmät. Myös kalkin saanti on tärkeää normaalille kasvulle.
Huomioitavaa: Aphistogoniulus corallipes on Madagaskarilta kotoisin oleva näyttävä tuhatjalkainen, joka tunnetaan erityisesti tumman ruumiin ja punertavien jalkojen muodostamasta värityksestä. Laji viihtyy kosteassa ja runsaslehtisessä terraariossa. 

 

 

‘Lohikäärmetuhatjalkainen’

Tieteellinen nimi: Thyropygus ligulus
Nimi englanniksi: “Dragon millipede”
Aikuiskoko: noin 15–20 cm
Käytös: Rauhallinen mutta melko aktiivinen tuhatjalkainen, joka liikkuu paljon terraarion pohjalla ja lehtikarikkeen seassa etenkin iltaisin ja öisin. Laji viettää aikaa myös osittain kaivautuneena kosteaan pohjamateriaaliin.
Ravinto: Lahopuu, kuivat lehdet, pehmennyt kasvimateriaali sekä erilaiset vihannekset ja hedelmät. Myös kalkin saanti on tärkeää normaalille kasvulle.
Huomioitavaa: Thyropygus ligulus kuuluu näyttäviin Kaakkois-Aasiasta kotoisin oleviin tuhatjalkaisiin, joita harrastuksessa kutsutaan usein lohikäärmetuhatjalkaisiksi. Laji viihtyy kosteassa terraariossa, jossa on runsaasti lehtikariketta, sammalta ja piilopaikkoja. Häirittynä laji voi erittää puolustusnestettä, joka voi ärsyttää ihoa ja erityisesti silmiä.

 

Kaikki tarvittava onnistuneeseen harrastukseen

Oikeat välineet ja olosuhteet ovat onnistuneen terraarioharrastuksen perusta. Löydät meiltä terraariot, tekniikan ja tarvikkeet selkärangattomille terraarioeläimille.