Orkidearukoilijasirkka
Orkidearukoilijasirkka (Hymenopus coronatus) kuuluu rukoilijasirkkojen (Mantodea) lahkoon. Englanniksi laji tunnetaan nimellä Orchid mantis.
Lajin suosio perustuu sen kauniiseen ulkonäköön. Aikuinen naaras muistuttaa valkoisine ja vaaleanpunaisine sävyineen orkidean kukkaa. Kukan terälehtiä muistuttavat raajat rikkovat hyönteisen ääriviivat tehokkaasti, ja luonnossa sitä onkin usein vaikea havaita.
Nimestään huolimatta orkidearukoilijasirkka ei elä pelkästään orkideoissa eikä tarvitse niitä selviytyäkseen. Se käyttää naamioitumistaan hyväkseen monenlaisten kukkien ja vaaleiden kasvien joukossa. Tutkimusten mukaan laji ei pelkästään piiloudu saalistajilta, vaan houkuttelee myös pölyttäjiä lähelleen. Perhoset, mehiläiset ja muut kukilla vierailevat hyönteiset voivat erehtyä pitämään sirkkaa kukkana – ja päätyvät hetkessä sen saaliiksi!
Luonnollinen elinympäristö
Luonnossa orkidearukoilijasirkkaa tavataan Malesiassa, Indonesiassa, Thaimaassa ja muilla Kaakkois-Aasian trooppisilla alueilla. Sen elinympäristöjä ovat lämpimät ja kosteat sademetsät, joissa ilmankosteus pysyy korkeana ympäri vuoden. Laji viihtyy erityisesti pensaissa ja kukkivassa kasvillisuudessa noin metrin tai parin korkeudella maanpinnasta. Se kiipeilee taitavasti oksilla ja lehdillä, mutta viettää suuren osan päivästä täysin paikallaan odottaen ravinnon saapumista.
Trooppisessa metsässä lämpötila vaihtelee vuorokauden aikana vain vähän. Samalla ilma vaihtuu jatkuvasti kevyen tuulen ansiosta. Tästä syystä orkidearukoilijasirkka tarvitsee terraariossakin sekä riittävän kosteuden että hyvän ilmanvaihdon. Pelkkä kostea terraario ei riitä, sillä seisova, kostea ilma altistaa homeelle, bakteereille ja epäonnistuneille nahanluonneille.
Orkidea... vai sittenkään?
Moni uskoo orkidearukoilijasirkan vaihtavan väriään sen mukaan, minkä värisessä kukassa se oleskelee. Tämä on sitkeästi elänyt uskomus, mutta tutkimukset eivät ole vahvistaneet sitä. Lajin värit määräytyvät pääasiassa yksilön kehityksen ja viimeisimpien nahanluontien perusteella. Aikuiset naaraat ovat tavallisesti valkoisia, vaaleanpunaisia tai hennon kellertäviä, kun taas koiraat jäävät huomattavasti pienemmiksi ja niiden väritys on usein hillitympi.
Mielenkiintoista on myös se, että aivan pienet nymfit näyttävät täysin erilaisilta kuin aikuiset. Ensimmäisissä kasvuvaiheissaan ne ovat mustan ja punaruskean sävyisiä ja muistuttavat erehdyttävästi muurahaisia. Tämä suojaa niitä saalistajilta, sillä monet eläimet karttavat aggressiivisia muurahaisia. Vasta useiden nahanluontien myötä sirkat muuttuvat vähitellen vaaleiksi ja alkavat muistuttaa kukkia.
Orkidearukoilijasirkan terraario
Terraarion tulee olla malliltaan korkea, sillä laji viettää lähes koko elämänsä kiipeillen oksilla ja kasvillisuuden seassa. Myös nahanluonti (moltti) tapahtuu roikkuen ylösalaisin, joten terraarion korkeudella on merkitystä onnistuneen molttauksen kannalta.
