Dupla

Dupla – Innovatiivista akvaario-osaamista jo yli 70 vuotta

Dupla on osa perheyritys Dohse Aquaristikia, joka on perustettu vuonna 1949. Yrityksen pitkä historia yhdistettynä jatkuvaan tuotekehitykseen ja perheyrityksen arvoihin tekee Duplasta yhden akvaariomaailman luotettavimmista nimistä.

Kasvienhoidon edelläkävijä

Dupla tunnetaan erityisesti huippulaadukkaista kasvienhoitotuotteistaan, kuten lannoitteista, CO2-laitteista ja pohjamateriaaleista. Vuonna 2004 Dohse Aquaristik osti alkuperäisen Dupla-brändin, joka oli aikoinaan markkinajohtaja kasviakvaarioiden lannoitteissa. Duplan valikoimaa kehitettiin edelleen vastaamaan modernien akvaarioharrastajien tarpeita, ja se täydentyy jatkuvasti uusilla innovaatioilla.

DuplaMarin – Merivesiakvaarioiden asiantuntija

Vuonna 2007 syntyi DuplaMarin, erillinen tuoteryhmä, joka on keskittynyt nimenomaan merivesiakvaarioiden hoitotuotteisiin. Merivesiharrastajille suunnattu valikoima on saavuttanut vankan aseman niin kotiharrastajien kuin ammattilaistenkin keskuudessa. DuplaMarin-tuotteita käyttävät muun muassa yliopistot, isot yleisöakvaariot ja jopa eläintarhat.

Pitkä historia, vahva tulevaisuus

Dohse Aquaristikin ja Duplan historia on täynnä innovaatioita: markkinoiden ensimmäinen CO2-tabletti (Sanoplant), Aqualit-pohjamateriaali ja mahdollisuus Artemian kasvatukseen kotona ovat vain muutamia esimerkkejä. Tänään yritys toimii 10 000 m² toimitiloissa Saksassa, ja se työllistää 45 henkeä, sekä tuottaa yli 1 300 valmista tuotetta ja 4 000 tuotanto-osaa.

Miksi valita Dupla?

  • Saksalaista laatua ja innovaatiota

  • CO2-lannoitus, pohjamateriaalit ja lisäravinteet kasviakvaarioihin

  • Laadukkaat merivesiakvaarion hoitotuotteet DuplaMarin-tuoteryhmässä

  • Yrityksen yli 110 vuoden yhdistetty kokemus akvaarioalalta

  • Luotettu yhteistyökumppani lemmikkiliikkeille ympäri maailman

Tutustu Duplan tuotteisiin Akvaariolinnan verkkokaupassa ja tuo akvaariosi hoito uudelle tasolle!

Toimimme Akvaariolinnassa Duplan ja Dohse aquaristikin maahantuojana ja myymme heidän tuotteitaan niin vähittäismyymälässämme kuin tukkumyynnissämmekin.

EUR
212 tuotetta
Järjestys:
Plant Fix Kasvien Kiinnitys Liima, 2 X 3 G - Akvaariokasvien kiinnitysliimat - D80294 - 1
Plant Fix Kasvien Kiinnitys Liima, 2 X 3 G - Akvaariokasvien kiinnitysliimat - D80294 - 4
Dupla

Plant Fix Kasvien Kiinnitys Liima, 2 X 3 G

Liimaa kasveja, koralleja ja pieniä koristeitaSammaleiden, kasvien ja korallien oksien kiinnitysKovettuu välittömästiLäpinäkyvä väri2x3g uudelleensuljettavassa putkessa, jossa on kärki...
8,10 €
Heti omasta varastosta 30 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 24 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Dupla Ground Colour Musta Hiekka 0,5-1,4Mm 10Kg - Hiekat akvaarioon - D80815 - 1
Dupla Ground Colour Musta Hiekka 0,5-1,4Mm 10Kg - Hiekat akvaarioon - D80815 - 2
Dupla

Dupla Ground Colour Musta Hiekka 0,5-1,4Mm 10Kg

Pyöreä rakeista mustaa hiekkaa. Ei vaikuta vesiarvoihin.
30,40 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 12 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Natalit, Laavamurska Hiekanalle 3L - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - D40200 - 1
Natalit, Laavamurska Hiekanalle 3L - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - D40200 - 2
Dupla

Natalit, Laavamurska Hiekanalle 3L

Laavakivi mursketta hiekan alle.
9,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tulossa erä varastoon 8 kpl 28.4.2026
Dupla Ground Colour Musta Hiekka 0,5-1,4Mm 5Kg - Hiekat akvaarioon - D80811 - 1
Dupla Ground Colour Musta Hiekka 0,5-1,4Mm 5Kg - Hiekat akvaarioon - D80811 - 2
Dupla

Dupla Ground Colour Musta Hiekka 0,5-1,4Mm 5Kg

Pyöreä rakeista mustaa hiekkaa. Ei vaikuta vesiarvoihin.
18,80 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tulossa erä varastoon 16 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Reptix Vital Vitamiinilisä 120G - Vitamiinit & geelivedet terraarioon - D38030 - 1
Dupla

Reptix Vital Vitamiinilisä 120G

Monivitamiinijauhe kalkkilisällä terraarioeläimille.
14,95 €
Heti omasta varastosta 5 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 6 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Dupla Ground Colour Musta Hiekka 1-2Mm 10Kg - Hiekat akvaarioon - D80814 - 1
Dupla Ground Colour Musta Hiekka 1-2Mm 10Kg - Hiekat akvaarioon - D80814 - 2
Dupla

Dupla Ground Colour Musta Hiekka 1-2Mm 10Kg

Pyöreä rakeista mustaa hiekkaa. Ei vaikuta vesiarvoihin.
30,40 €
Heti omasta varastosta 5 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 8 kpl 28.4.2026
Pohjasora Los Nevados 2-8Mm 5Kg - Sorat ja pienet kivet akvaarioon - D80764 - 1
Dupla

Pohjasora Los Nevados 2-8Mm 5Kg

Pyöreää pohjasoraa akvaarioon. Luonnonsora saattaa sisältää pieniä määriä kalkkikiveä, joten hiekka saattaa nostaa veden pH arvoa.
10,10 €
Heti omasta varastosta 8 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Dupla Ground Colour Musta Hiekka 1-2Mm 5Kg - Hiekat akvaarioon - D80810 - 1
Dupla Ground Colour Musta Hiekka 1-2Mm 5Kg - Hiekat akvaarioon - D80810 - 2
Dupla

Dupla Ground Colour Musta Hiekka 1-2Mm 5Kg

Pyöreä rakeista mustaa hiekkaa. Ei vaikuta vesiarvoihin.
18,80 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 8 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Pohjasora Los Nevados 2-8Mm 10Kg - Sorat ja pienet kivet akvaarioon - D80765 - 1
Dupla

Pohjasora Los Nevados 2-8Mm 10Kg

Pyöreää pohjasoraa akvaarioon. Luonnonsora saattaa sisältää pieniä määriä kalkkikiveä, joten hiekka saattaa nostaa veden pH arvoa.
17,20 €
Heti omasta varastosta 10 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Jokihiekka River Pebbles 0-16Mm 2Kg - Sorat ja pienet kivet akvaarioon - D80938 - 1
Jokihiekka River Pebbles 0-16Mm 2Kg - Sorat ja pienet kivet akvaarioon - D80938 - 2
Dupla

Jokihiekka River Pebbles 0-16Mm 2Kg

Pyöreää pohjasoraa akvaarioon. Luonnonsora saattaa sisältää pieniä määriä kalkkikiveä, joten hiekka saattaa nostaa veden pH arvoa.
7,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kh+ Gh+ Veden Kovetusaine 220G - Akvaarion vedenkovetusaineet - D80578 - 1
Kh+ Gh+ Veden Kovetusaine 220G - Akvaarion vedenkovetusaineet - D80578 - 2
Dupla

Kh+ Gh+ Veden Kovetusaine 220G

KH+ GH+ veden kovetusaine 220g
20,20 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tulossa erä varastoon 5 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Plant Fix Kasvien Kiinnitys Liima 20G - Akvaariokasvien kiinnitysliimat - D80293 - 1
Plant Fix Kasvien Kiinnitys Liima 20G - Akvaariokasvien kiinnitysliimat - D80293 - 2
Dupla

Plant Fix Kasvien Kiinnitys Liima 20G

Liimaa kasveja, koralleja ja pieniä koristeitaSammaleiden, kasvien ja korallien oksien kiinnitysKovettuu välittömästiLäpinäkyvä väri20 g uudelleensuljettavassa putkessa, jossa on kärki...
20,20 €
Heti omasta varastosta 5 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Bacter 250 Ml Bakteeritiiviste - Kypsytysaineet ja bakteeritiivisteet - D80369 - 1
Dupla

Bacter 250 Ml Bakteeritiiviste

Bakteeritiiviste uuden akvaarion perustamiseen ja bakteerikannan lisäämiseen akvaariossa. Bakteerit hajottavat myrkylliset typpiyhdisteet kaloille vaarattomiksi.
16,20 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Reptix Mineraalilisä 120G - Vitamiinit & geelivedet terraarioon - D38035 - 1
Dupla

Reptix Mineraalilisä 120G

Mineraalilisä terraarioeläimille. Kalkkia ja D3 vitamiinia
10,95 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 6 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Cur 250Ml, Stressinpoistaja - Catappa-tuotteet ja muut vastaavat - D80380 - 1
Dupla

Cur 250Ml, Stressinpoistaja

Suojaava stressinpoistaja kaloille
19,20 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Duplarin Gel-o-juice Artemia micro 50ml - Geeliruoat kaloille - D79960 - 1
Duplarin Gel-o-juice Artemia micro 50ml - Geeliruoat kaloille - D79960 - 2
Dupla

Duplarin Gel-o-juice Artemia micro 50ml

Nestemäinen herkkuruoka kaloille ja koralleille. Erittäin helppo annostella. Sopii niin makeanveden kuin meriveden akvaarioihin.
10,60 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tulossa erä varastoon 11 kpl 28.4.2026
Duplarin Shrimp snack 80g - Viherrakeet kaloille - D79728 - 1
Duplarin Shrimp snack 80g - Viherrakeet kaloille - D79728 - 2
Dupla

Duplarin Shrimp snack 80g

Yleisruoka sukaravuille Tikut uppoavat altaan pohjalle Ei sotke vettä oikein ruokittuna.
9,95 €
Heti omasta varastosta 14 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Geeliruoka Kaloille, Surviainen - Geeliruoat kaloille - D79928 - 1
Geeliruoka Kaloille, Surviainen - Geeliruoat kaloille - D79928 - 2
Dupla

Geeliruoka Kaloille, Surviainen

Geelimäinen herkkuruoka kaikille kaloille ja ravuille. Erittäin helppo annostella. Pakkauksessa on 12 geeli palaa.
8,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tulossa erä varastoon 6 kpl 28.4.2026
Duplarit G 500G Hiekanalle Laitettava Lannoite - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - D80317 - 1
Duplarit G 500G Hiekanalle Laitettava Lannoite - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - D80317 - 2
Dupla

Duplarit G 500G Hiekanalle Laitettava Lannoite

Pitkävaikutteinen pohjaravinne hiekanalle. Pakkaus riittää 200 litran akvaarioon. Sisältää kaikkia kasvien tarvitsemia mikroravinteita vähintään 3 vuodeksi Tuote ei sisällä nitraattia eikä...
25,30 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 3 kpl 28.4.2026
Hiekka Glacier Gravel 0-2mm 5Kg - Hiekat akvaarioon - D80774 - 1
Dupla

Hiekka Glacier Gravel 0-2mm 5Kg

Hiekka sekoitus akvaarioon. Luonnon hiekka saattaa sisältää pieniä määriä kalkkikiveä, joten hiekka saattaa nostaa veden pH arvoa.
10,10 €
Heti omasta varastosta 8 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Co2 Set Complete 250L Pullolla - Co2 kokonaisuudet - D80233 - 1
Co2 Set Complete 250L Pullolla - Co2 kokonaisuudet - D80233 - 2
Dupla

Co2 Set Complete 250L Pullolla

CO2 järjestelmä 250 litraisille akvaarioille
202,40 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Duplarit G 250G Hiekanalle Laitettava Lannoite - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - D80316 - 1
Duplarit G 250G Hiekanalle Laitettava Lannoite - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - D80316 - 2
Dupla

Duplarit G 250G Hiekanalle Laitettava Lannoite

Pitkävaikutteinen pohjaravinne hiekanalle. Pakkaus riittää 100 litran akvaarioon. Sisältää kaikkia kasvien tarvitsemia mikroravinteita vähintään 3 vuodeksi Tuote ei sisällä nitraattia eikä...
14,20 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tulossa erä varastoon 4 kpl 28.4.2026
Jokihiekka River Pabbles 0-16Mm 10Kg - Sorat ja pienet kivet akvaarioon - D80773 - 1
Dupla

Jokihiekka River Pabbles 0-16Mm 10Kg

Pyöreää pohjasoraa akvaarioon. Luonnon sora saattaa sisältää pieniä määriä kalkkikiveä, joten hiekka saattaa nostaa veden pH arvoa.
17,20 €
Heti omasta varastosta 12 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Jokihiekka River Pebbles 0-16Mm 5Kg - Sorat ja pienet kivet akvaarioon - D80772 - 1
Jokihiekka River Pebbles 0-16Mm 5Kg - Sorat ja pienet kivet akvaarioon - D80772 - 2
Dupla

Jokihiekka River Pebbles 0-16Mm 5Kg

Pyöreää pohjasoraa akvaarioon. Luonnonsora saattaa sisältää pieniä määriä kalkkikiveä, joten hiekka saattaa nostaa veden pH arvoa.
10,10 €
Heti omasta varastosta 8 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Jokisora Yoho River 2-5Mm 10Kg - Sorat ja pienet kivet akvaarioon - D80767 - 1
Dupla

