Kreikankilpikonna

Kreikankilpikonna (Testudo hermanni) on yksi Euroopan tunnetuimmista maakilpikonnista. Se on monille tuttu Välimeren alueen luonnosta ja on ollut jo pitkään arvostettu sekä ulkonäkönsä, että luonteensa vuoksi. Aktiivinen, eläväinen ja kauniisti kuvioitu kilpikonna on suosittu harrastajien keskuudessa. Oikein hoidettuna se voi elää useita vuosikymmeniä ja olla pitkäikäinen seuralainen, jopa hoitajansa koko elämän ajaksi - ja ylikin.

Perustietoa lajista

Kreikankilpikonna tunnetaan englanniksi nimillä Hermann’s tortoise ja Mediterranean tortoise. Tieteellinen nimi on Testudo hermanni. Lajista tunnetaan kaksi pääalalajia: lännessä tavattava Testudo hermanni hermanni, joka on pienempi ja kirkkaamman värinen, sekä itäisempi Testudo hermanni boettgeri, joka on kookkaampi ja väriltään vaaleampi. Kolmanneksi alalajiksi on kuvattu Testudo hermanni hercegovinensis, jota kutsutaan myös Dalmatian kilpikonnaksi. Se elää Dalmatian rannikkoalueilla Kroatiassa, Bosniassa ja Montenegrossa. Tämän muodon asema on kuitenkin kiistanalainen, sillä osa tutkijoista pitää sitä itsenäisenä alalajina, kun taas osa katsoo sen olevan vain boettgeri-alalajin paikallinen muoto. Suomessa harrastuksessa tavataan yleisimmin itäistä boettgeri-alalajia, joka on kookkaampi ja helpommin saatavilla kasvatuksesta.

Levinneisyys ja uhanalaisuus

Kreikankilpikonna on kotoisin Etelä-Euroopasta. Luonnossa sitä tavataan muun muassa Espanjassa, Ranskassa, Italiassa, Balkanin maissa ja Turkissa. Elinympäristöjä ovat kuivat niityt, pensaikot ja harvapuustoiset metsät, joissa se hakeutuu lämpimiin ja valoisiin paikkoihin mutta tarvitsee myös varjoisia alueita suojautuakseen kuumuudelta. Laji on luokiteltu uhanalaiseksi, ja se kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen II sekä EU:n lajiliitteeseen A. Tämä tarkoittaa, että laji on tiukasti suojeltu ja sen yksilöitä saa pitää lemmikkinä ainoastaan kasvatettuina. Jokaisella yksilöllä on oltava viralliset CITES-asiakirjat, jotka todistavat sen laillisen alkuperän. Omistajan vastuulla on säilyttää nämä paperit koko eläimen eliniän ajan.

Lisätietoja CITES ja EU lainsäädännöstä löydät täältä >

Koko ja elinikä

Kreikankilpikonna kasvaa hieman suuremmaksi kuin nelivarvaskilpikonna, mutta sen koko vaihtelee myös alalajin mukaan. Läntinen alalaji Testudo hermanni hermanni jää yleensä pienemmäksi: koiraat ovat tavallisesti 13–16 cm pitkiä ja naaraat noin 18–20 cm. Itäinen alalaji Testudo hermanni boettgeri kasvaa kookkaammaksi. Koiraat kasvavat 14–18 cm mittaisiksi, naaraat voivat kasvaa 20–25 cm pituisiksi. Joissakin tapauksissa kookkaimmat naaraat voivat saavuttaa jopa 30 cm pituuden.

Elinikä on pitkä, tavallisesti 60–80 vuotta, mutta on olemassa yksilöitä, jotka ovat saavuttaneet sadan vuoden iän. Kreikankilpikonnan hankkiminen tuo siis hyvin pitkäaikaiseen vastuun.

Terraario

Kreikankilpikonna on ehkä yllättävänkin aktiivinen eläin, joka tarvitsee runsaasti liikkumatilaa. Sen pitopaikaksi sopii tilava terraario tai sisäaitaus, ja kesäaikaan sille kannattaa järjestää mahdollisuus turvalliseen ulkoaitaukseen. Pääasia on, että käytettävissä on riittävästi pohjapinta-alaa. Yhdelle aikuiselle kreikankilpikonnalle tulisi varata vähintään kaksi neliömetriä tilaa. Useamman yksilön pitäminen yhdessä kasvattaa tilantarvetta huomattavasti. Vaikka kreikankilpikonna on aktiivinen liikkumaan, ei paljas lattia ole sen asuinpaikka. Lattia on usein liukas, vetoisa ja kylmä, ja kodin vaaratekijät, kuten sähköjohdot, huonekalujen alle juuttuminen tai muiden lemmikkien läsnäolo, altistavat onnettomuuksille. Lisäksi lattialla kilpikonna ei saa tarvitsemiaan lämpötilaeroja eikä UV-valaistusta, joita se tarvitsee aineenvaihduntaansa ja luustonsa kehitykseen. Suurin ongelma on kova ja joustamaton pohja. Jatkuva oleskelu joustamattomalla pohjalla altistaa konnan erilaisille nivelongelmille. Siksi kreikankilpikonnalle on aina turvallisinta ja terveellisintä järjestää oma tilava, asianmukaisesti varustettu terraario tai sisäaitaus.

Terraarioihin voit tutustua täällä >

Pohjamateriaali ja sisustus

Luonnossa kreikankilpikonna elää kuivilla ja kivikkoisilla alueilla, joissa se kaivautuu maahan suojautuakseen petoeläimiltä ja ääriolosuhteilta. Terraarion pohjalle kannattaa valita pohjamateriaali, joka mahdollistaa kaivautumisen. Sopivia vaihtoehtoja ovat hiekan ja turpeen sekoitus, erilaiset kilpikonnille suunnitellut lehtipuuhakkeet, humuspohjat sekä hiekkapitoiset seokset. Pohjaa tulisi olla riittävästi, jotta kilpikonna voi halutessaan kaivautua siihen.

Pohjamateriaalit terraarioihin löydät täältä >

Terraarion sisustuksessa on tärkeää tarjota sekä avoimia liikkumatiloja että turvallisia piilopaikkoja. Piilopaikkoina voi käyttää kaarnanpaloja, kiviä, saviruukkuja tai valmiita piiloja ja luolia. Kreikankilpikonna hyötyy myös virikkeistä, kuten loivista rinteistä ja eri tasoista, jotka lisäävät liikkumismahdollisuuksia. Aidot kasvit tuovat terraarioon luonnollisuutta, mutta ne tulevat ennemmin tai myöhemmin syödyiksi. Sopivia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi voikukka, salaatit, apila ja erilaiset yrtit, joita voi kasvattaa ruukuissa terraarion sisällä. Keinotekoiset kasvit ja koristeet voivat täydentää sisustusta ja tuoda viihtyisyyttä ilman, että ne häviävät kilpikonnan ruokalistalle.

Tutustu luoliin TÄÄLLÄ >
Tutustu somisteisiin TÄÄLLÄ >
Tutustu aitoihin kasveihin TÄÄLLÄ >
Tutustu tekokasveihin TÄÄLLÄ >

Lämpö ja ilmankosteus

Kreikankilpikonna on sopeutunut Välimeren lämpimään ja kuivaan ilmastoon. Kilpikonnat oivat vaihtolämpöisiä eläimiä, eli niden ruuiinlämpö riippuu ympäristön lämpötilasta. Terraarion lämpötilan tulee sen vuoksi olla erilainen eri puolilla terraariota, jotta kilpikonna voi itse hakeutua sopivaan lämpöön. Lämmittelypaikan alla lämpötilan tulisi olla noin 32–35 °C, muualla terraariossa riittää 20–28 °C. Yöllä lämpötila saa laskea noin 15-18 °C:een. Näin eläin saa luonnollisia lämpötilaeroja, jotka tukevat sen aineenvaihduntaa.