Laji on pienikokoinen, joten yksittäiselle aikuiselle naaraalle riittää jo noin 20 × 20 × 30 cm kokoinen terraario. Tärkeintä on, että korkeutta on vähintään noin kolme kertaa sirkan pituuden verran ja että sirkan on mahdollista hyödyntää terraarion koko korkeus. Pienet nymfit kannattaa kasvattaa aluksi pienemmissä kasvatusrasioissa, jolloin ravinnon löytäminen on helpompaa ja yksilön kehitystä voidaan seurata tarkemmin.
Terraarion tulee tarjota runsaasti kiipeilymahdollisuuksia. Erilaiset oksat, köynnökset ja kasvit antavat sirkalle luonnollisia väijymispaikkoja sekä turvallisen paikan nahanluontiin.
Hyvä ilmanvaihto on orkidearukoilijasirkalle erityisen tärkeä. Pelkkä korkea ilmankosteus ei riitä, vaan ilman tulee vaihtua jatkuvasti. Paras ratkaisu on terraario, jossa ilmanvaihto toimii sekä ala- että yläosan kautta. Näin kosteus pysyy sopivana ilman, että ilma muuttuu tunkkaiseksi.
- Tutustu pieniin terraarioihin TÄÄLLÄ >
- Tutustu aitoihin kasveihin TÄÄLLÄ >
- Tutustu tekokasveihin TÄÄLLÄ >
- Tutustu somisteisiin täällä >
Akvaariolinnan vinkki
Orkidearukoilijan terraarion kokoaminen onnistuu helposti valmiilla aloituspaketilla. HabiStat Invertebrate Starter Kit sisältää 20 × 20 × 30 cm kokoisen lasiterraarion, lämpömittarin, Coconut Cave piilon, muoviset ruokintapinsetit, sumutus pullon, pohjamateriaalin ja pakkauksen rahkasammalta. Paketti sopii rukoilijasirkkojen ja muiden pienten selkärangattomien terraarion perustaksi. Huomioi, että tarvittava lisälämmitys ja valaistus valitaan erikseen huoneen lämpötilan ja eläinlajin tarpeiden mukaan.
Orkidearukoilijasirkan terraarion lämpötila
Orkidearukoilijasirkka viihtyy parhaiten 24–28 °C lämpötilassa. Öisin lämpötila saa laskea muutaman asteen, mikä jäljittelee luonnollista vuorokausivaihtelua.
Jos huonelämpötila jää jatkuvasti alle noin 22 asteen, terraario tarvitsee lisälämmityksen. Sopivia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi lämpömatto tai pienitehoinen lämpölamppu. Lämpömatto sijoitetaan aina terraarion sivulle tai takaseinälle, ei pohjan alle. Näin pohjamateriaali ei kuivu liikaa ja lämpö jakautuu tasaisemmin.
Lämpötilaa kannattaa seurata luotettavalla lämpömittarilla. Liian viileissä olosuhteissa orkidearukoilijasirkka muuttuu passiiviseksi, syö huonosti ja nahanluonnit voivat epäonnistua. Toisaalta jatkuvasti liian korkea lämpö nopeuttaa aineenvaihduntaa, jolloin yksilö kasvaa nopeammin aikuiseksi mutta elää yleensä lyhyemmän elämän.
Orkidearukoilijasirkka on trooppinen laji, joten se tarvitsee melko korkean ilmankosteuden. Sopiva suhteellinen kosteus on yleensä noin 60–80 %. Luonnossa ilmankosteus vaihtelee vuorokauden aikana, ollen päivällä hieman alhaisempi ja nousten yötä kohti.
Kosteutta ylläpidetään sumuttamalla terraariota kevyesti muutaman kerran viikossa tai tarvittaessa päivittäin. Samalla lehdille ja oksille muodostuu pieniä vesipisaroita, joista sirkka voi juoda. Pohjamateriaaliksi on hyvä valita humusta tai maaseos, joka sitoo kosteutta. Myös elävät sammaleet auttavat pitämään kosteuden tasaisempana.