Jokisora Yoho River 2-5Mm 10Kg

Karkea sora akvaarioon. Luonnonsora saattaa sisältää pieniä määriä kalkkikiveä, joten hiekka saattaa nostaa veden pH arvoa.
17,20 €
Heti omasta varastosta 8 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalibrointineste Ph 4 - Ph-anturit ja kalibrointinesteet - D80455 - 1
Dupla

Kalibrointineste Ph 4

Kalibrointineste pH 4
12,10 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kalibrointineste Ph 7 - Ph-anturit ja kalibrointinesteet - D80405 - 1
Dupla

Kalibrointineste Ph 7

Kalibrointineste pH 7
12,10 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Plant 24 10Ml Päivittäinen Kasvilanoite - Nestemäiset ravinteet kasveille - D80310 - 1
Plant 24 10Ml Päivittäinen Kasvilanoite - Nestemäiset ravinteet kasveille - D80310 - 2
Dupla

Plant 24 10Ml Päivittäinen Kasvilanoite

Päivittäin annosteltava kasviravinne lisä varmistamaan kasvien kaikkien ravinteiden saanti
10,70 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
SF Shrimp stick mix 10 kpl - Pakastekuivatut ruoat & herkut kaloille - A3040065 - 1
SF Shrimp stick mix 10 kpl - Pakastekuivatut ruoat & herkut kaloille - A3040065 - 2
Dupla

SF Shrimp stick mix 10 kpl

Rapujen herkkutikku
Superfish Shrimp Sticks Mix (10 kpl) on katkaravuille tarkoitettu herkkutikkujen lajitelma, jossa on kolme eri laista tikkua, vihreä, ruskea ja keltainen.
9,95 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Dupla Scaping Cube 80 - 46-100 litraiset akvaariot  - D80892 - 1
Dupla Scaping Cube 80 - 46-100 litraiset akvaariot  - D80892 - 2
Dupla

Dupla Scaping Cube 80

81 Litrainen 45 x 45 x 40 cm kooltaan oleva akvaario. Optiwhite lasia
131,50 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Ferrogan Rauta Rakeet 15G - Pohjalannoiteet kasveille - D80012 - 1
Dupla

Ferrogan Rauta Rakeet 15G

Hitaasti sulavia rakeita jotka vapauttavat rautaa akvaarion tasaisesti
11,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Geeliruoka Kaloille, Artemia - Geeliruoat kaloille - D79922 - 1
Geeliruoka Kaloille, Artemia - Geeliruoat kaloille - D79922 - 2
Dupla

Geeliruoka Kaloille, Artemia

Geelimäinen herkkuruoka kaikille kaloille ja ravuille. Erittäin helppo annostella. Pakkauksessa on 12 geeli palaa.
8,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tulossa erä varastoon 12 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Hiekka Glacier Gravel 0-2mm 10Kg - Hiekat akvaarioon - D80775 - 1
Dupla

Hiekka Glacier Gravel 0-2mm 10Kg

Hiekka sekoitus akvaarioon. Luonnon hiekka saattaa sisältää pieniä määriä kalkkikiveä, joten hiekka saattaa nostaa veden pH arvoa.
17,20 €
Heti omasta varastosta 8 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hiekkasekoitus Midland Ground 0-8Mm 2Kg - Hiekat akvaarioon - D80937 - 1
Hiekkasekoitus Midland Ground 0-8Mm 2Kg - Hiekat akvaarioon - D80937 - 2
Dupla

Hiekkasekoitus Midland Ground 0-8Mm 2Kg

Hiekka sekoitus akvaarioon. Seassa on myös isohkoa soraa. Ei vaikuta vesi arvoihin.
8,50 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Käyrät Sakset 27Cm Pitkät - Akvaarion sakset - D80018 - 1
Käyrät Sakset 27Cm Pitkät - Akvaarion sakset - D80018 - 2
Dupla

Käyrät Sakset 27Cm Pitkät

Ruostumattomasta teräksestä tehdyt 27cm pitkät sakset
27,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tulossa erä varastoon 1 kpl 28.4.2026
Perfect Clean Sisäsuodatin Pc1 - Akvaarion sisäsuodattimet - D80530 - 1
Perfect Clean Sisäsuodatin Pc1 - Akvaarion sisäsuodattimet - D80530 - 2
Dupla

Perfect Clean Sisäsuodatin Pc1

Säädettävä virtaus 150-1050l/h Suositellaan 50-80 litraisille akvaarioille
34,40 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Co2 Set Complete 500L Pullolla - Co2 kokonaisuudet - D80234 - 1
Co2 Set Complete 500L Pullolla - Co2 kokonaisuudet - D80234 - 2
Dupla

Co2 Set Complete 500L Pullolla

CO2 järjestelmä 500 litraisille akvaarioille
232,70 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä