Alennuskoodi / lahjakortti
Onko sinulla kampanja- tai alennuskoodi?

Terraariotarvikkeet

Akvaariotarvikkeet

Pohjamateriaalin valinta

Terraarion pohjamateriaalit on verkokaupassamme jaoteltu terraarion asukkien mukaan. Sademetsän lajeille sopivat esimerkiksi hakkeet, sammalet ja humukset, aavikon eläimille usein hiekat toimivat parhaiten. Meiltä löydät myös terraarioeläinten munien haudontaan sopivan vermikuliitin.

Terraarion somistus

Terraariosta saat myös aivan upean sisustuselementin! Taustakuvat ja somisteet luovat tunnelmaa, aidot kasvit tai vaikkapa muoviset terraariokasvit tai tekokaktukset luovat komean loppusilauksen.

Viihtyvyyttä terraarioon

Terraariossa asuva eläin on luonnollisesti aina etusijalla kun terraariota sisustetaan. Mikäli laji kaipaa piilopaikkoja, auttavat somisteiden lisäksi luolat ja aidot korkinpalat lajia viihtymään. Kiipeileville lajeille liaanit, sekä erilaiset puut ja juurakot antavat mahdollisuuden kavuta ylöspäin.

Ohjeita eri lajien hoitoon

Teemme jatkuvasti lisää ohjeita eri terraariolajien hoitoon. Ohjeissa kerrotaan terraarioeläinten peushoidon ja ruokinnan lisäksi sopivimmista pohjamateriaaleista ja muista tuotevalinnoista - kurkista tarkemmin Ohjeet -sivultamme.

EUR
497 tuotetta
Järjestys:
Kilpikonna Koriste 2 10X6X5Cm - Eläinkoristeet terraarioon - D36352 - 1
Hobby

Kilpikonna Koriste 2 10X6X5Cm

Hyvin realistisen näköinen kilpikonnan koriste. Sisä ja ulkokäyttöön.
20,20 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kongo puu M - Juurakot ja puut akvaarioon - H078 - 1
AquaDeco

Kongo puu M

Kongo-baum M höhe -35cm
Kongon puu M on tehty savanna puusta ja mustasta liuskekivestä. Koko 30 cm korkea Käsintehty puusta ja pohja kivestä
34,40 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Korkki Taustalevy Borneo 60X30X0,3Cm 2Kpl - Terraarion taustalevyt ja matot  - D35050 - 1
Hobby

Korkki Taustalevy Borneo 60X30X0,3Cm 2Kpl

Korkki taustalevyt terraarioon. Huom soveltuu käytettäväksi myös kosteissa terraarioissa.
33,30 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Korkki Taustalevy Burma 60X30X1,75Cm 2Kpl - Terraarion taustalevyt ja matot  - D35030 - 1
Hobby

Korkki Taustalevy Burma 60X30X1,75Cm 2Kpl

Korkki taustalevyt terraarioon. Huom soveltuu käytettäväksi vain kuivissa terraarioissa.
91,00 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Korkki Taustalevy Laos 60X30X1,5Cm 2Kpl - Terraarion taustalevyt ja matot  - D35040 - 1
Hobby

Korkki Taustalevy Laos 60X30X1,5Cm 2Kpl

Korkki taustalevyt terraarioon. Huom soveltuu käytettäväksi vain kuivissa terraarioissa.
78,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Kulmamallinen Piiloluola - Muoviset ja keraamiset puuluolat - D36258 - 1
Kulmamallinen Piiloluola - Muoviset ja keraamiset puuluolat - D36258 - 2
Hobby

Kulmamallinen Piiloluola

Puuta jäljittelevä piilopaikka terraarion joka sopii laitettavaksi kulmaan 21x15x11 cm
66,30 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kuvakivi Pussissa 4Kpl N3Kg - Kivet akvaarioon - D40594 - 1
Hobby

Kuvakivi Pussissa 4Kpl N3Kg

Kuvakivi. Ei vaikuta vesiarvoihin
26,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kylpyastia Askelmilla, Marmori - Kylpyastiat ja uima-altaat - D36288 - 1
Hobby