Vaikka ilmankosteuden tulee olla melko korkea, terraario ei saa olla jatkuvasti märkä. Tärkeämpää kuin mahdollisimman korkea kosteus on hyvin tuulettuva ympäristö, jossa ilma vaihtuu tehokkaasti. Liiallinen kosteus yhdessä huonon ilmanvaihdon kanssa lisää homeen, bakteerien ja epäonnistuneiden nahanluontien riskiä.
Orkidearukoilijasirkan ruokinta
Tämä pikkukaveri on peto, joka syö ainoastaan elävää ravintoa. Luonnossa sen saaliiksi päätyy pääasiassa kukilla vierailevia lentäviä hyönteisiä. Pienimmille nymfeille sopivat banaanikärpäset (Drosophila melanogaster ja D. hydei). Sirkan kasvaessa ravinnon kokoa kasvatetaan vähitellen. Aikuisille yksilöille voidaan tarjota esimerkiksi huonekärpäsiä, sotilaskärpäsiä sekä vahakoin perhosia. Lentävä saalis vastaa parhaiten orkidearukoilijasirkan luontaista saalistuskäyttäytymistä. Luonnosta pyydystettyjä hyönteisiä ei yleensä suositella ravinnoksi, sillä ne voivat kantaa loisia, taudinaiheuttajia tai torjunta-ainejäämiä.
Nuoret orkidearukoilijasirkat syövät lähes päivittäin, kun taas aikuiselle yksilölle riittää yleensä ruokinta noin 2–3 kertaa viikossa.
Orkidearukoilijasirkka ei tavallisesti tarvitse erillisiä vitamiini- tai kalsiumlisäravinteita. Monipuolinen, terveistä ruokahyönteisistä koostuva ravinto riittää pitämään sen hyvässä kunnossa.
Orkidearukoilijasirkan nahanluonti
Kuten kaikki rukoilijasirkat, myös orkidearukoilija kasvaa luomalla nahkansa useita kertoja ennen aikuisuutta. Ennen nahanluontia sirkka muuttuu usein passiivisemmaksi ja lopettaa syömisen. Tämä on täysin normaalia. Nahanluonnin aikana sirkkaa ei tule häiritä eikä käsitellä. Juuri nahkansa luonut yksilö on erittäin herkkä vaurioille, sillä uusi kuori on vielä pehmeä. Ruokintaa kannattaa jatkaa vasta noin kahden vuorokauden kuluttua, kun kuori on ehtinyt kovettua.
Sukupuolten erot
Sukupuolet on helppo erottaa toisistaan, kun sirkat ovat täysikasvuisia. Naaras kasvaa noin 6–7 cm pituiseksi, kun taas koiras jää vain noin 2,5–3 cm mittaiseksi. Naaras on rakenteeltaan leveämpi sekä tukevampi, kun taas koiras on sirompi, liikkuu aktiivisemmin ja lentää naarasta paremmin. Sukupuolen voi varmistaa myös vatsapuolelta laskettavista takaruumiin jaokkeista: koiraalla niitä on kahdeksan ja naaraalla kuusi. Koiras aikuistuu huomattavasti naarasta nopeammin ja elää yleensä myös lyhyemmän elämän. Tämän vuoksi lajin kasvattaminen vaatii usein parittelun huolellista ajoittamista.
Lisääntyminen
Parittelun jälkeen naaras munii munansa vaahtomaiseen eritteeseen, joka kovettuu nopeasti suojaavaksi munakoteloksi eli ootekaksi. Hedelmöittyneestä ootekasta voi sopivissa olosuhteissa kuoriutua suuri määrä pieniä nymfejä.
Vastakuoriutuneet poikaset näyttävät täysin erilaisilta kuin aikuiset. Ne ovat tummia, muurahaismaisia ja hyvin pienikokoisia. Useiden nahanluontien myötä niiden väritys muuttuu vähitellen vaaleammaksi ja ne alkavat muistuttaa aikuisia orkidearukoilijasirkkoja.