Ilmankosteus saa olla suhteellisen alhainen, noin 40–60 %. Liian kostea tai huonosti tuulettuva terraario voi altistaa hengitystieinfektioille ja muille terveysongelmille, joten hyvä ilmanvaihto on tärkeää.

Tutustu lämpölamppuihin TÄÄLLÄ >
Tutustu muihin lämmitysratkaisuihin TÄÄLLÄ >

Valaistus

UVB-valo on välttämätön D3-vitamiinin muodostumiselle, ja ilman sitä kalsium ei imeydy kunnolla. Jos UVB-säteilyä ei ole riittävästi, kilpikonnalle voi kehittyä luuston aineenvaihduntasairaus (Metabolic Bone Disease, MBD), joka näkyy kilven pehmenemisenä, epämuodostumina ja yleisenä heikkoutena. UVB-valo tarjotaan joko UVB-loisteputkella tai hehkulampulla, jossa on lämmön lisäksi mukana UVB. UV-lamppu tulee asentaa esteettä eläimen ylle, sillä UV ei läpäise lasia eikä useimpia muoveja. Sopiva etäisyys on yleensä 20–40 cm eläimestä, riippuen lampun mallista ja tehosta.
On tärkeää muistaa, että UVB-valaisimet menettävät tehonsa ajan mittaan, vaikka ne vielä palaisivatkin. Siksi ne täytyy vaihtaa vähintään kerran vuodessa, joissain tapauksissa jopa
puolen vuoden välein valmistajan ohjeen mukaan.

Pelkkä UV-lamppu ei yleensä riitä kilpikonnan yleisvalaistukseksi, sillä sen valo on kapea-alainen ja usein melko himmeä. Nelivarvaskilpikonna tarvitsee kirkasta ja laajaa valaistusta, joka jäljittelee luonnon päivänvaloa ja tukee sen aktiivisuutta ja ruokahalua. Siksi UV-valon rinnalle suositellaan erillistä päivänvaloputkea, joka valaisee terraarion tasaisesti. Näin luodaan luonnollinen päivänvalo, joka auttaa kilpikonnaa hahmottamaan ympäristönsä ja kannustaa liikkumaan. Samalla valaistus tukee mahdollisten elävien kasvien kasvua terraariossa.

Paras yhdistelmä syntyy, kun terraariossa on:

UVB-valo D3-vitamiinin synteesiä ja kalsiumin imeytymistä varten
päivänvalovalo yleisvalaistukseksi ja aktiivisuuden tukemiseksi
lämpölähde (lämpölamppu), joka luo lämpötilaeron ja lämmittelyalueen (erityisesti silloin, kun UV tuotetaan loisteputkella)

Valojen käyttörytmi kannattaa pitää noin 12 tuntia päällä ja 12 tuntia pois päältä, jolloin jäljitellään luonnollista vuorokausirytmiä.

Tutustu terraariolamppuihin TÄÄLLÄ >
Katso ajastimet TÄÄLTÄ >

Ruokinta

Kreikankilpikonna on täysin kasvissyöjä, ja sen ruokavalion tulee olla runsaskuituinen ja vähäenerginen. Hyvä perussääntö on, että ruokavaliosta noin 80 prosenttia muodostuu kuitupitoisista lehti- ja heinämäisistä kasveista ja noin 20 prosenttia muista lisukkeista.

Luonnossa kreikankilpikonna laiduntaa Välimeren alueen niityillä ja pensaikoissa. Se syö runsaasti voikukkia, apiloita, piharatamoita, erilaisia ohdakkeita, niittykukkia ja monia yrttejä. Kaikki nämä kasvit ovat kuitupitoisia ja vähäkalorisia – juuri sellaisia, joihin lajin ruoansulatus on sopeutunut. Runsas kuitu ja vähäinen energiapitoisuus pitävät kasvun maltillisena ja ehkäisevät lihomista, mikä on erityisen tärkeää pitkäikäiselle eläimelle.

Suomessa ruokinta voidaan rakentaa pitkälti samoista kasveista kuin nelivarvaskilpikonnalla, sillä monet luonnonvaraiset kasvit vastaavat hyvin lajin tarpeita. Sopivia ovat esimerkiksi voikukanlehdet, piharatamo, vuohenputki, horsma, kamomillasaunio, takiaiset, huopakeltamo, kultapiisku, ruiskaunokki ja apila. Kesäaikana ruokaa voi kerätä puhtaista paikoista (ei teiden varsilta), ja osan kasveista voi kuivata tai pakastaa talven varalle, jolloin niitä on tarjolla ympäri vuoden.

Jos luonnonkasvien kerääminen ei ole mahdollista, on tarjolla valmiita kuivaseoksia, jotka jäljittelevät kilpikonnan luontaista ravintoa. Esimerkiksi kotimainen UniTuvan maakonnan ruoka sisältää 80 prosenttia heinäkasveja, kuten timoteitä, ruokonataa ja englannin raiheinää, sekä 20 prosenttia lehteviä kasveja, kuten maitohorsmaa, voikukkaa ja piharatamoa. Tämäntyyppinen seos sopii erinomaisesti ruokavalion pohjaksi ja tukee kilpikonnan terveyttä.
Katso kilpikonnien valmisruoat TÄÄLTÄ >

Ruokakauppojen hyllyiltä löytyviä ruokavaihtoehtoja ovat mm. tummat salaatit ja vuonankaali. On erittäin suositeltavaa lisätä kostutettuihin salaatteihin Unituvan kuivaruokaa, jotta kokonaisuus on riittävän monipuolinen.

Ruokaan tulee lisätä säännöllisesti kalsiumia ja tarvittaessa vitamiineja, jotta erityisesti kasvavien poikasten ja munivien naaraiden luusto saa riittävästi tukea. Erityisesti D3-vitamiini on tärkeä, vaikka konnalla olisi käytössään UVB-valaistus.
Katso kilpikonnien vitamiinit täältä >

Sopiva ruokintarytmi on kerran päivässä, mieluiten aamulla, jolloin kilpikonna on aktiivisimmillaan. Yksi tai kaksi tuoreen ruoan paastopäivää viikossa riittää ehkäisemään yliruokintaa ja liian nopeaa kasvua. Kilpikonnalla pidetään jatkuvasti esillä juomavettä ja kuivaa heinää. Ruoka- ja juomakuppeina kannattaa käyttää matalareunaisia ja laakeita astioita, joihin kilpikonnan on helppo kömpiä.
Tutustu ruoka- ja juomakuppeihin täällä >

Hoito ja hygienia

Kreikankilpikonnan hoitoon kuuluu päivittäinen voinnin seuranta. Ruoka ja vesi vaihdetaan säännöllisesti, ja vanhentunut ruoka poistetaan terraariosta. Ulosteet kerätään pois tarpeen mukaan, ja pohjamateriaali uusitaan säännöllisesti. Kilpikonna ei ole sylieläin, liiallinen käsittely voi aiheuttaa stressiä, joten käsittely tulisi rajoittaa vain välttämättömään. Hygienian kannalta on tärkeää muistaa pestä kädet aina, kun kilpikonnaa tai sen terraariota on käsitelty, sillä kuten monet muutkin matelijat, myös kreikankilpikonna voi kantaa salmonellaa.

Sukupuolten erot ja lisääntyminen

Kreikankilpikonnan sukupuolten erot näkyvät selvimmin aikuisilla yksilöillä. Urokset ovat pienempiä, niillä on pidempi ja paksumpi häntä sekä kovera vatsakilpi, joka helpottaa parittelua. Naaraat ovat kookkaampia, niillä on lyhyempi ja leveä häntä ja vatsakilpi on tasainen. Sukupuolten tunnistaminen on tärkeää, jos halutaan pitää useampia kilpikonnia yhdessä. Uroksilla on taipumus olla reviiritietoisia ja ne saattavat kiusata toisiaan, joten useamman uroksen pitäminen samassa terraariossa ei yleensä ole suositeltavaa. Naaraiden yhteiselo voi onnistua paremmin - toki tästäkään ei aina ole takeita, sillä jokainen eläin on oma yksilönsä.

Lisääntymisaika on keväällä ja alkukesällä talvilevon jälkeen. Urokset voivat olla kosintatilanteissa varsin aktiivisia ja ajoittain rajuja. Naaraat munivat yleensä 2–6 munaa useampia kertoja kesän aikana. Munat ne hautaavat kaivamaansa kuoppaan. Munien kuoriutuminen kestää noin 60–80 päivää lämpötilasta riippuen. Kotioloissa lisääntyminen on mahdollista, mutta vaatii tarkkaa lämpötilan ja kosteuden säätelyä, minkä vuoksi se onnistuu vain harvoin.

UniTuvassa maakilpikonnien lisääntyminen on onnistunut säännollisesti ja useaan otteeseen, joten mikäli etsit tervettä, Suomessa kasvatettua kilpikonnaa vastuullisesta lähteestä kannattaa kurkata UniTuvan yhteystiedot TÄÄLTÄ >

Talvilepo

Kreikankilpikonnat viettävät luonnossa kylmimmät kuukaudet talvilevossa (brumaatio), ja myös lemmikkinä pidetylle yksilölle tämä vuosirytmi on tärkeä. Talvilepo parantaa terveyttä ja vireyttä sekä tukee lisääntymistä. Lepoon valmistelu alkaa syksyllä vähentämällä päivän pituutta ja ruokintaa. Ennen horrosta kilpikonna paastoaa koosta riippuen 2–4 viikkoa, jotta sen ruoansulatus ehtii tyhjentyä. Paaston aikana konnaa kylvetetään kerran viikossa, jotta sen nesteytys pysyy kunnossa. Ihanteellinen horrostuslämpötila on noin +5 °C. Horroksen aikana kilpikonna punnitaan ja tarkistetaan viikoittain, ja jos paino laskee yli 10 % tai eläin vaikuttaa sairaalta, horros keskeytetään.

Monia harrastajia huolettaa talvilevon järjestäminen kotioloissa. Ratkaisuna on Kilpikonnien UniTupa, Akvaariolinnan kautta löytyvä palvelu, jossa kokenut harrastaja ja kilpikonnien kasvattaja huolehtii konnien talvehtimisesta ammattitaitoisesti. UniTuvassa lämpötila, kosteus ja seuranta ovat juuri sellaisia kuin niiden kuuluu olla, ja omistaja saa käyttöönsä hoitopäiväkirjan kilpikonnan voinnista levon aikana.

Tutustu UniTupaan >

Ulkoilu ja kesähoito

Kesäaikaan kreikankilpikonnalle voi tarjota mahdollisuuden ulkoiluun. Luonnollinen auringonvalo on paras D3-vitamiinin lähde, ja ulkoilu tekee hyvää myös liikunnalle ja yleiselle vireydelle. Kilpikonnaa ei saa kuitenkaan päästää vapaaksi pihalle, sillä se karkaa nopeasti ja osaa piiloutua taitavasti. Ulkoilua varten tarvitaan turvallinen aitaus, joka on varusettu verkkopohjalla, tai jonka reunat on upotettu maahan, jotta kilpikonna ei kaivaudu karkuun. Aitauksessa tulee olla aurinkoisia ja varjoisia paikkoja sekä aina tarjolla oleva vesiastia. Aitauksen katto suojaa linnuilta ja muilta mahdollisilta pedoilta.

Jos oma kesäaitaus ei ole mahdollinen, voi vaihtoehtona hyödyntää UniTuvan kesähoitolaa, jossa kilpikonnille järjestetään turvallinen ja virikkeellinen kesäympäristö. Siellä konnat saavat nauttia luonnonolosuhteista valvotusti ja asiantuntevasti, mikä on monelle harrastajalle huoleton tapa tarjota lemmikilleen kesän parhaat hetket.