Kylpyastia Askelmilla, Marmori

Kylpyastia terraarioon. Astiassa on portaat jotka helpottavat eläimen ylös pääsemistä
50,60 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kylpyastia Askelmilla, Orka - Kylpyastiat ja uima-altaat - D36287 - 1
Hobby

Kylpyastia Askelmilla, Orka

Kylpyastia terraarioon. Astiassa on portaat jotka helpottavat eläimen ylös pääsemistä
50,60 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kylpyastia Askelmilla, Punainen - Kylpyastiat ja uima-altaat - D36289 - 1
Hobby

Kylpyastia Askelmilla, Punainen

Kylpyastia terraarioon. Astiassa on portaat jotka helpottavat eläimen ylös pääsemistä
50,60 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kylpyastia Askelmilla, Ruskea - Kylpyastiat ja uima-altaat - D36285 - 1
Hobby

Kylpyastia Askelmilla, Ruskea

Kylpyastia terraarioon. Astiassa on portaat jotka helpottavat eläimen ylös pääsemistä
50,60 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Laavakiviä 16Kg Laatikossa - Kivet akvaarioon - D40510 - 1
Hobby

Laavakiviä 16Kg Laatikossa

Laavakiviä. Ei vaikuta vesiarvoihin
60,70 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Laavakiviä 8Kg Ämpärissä - Kivet akvaarioon - D40520 - 1
Laavakiviä 8Kg Ämpärissä - Kivet akvaarioon - D40520 - 2
Hobby

Laavakiviä 8Kg Ämpärissä

Laavakiviä. Ei vaikuta vesiarvoihin
40,50 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Liaani kulmaluola L - Muoviset ja keraamiset puuluolat - D36239 - 1
Liaani kulmaluola L - Muoviset ja keraamiset puuluolat - D36239 - 2
Hobby

Liaani kulmaluola L

Puuta jäljittelevä piilopaikka terraarion joka sopii laitettavaksi kulmaan 21 x 16,5 x 7,5 cm
45,50 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Liaani kulmaluola M - Muoviset ja keraamiset puuluolat - D36238 - 1
Liaani kulmaluola M - Muoviset ja keraamiset puuluolat - D36238 - 2
Hobby

Liaani kulmaluola M

Puuta jäljittelevä piilopaikka terraarion joka sopii laitettavaksi kulmaan 17 x 12,5 x 6 cm
30,30 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Madeira Kivi M 0,7-1,4Kg - Kivet akvaarioon - D40458 - 1
Madeira Kivi M 0,7-1,4Kg - Kivet akvaarioon - D40458 - 2
Hobby

Madeira Kivi M 0,7-1,4Kg

Madeira kivi. Ei vaikuta vesiarvoihin
9,70 €
Heti omasta varastosta 5 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Mangrove XXXL, 90 - 110 cm - Juurakot ja puut akvaarioon - D40649 - 1
Hobby

Mangrove XXXL, 90 - 110 cm

Mangrove on yksi käytetyimmistä puulajeista akvaariossa
199,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Mangrove, Xxl 70-90Cm - Juurakot ja puut akvaarioon - D40648 - 1
Mangrove, Xxl 70-90Cm - Juurakot ja puut akvaarioon - D40648 - 2
Hobby

Mangrove, Xxl 70-90Cm

Mangrove on yksi käytetyimmistä puulajeista akvaariossa
90,10 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Marble Cave 5 Luola 9X8X6Cm - Terraarion kiviluolat - D40195 - 1
Marble Cave 5 Luola 9X8X6Cm - Terraarion kiviluolat - D40195 - 2
Hobby

Marble Cave 5 Luola 9X8X6Cm

Harmaa graniitti luola koriste 9x8x6 cm
10,10 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Moorapuu Punainen M 30-40Cm - Juurakot ja puut akvaarioon - D40481 - 1
Hobby

Moorapuu Punainen M 30-40Cm

Punainen moorapuu on joka suuntaan haarautuva puu
24,20 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Moorapuu Punainen Xl 61-80Cm - Juurakot ja puut akvaarioon - D40483 - 1
Hobby

