Leopardigekko


Tieteellinen nimi: Eublepharis macularius
Englanniksi: Leopardgecko

Leopardigekko on maailmanlaajuisesti yksi suosituimmista terraariossa pidettävistä liskolajeista. Se on kohtuullisen helppohoitoinen ja hyvinkin persoonallinen luonteeltaan.
Alkujaan leopardigekko on kotoisin Iranista, Afganistanista, Pakistanista ja Intiasta.
Leopardigekon perusväri on vaalea, joskus kellertävä, ja kehossa on tummia pisteitä, laikkuja ja raitoja. Poikaset ovat väritykseltään raidallisia.
Pitkällisen kasvatustyön ansiosta lajista on olemassa useita eri värimuunnoksia.
Leopardigekko kasvaa noin 25 cm:n pituiseksi. Hyvällä hoidolla se voi elää jopa 20 vuotta terraario-oloissa.


Terraario

 

Minkälainen terraario?
Terraarioksi soveltuu parhaiten sivuluukuilla ja hyvällä ilmanvaihdolla varustettu lasinen terraario. Vanha akvaario ei ole ihanteellisin, sillä ilmanvaihdon kannalta se ei oikein tahdo toimia. Lisäksi leopardigekko voi pitää uhkaavana yläpuolelta tapahtuvia hoitotoimenpiteitä.

Terraarion koko:
Leopardigekon voi asuttaa yksin, pareittain tai ryhmään, jossa on useampi naaras ja yksi koiras. Täysikasvuiset koiraat eivät yleensä tule toimeen keskenään.
Yhdelle aikuiselle leopardigekolle sopiva terraarion minimikoko on 90 x 45 x 45 cm, mutta isompi tila on kuitenkin aina parempi, erityisesti jos pidät useampia yksilöitä. Suuremmassa terraariossa on lisäksi helpompaa järjestää matelijoiden kaipaamia lämpötilaeroja. Pieni terraario on helposti tasalämpöinen, jolloin eläin ei voi säädellä omaa ruumiinlämpöään siirtymällä lämpimästä viileään.

Terraarioihin voit tutustua täällä >

Minkälainen pohjamateriaali?
Käytä turvallista, pölytöntä materiaalia, kuten terraariomattoa, paperia tai hienolaatuista terraariokäyttöön tarkoitettua hiekkaa. Vältä karkeaa hiekkaa ja soraa. Yksi hyvä vaihtoehto on sekoittaa hienolaatuista hiekkaa ja lannoittamatonta turvetta keskenään – näin pohjamateriaali on mukavan irtonaista ja gekko voi toteuttaa itseään kaivelemalla sitä.
Mikäli huomaat gekon syövän irtonaista pohjamateriaalia, on syytä harkita pohjamateriaalin vaihtoa esimerkiksi akvaarioissa käytettävään kivitaustaan, tai vastaavaan materiaaliin, jota gekko ei pääse syömään. Pohjamateriaalin syömisessä voi piillä suolitukoksen riski.

Pohjamateriaalit terraarioihin löydät täältä >

Piilopaikat
Leopardigekko on aktiivisimmillään hämärällä ja öisin, joten päiväsaikaan se hakeutuu piiloon. Tarjoa vähintään kolme piilopaikkaa: yksi piiloista laitetaan viileälle alueelle, yksi lämpimälle ja yksi kostealle. Kostean alueen saat tekemällä terraarioon niin sanotun wet-boxin, eli astian, jossa on jatkuvasti kosteana pidettävää turvetta. Tämä auttaa eläintä nahanvaihdossa. Leopardigekko on kotoisin kuivilta alueilta, joten varmista, ettei terraariosta tule liian kosteaa.

Luolat ja piilot löydät täältä >

Sisustus
Lisää runsaasti oksia, kiviä, juurakoita, kaarnanpaloja ja muita omaakin silmääsi miellyttäviä elementtejä, jotka tarjoavat aktiviteetteja ja lisäävät terraarion luonnonmukaisuutta. Liian avoin terraario saattaa jopa stressata leopardigekkoa, joten somisteita saa olla reilusti.

Tutustu somisteisiin täällä >

Kasveja
Leopardigekko ei syö kasveja, joten terraarioon voidaan laittaa oikeita tai tekokasveja. Oikeita kasveja käytettäessä on syytä valita lajeja, jotka pärjäävät terraarion kuivissa oloissa ja kestävät gekon kiipeilyharjoitukset. Terraarioon ei pidä laittaa aitoja kaktuksia, jotta lisko ei vahingoita itseään niiden piikkeihin.

Tutustu aitoihin kasveihin TÄÄLLÄ >
Tutustu tekokasveihin TÄÄLLÄ >

Lämpötila
Terraarion peruslämpötila saa olla noin 21-25 astetta. Lämmittelypaikan lämpötila voi nousta 35-40 asteeseen. Yöksi lämpö saa laskea 16 asteeseen asti, joten öisin terraariota ei tyypillisesti tarvitse lämmittää lainkaan.
Terraariokäyttöön tarkoitettuja lämmitysratkaisuja on markkinoilla paljon. Suositeltavinta on aina pyrkiä toteuttamaan terraarion olosuhteet mahdollisimman lähelle sitä, mitä ne luonnossakin ovat. Tästä syystä leopardigekon terraarion lämpölähteenä voi käyttää lämpölamppua, sillä luonnossakin lämpö tulee ylhäältä, auringosta. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi keraamiset lämmittimet ja lämpömatot – tai eri vaihtoehtojen yhdistely.
Tarkkaile lämpötilaa lämpömittarilla niin terraarion viileämmässä, kuin lämpimämmässäkin kohdassa säännöllisesti.

Tutustu lämpölamppuihin TÄÄLLÄ >
Tutustu muihin lämmitysratkaisuihin TÄÄLLÄ >

Valaistus
Leopardigekko on aktiivisimmillaan hämärällä ja öisin, joten se saa luonnossakin kohtuullisen vähän UVB-säteitä auringosta. Jonkinlainen valaistus terraariossa on kuitenkin hyvä olla, ja valaistukseksi voidaan laittaa matalatehoinen UVB-valo – se voi olla hyödyllinen myös  D-vitamiinin synteesiä varten. On kuitenkin poikkeuksia, jolloin UVB-valoa ei suositella leopardigekolle. Jotkin sen värimuunnokset, erityisesti albiino ja muut punasilmäiset muodot, ovat herkempiä UVB-valolle.
Sopiva valaistusaika 12 h / vrk.

Tutustu terraariolamppuihin TÄÄLLÄ >

Kosteus
Leopardigekko on kuivien alueiden asukki, joten terraario ei saa olla liian kostea. Liiallinen kosteus altistaa eläimen hengitystieinfektioille. Toisaalta liiankin kuiva terraario saattaa vaikeuttaa nahanluonteja. Noin 30-40% yleinen ilmankosteus on suositeltavin (wetboxia lukuunottamatta).

Ruokinta

 

Leopardigekko on hyönteissyöjä eli insektivoori. Luonnossa sen ravintoon kuuluvat monenlaiset hyönteiset ja muut selkärangattomat. Terraariossa ravinnoksi tarjotaan mahdollisimman monipuolisesti erilaisia eläviä hyönteisiä, kuten sirkkoja, toukkia, jauhomatoja, torakoita, vahakoisan toukkia, kulkusirkkoja eli lokusteja, ja monia muita.

Eri hyönteisissä on erilaiset ravintoarvot, lisäksi arvot vaihtelevat mm. elinolosuhteiden mukaan. On siis hyvä tarjota tarjota mahdollisimman monipuolisesti erilaisia hyönteisiä. Esimerkiksi torakoissa on kohtuullisesti rasvaa (noin 5-7 %) ja runsaasti proteiinia (noin 20-35 %). Sirkoissa rasvaa on noin 6 %, proteiinia jopa 60-70 %. Kaikkia erilaisia hyönteisiä saa toki antaa, on hyväkin vaihdella ruokaa mahdollisimman paljon. Ruokia ei yleisesti suositella kerättäväksi luonnosta, sillä luonnonkannoissa saattaa piillä loisvaara.

Aikuista leopardigekkoa ruokitaan tyypillisesti 2–3 kertaa viikossa. Leopardigekko varastoi ylimääräisen energian häntäänsä. Hännän paksuudesta voit päätellä paljon: paksu häntä kertoo hyvästä ravitsemustilasta. Mikäli gekko on pääsyyt lihomaan liiaksi, ruokintaväli voi olla viitisenkin päivää. Voimakkaassa kasvuiässä gekot kaipaavat ruokaa joka toinen päivä, ja aivan pienille poikasille tulee antaa syötävää joka päivä.

Myymälästämme löydät elävät ruokahyönteiset. Yhteystietomme >
Tutustu lisäravinteisiin TÄÄLLÄ >
 

Talvipaasto
Mikäli täysikasvuinen leopardigekko lopettaa yllättäen syömisen, mutta ei laihdu, saattaa kyseessä olla niin sanottu talvipaasto. Luonnossa tämä on leopardigekoille lisääntymiskauden aikaan täysin normaalia. Voit jatkaa gekon ruokkimista – ruokahalu palaa kyllä. Tarkkaile gekkoasi kuitenkin tänä aikana: mikäli se osoittaa laihtumisen merkkejä, voikin syynä ruokahaluttomuuteen olla jokin muu asia. Aina epäillessäsi gekon sairastuneen, ole yhteydessä eläinlääkäriin.
Tarjoa hyönteiset aina kalkilla ja D3-vitamiinilla pölytettyinä. Monivitamiini tulisi lisätä ruokintaan 1–2 kertaa viikossa.
Pidä aina esillä laakea vesikuppi, joka on helposti gekon saavutettavissa.

Terveys ja hyvinvointi

 

Nahanluonti: Leopardigekko luo nahkansa säännöllisesti. Tarkista, että nahka irtoaa kokonaan, erityisesti varpaista ja hännästä.
Käytös: Terve gekko on aktiivinen, syö hyvin ja liikkuu normaalisti. Epänormaali käytös, kuten ruokahaluttomuus, letargia tai laihtuminen, voi olla merkki sairaudesta
Käsittely: Periaatteessa mikään terraarioeläinlaji ei ole sylilemmikki, joten eläimen käsittely ei sinällään ole erityisen suositeltavaa. On kuitenkin hyvä, että eläin tottuu käsittelyyn yleisten hoitotoimenpiteiden helpottamiseksi ja vaikkapa eläinlääkärissä asiointia silmällä pitäen. Anna gekolle aikaa tottua uuteen ympäristöönsä viikon tai parin ajan ennen käsittelyharjoitusten aloittamista. Käsittele liskoa aina varovasti, äläkä koskaan nosta sitä hännästä, sillä häntä voi vahingoittua, tai jopa irrota stressin tai pelästyksen vuoksi. Pudonneen hännän tilalle kasvaa kyllä uusi, mutta tähän kuluu suotta syyttä energiaa, eikä uusi häntä ole aivan nin kaunis kuin alkuperäinen. Lisäksi hännän puuttuessa puuttuvat myös gekon häntään varastoimat vararavinnot.
Hygienia: Huolehdi aina hygieniasta käsitellessäsi gekkoa tai sen tarvikkeita. Matelijat voivat kantaa salmonellabakteeria.

Lisääntyminen
Leopardigekot voivat lisääntyä terraario-olosuhteissa. Ne saavuttavat sukukypsyyden noin 1,5–2 vuoden iässä. Sukupuolierot ovat nähtävissä aikuisten yksilöiden välillä: koirailla on selvästi erottuva V-muotoinen rauhasrivi ja suuremmat hemipenispullistumat.
Naaras munii kosteaan paikkaan, kuten turveastiaan, ja munat siirretään varovasti kosteaan haudonta-astiaan.

Tutustu haudonta-astioihin täällä >


Mukavia hetkiä leopardigekkosi seurassa!