Moorapuu Punainen Xl 61-80Cm

Punainen moorapuu on joka suuntaan haarautuva puu
66,70 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Moorapuu monivärinen Xs - Puut ja juurakot terraarioon - D40487 - 1
Moorapuu monivärinen Xs - Puut ja juurakot terraarioon - D40487 - 2
Hobby

Moorapuu monivärinen Xs

Monivärinen moorapuu on joka suuntaan haarautuva puu
18,20 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Moorapuu, Monivärinen Xl 60-80Cm - Juurakot ja puut akvaarioon - D40491 - 1
Hobby

Moorapuu, Monivärinen Xl 60-80Cm

Monivärinen moorapuu on joka suuntaan haarautuva puu
79,50 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Muovikasvi Jättikaktus 15X15X13Cm - Muovikasvit jalalla - D37006 - 1
Hobby

Muovikasvi Jättikaktus 15X15X13Cm

Omalla jalallaan seisova muovikasvi joka muistuttaa jätti kaktusta
17,80 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Muovikasvi Kaktus Simpson 9X6X16Cm - Muovikasvit jalalla - D37004 - 1
Hobby

Muovikasvi Kaktus Simpson 9X6X16Cm

Omalla jalallaan seisova muovikasvi joka muistuttaa kaktusta
14,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Muovikasvi Kirjojuoru 70cm - Roikkuvat muovikasvit - HAP0F22 - 1
Hapet

Muovikasvi Kirjojuoru 70cm

Imukupilla terraarion lasiin kiinnitettävä muovikasvi joka muistuttaa kirjojuorua.
26,30 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Muovikasvi Muratti Imukupilla 70Cm - Roikkuvat muovikasvit - D37015 - 1
Hobby

Muovikasvi Muratti Imukupilla 70Cm

Imukupilla terraarion lasiin kiinnitettävä muovikasvi joka muistuttaa murattia.
21,80 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Muovikasvi Tyräkki L 25X10X49Cm - Muovikasvit jalalla - D37000 - 1
Hobby

Muovikasvi Tyräkki L 25X10X49Cm

Omalla jalallaan seisova muovikasvi joka muistuttaa Tyräkkiä
30,30 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Muovikasvi muratti 70cm - Roikkuvat muovikasvit - HAP0F24 - 1
Hapet

Muovikasvi muratti 70cm

Imukupilla terraarion lasiin kiinnitettävä muovikasvi joka muistuttaa murattia.
26,30 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Ohuet Pinsetit 27Cm Käyrät - Akvaarion pinsetit - D80016 - 1
Ohuet Pinsetit 27Cm Käyrät - Akvaarion pinsetit - D80016 - 2
Dupla

Ohuet Pinsetit 27Cm Käyrät

Ruostumattomasta teräksestä tehdyt 27cm pitkät pinsetit
19,20 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pagoda Kivi L2-3,5Kg - Kivet akvaarioon - D40664 - 1
Hobby

Pagoda Kivi L2-3,5Kg

Pagoda kivi. Ei vaikuta veriarvoihin.
26,30 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pagoda Kivi M 1-2Kg - Kivet akvaarioon - D40663 - 1
Hobby

Pagoda Kivi M 1-2Kg

Pagoda kivi. Ei vaikuta veriarvoihin.
16,10 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pagoda Kivi S 0,4-1Kg - Kivet akvaarioon - D40662 - 1
Pagoda Kivi S 0,4-1Kg - Kivet akvaarioon - D40662 - 2
Hobby

Pagoda Kivi S 0,4-1Kg

Pagoda kivi. Ei vaikuta veriarvoihin.
9,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Puuluola 2 - Muoviset ja keraamiset puuluolat - D40842 - 1
Hobby

Puuluola 2

Puuta jäljittelevä piilopaikka terraarion asukkaille. 24x13x9xcm
40,40 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Reptix First Aid Suihke Punkkien Häätöön 100Ml - Terraarion hoitoaineet - D38014 - 1
Hobby

Reptix First Aid Suihke Punkkien Häätöön 100Ml

Suihke auttaa eläimiä joilla on heikko immuunipuolustus ja ruuan sulatus ongelmia pääsemään eroon puutiaisista ja punkeista
17,80 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Repto Deco Cave L - Terraarion kiviluolat - AR5100100 - 1
Repto

Repto Deco Cave L

Repto Deco Cave L – tilava, luonnonkiveä muistuttava luola (29×22×13 cm).
34,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Repto Deco Cave M - Terraarion kiviluolat - AR5100095 - 1
Repto

Repto Deco Cave M

Repto Deco Cave M luonnollisen näköinen luola eläinten turvalliseksi piiloksi (22×17×9,5 cm).
24,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Repto Deco Cave Xl - Terraarion kiviluolat - AR5100105 - 1
Repto

Repto Deco Cave Xl

Repto Deco Cave XL – sarjan suurin luola isommille eläimille (37×29×17 cm).
39,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Repto Deco Human Skull Xl - Kivijäljitelmät terraarioon - AR5100160 - 1
Repto

Repto Deco Human Skull Xl

23x15x20cm
Repto Deco Human Skull XL – ihmis?kallon replika luomaan hämärää tunnelmaa; runsaasti piiloja (n. 23×15×20 cm).
38,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Repto Deco juoma-astia M - Ruoka ja juomakupit - AR3100110 - 1
Repto

Repto Deco juoma-astia M

Repto Deco Water Dish M 17×13×5 cm
15,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Repto Deco juoma-astia S - Ruoka ja juomakupit - AR3100105 - 1
Repto

Repto Deco juoma-astia S

Repto Deco Water Dish S 13×10×4 cm juoma-astia terraarioon
11,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Repto Deco kulmaluola M - Terraarion kiviluolat - AR5100170 - 1
Repto

Repto Deco kulmaluola M

26x23x17cm
Kulmamallinen luola joka tarjoaa eläimille kiipeilypaikan
29,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Repto Deco kulmaluola S - Terraarion kiviluolat - AR5100165 - 1
Repto

Repto Deco kulmaluola S

21x20x13cm
Kulmamallinen luola joka tarjoaa eläimille kiipeilypaikan
22,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Repto Plant Back Wall Mat 25 X 25Cm 2 - Seinänpeitto muovikasvit - AR5100010 - 1
Repto Plant Back Wall Mat 25 X 25Cm 2 - Seinänpeitto muovikasvit - AR5100010 - 2
Repto

Repto Plant Back Wall Mat 25 X 25Cm 2

Repto Plant Back Wall Mat 25 × 25 cm (2) – Aidon näköinen, helppo puhdistaa, mukana imukupit.
26,95 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Repto Plant Hanging Green/White 46Cm - Roikkuvat muovikasvit - AR5100410 - 1
Repto

Repto Plant Hanging Green/White 46Cm

Repto Hanging Plant Green/White 46 cm, vihreä/valkoinen riippuva tekokasvi; tuo kontrastia ja näkösuojaa.
22,95 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Repto Plant Hanging Round Leaves46 Cm - Roikkuvat muovikasvit - AR5100405 - 1
Repto

Repto Plant Hanging Round Leaves46 Cm

Repto Hanging Plant Round Leaves 46 cm, pyöreälehtinen riippuva tekokasvi nopeasti lisäsuojaksi.
22,95 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Sammakko Koriste 2 5X3,5X5Cm - Eläinkoristeet terraarioon - D36357 - 1
Sammakko Koriste 2 5X3,5X5Cm - Eläinkoristeet terraarioon - D36357 - 2
Hobby

Sammakko Koriste 2 5X3,5X5Cm

Hyvin realistisen näköinen sammakko koriste. Sisä ja ulkokäyttöön.
12,70 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Suorat pinsetit 27 cm - Akvaarion pinsetit - AE245265 - 1
AquaEl

Suorat pinsetit 27 cm

Suorat pinsetit 27 cm pitkät Terästä
16,90 €
Heti omasta varastosta 16 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä