AquaEl

AquaEl - Luotettavat akvaarioratkaisut Puolasta

AquaEl on vuonna 1984 perustettu puolalainen perheyritys, joka tunnetaan laadukkaista ja innovatiivisista akvaario- ja lampitarvikkeistaan. Yli neljän vuosikymmenen kokemuksella AquaEl on vakiinnuttanut asemansa yhtenä alan johtavista valmistajista, jonka tuotteisiin luottavat niin aloittelevat kuin kokeneetkin akvaarioharrastajat ympäri maailmaa.

Innovatiivisuus ja laatu etusijalla

AquaEl panostaa vahvasti tuotekehitykseen ja tuo säännöllisesti markkinoille uusia ratkaisuja, kuten energiatehokkaita LEDDY-led-valaisimia, ULTRAMAX-ulkosuodattimia ja erittäin tarkkoja elektronisia PLATINIUM- ja ULTRA HEATER -lämmittimiä. Kaikki tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan huolella Puolassa yrityksen omilla tuotantolaitoksilla Suwalkissa ja Varsovassa.

Monipuoliset tuotteet akvaarioihin ja puutarhalampiin

AquaElin laajasta valikoimasta löydät kaiken tarpeellisen makean veden akvaarioiden perustamiseen ja ylläpitoon: suodattimia, lämmittimiä, valaistusratkaisuja sekä akvaariopaketteja, jotka ovat sekä korkealaatuisia että järkevän hintaisia. AquaElin valikoimiin kuuluu myös hiljalleen laajeneva valikoima lampituotteita, kuten erilaiset lampisuodattimet, pumput ja valaisimet.

Kansainvälinen arvostus ja turvallisuus

AquaElin tuotteet ovat tunnettuja turvallisuudestaan ja kestävyydestään. Valmistajan tuotteille on myönnetty useita kansainvälisesti arvostettuja sertifikaatteja (mm. CCA, UL, VDE ja GS/TUV). Tämä takaa, että voit luottaa tuotteiden laatuun ja pitkäikäisyyteen.

AquaEl ja Akvaariolinna

Akvaariolinnassa arvostamme valmistajia, jotka panostavat laatuun, turvallisuuteen ja asiakaslähtöisyyteen. AquaEl onkin yksi luotetuista kumppaneistamme, jonka tuotteita suosittelemme ylpeinä sekä uusille että kokeneille akvaarioharrastajille.

Tuomme AquaElin tuotteet myyntiin suoraan AquaEliltä ja toimimme AquaElin Suomen maahantuojana. Myymme AquaElin tuotteita niin omassa myymälässämme kuin tukkuna kaikille muillekin Suomen erikoisliikkeille.

Tutustu AquaEl-tuotteisiin Akvaariolinnan verkkokaupassa ja löydä sopivat ratkaisut juuri sinun akvaario- ja lampitarpeisiisi!

Skimmer Filter SAS 500 pintaimuri - Akvaarion sisäsuodattimet - AE129896 - 1
Skimmer Filter SAS 500 pintaimuri - Akvaarion sisäsuodattimet - AE129896 - 2
AquaEl

Skimmer Filter SAS 500 pintaimuri

Pintaimuri pitää vedenpinnan puhtaana ja kerää kaiken kelluvan sisäänsä. Energia tehokas 4.4w Sopii 20 - 500 litraisiin akvaarioihin
29,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Suihkulähdepää Kr-1 - Suodattimien ja pumppujen varaosat  - AE101703 - 1
AquaEl

Suihkulähdepää Kr-1

5,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tulossa erä varastoon 1 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Suodatinpatruuna Unifilter 750/1000 3kpl - Akvaaron sisäsuodattimen patruunat  - AE113914 - 1
AquaEl

Suodatinpatruuna Unifilter 750/1000 3kpl

AquaEl Unifilter 750 / 1000 suodattimen vaihtopatruunat.
12,95 €
Heti omasta varastosta 5 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 12 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Tarkkuus Lämpömittari Keltainen - Lämpömittarit - AE228272 - 1
Tarkkuus Lämpömittari Keltainen - Lämpömittarit - AE228272 - 2
AquaEl

Tarkkuus Lämpömittari Keltainen

Hyvin tarkka ja kestävä lämpömittari. Mittarissa on imukuppi jonka avulla mittari on helppo kiinnittää haluamaasi paikkaan akvaarionlasissa. 0 - 40 C.
4,50 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Teleskooppi haavi 5 - 12,5X10cm - Haavit - AE249258 - 1
Teleskooppi haavi 5 - 12,5X10cm - Haavit - AE249258 - 2
AquaEl

Teleskooppi haavi 5 - 12,5X10cm

Teleskooppivarrella varustettu akvaariohaavi. Akvaariohaavi jonka verkko on pehmeä ja turvallinen käytettäväksi kalojen pyydystämiseen. Haavia on myös hyvä apuväline irtoroskien keräämiseen...
10,95 €
Heti omasta varastosta 7 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Ultra Heater 200W D&N Rikkoutumaton Lämmitin - Alle 200l altaisiin - AE129618 - 1
Ultra Heater 200W D&N Rikkoutumaton Lämmitin - Alle 200l altaisiin - AE129618 - 2
AquaEl

Ultra Heater 200W D&N Rikkoutumaton Lämmitin

Iskunkestävä lämmitin 130-200 litraisille akvaarioille Lämpötila on säädettävissä 20 - 33°C asteen välillä. Pakkauksessa imukuppiteline lämmittimellä. Lämmitin näyttää myös...
49,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Uv-C Lamppu 9W 2G7 Kannalla - UV-C polttimot - AE133275 - 1
AquaEl

Uv-C Lamppu 9W 2G7 Kannalla

UV-C poltin 9w 2G7 kannalla (Neljä piikkinen) 150mm kokonaispituus
17,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Aktiivihiilipatruuna FZN pro 3kpl - Akvaarion ulkolaitasuodattiminen patruun - AE132474 - 1
Aktiivihiilipatruuna FZN pro 3kpl - Akvaarion ulkolaitasuodattiminen patruun - AE132474 - 2
AquaEl

Aktiivihiilipatruuna FZN pro 3kpl

Aktiivihiilipatruunat AquaEl FZN pro ulkolaitasuodattimeen Pakkauksessa on 3 patruunaa. Se imee muun muassa itseensä lääkejäämiä, klooria, värejä ja hajuja.
7,95 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Aqua Decoris Pinkki 1 Kg - Pienet pussit & koristehiekat akvaarioon - AE121321 - 1
Aqua Decoris Pinkki 1 Kg - Pienet pussit & koristehiekat akvaarioon - AE121321 - 2
AquaEl

Aqua Decoris Pinkki 1 Kg

Muovitettu värihiekka Ph neutraali ja myrkytön
4,90 €
Heti omasta varastosta 17 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Aquael Leddy D&N 60XL Ultrascape metsä paketti - 46-100 litraiset akvaariokokonaisuudet  - LEDDYULTRA60XL - 1
Aquael Leddy D&N 60XL Ultrascape metsä paketti - 46-100 litraiset akvaariokokonaisuudet  - LEDDYULTRA60XL - 2
AquaEl

Aquael Leddy D&N 60XL Ultrascape metsä paketti

72L Akvaario paketti 60 x 30 x 40 CM LED valoilla Pakkaus sisältää suodattimen ja lämmittimen Valaisinkansi musta Kaapisto on kooltaan 60 x 30 x 80 cm Väri: Puu / musta Jalustassa on kaksi...
239,00 €
Heti omasta varastosta 2 pkt
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Bioceramax Ultrapro 1200 1L - Biologinen suodatus - AE106612 - 1
Bioceramax Ultrapro 1200 1L - Biologinen suodatus - AE106612 - 2
AquaEl

Bioceramax Ultrapro 1200 1L

Erittäin huokoista keramiikkaa ulkosuodattimeen Keramiikassa on 1200m²/l pinta-alaa hajottaja bakteereille.
18,90 €
Heti omasta varastosta 7 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 6 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Circulator 500 kiertovesipumppu - Akvaarion kiertovesi- ja nostopumput - AE109181 - 1
Circulator 500 kiertovesipumppu - Akvaarion kiertovesi- ja nostopumput - AE109181 - 2
AquaEl

Circulator 500 kiertovesipumppu

Kiertovesipumppu akvaarioon Nosto korkeus 70 cm Koko 4,4 x 7,6 x 8,2 cm Vedenkierto Teho 500 l / h portaattomasti säädettävissä
25,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Dolomiitti sora 2 - 4 mm 10Kg - Sorat ja pienet kivet akvaarioon - AE131304 - 1
Dolomiitti sora 2 - 4 mm 10Kg - Sorat ja pienet kivet akvaarioon - AE131304 - 2
AquaEl

Dolomiitti sora 2 - 4 mm 10Kg

Vaalea dolomiitti sora Nostaa veden pH:ta ja vaikuttaa vesiarvoihin
15,90 €
Heti omasta varastosta 16 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fzn-Pro 400 Ulkolaitasuodatin - Akvaarion ulkolaitasuodattimet  - AE132051 - 1
Fzn-Pro 400 Ulkolaitasuodatin - Akvaarion ulkolaitasuodattimet  - AE132051 - 2
AquaEl

Fzn-Pro 400 Ulkolaitasuodatin

Pieni ulkolaitasuodatin niin nano kuin normaali akvaarioihin 10-75 l
34,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fzn-Pro 700 Ulkolaitasuodatin - Akvaarion ulkolaitasuodattimet  - AE132052 - 1
Fzn-Pro 700 Ulkolaitasuodatin - Akvaarion ulkolaitasuodattimet  - AE132052 - 2
AquaEl

Fzn-Pro 700 Ulkolaitasuodatin

Pieni ulkolaitasuodatin akvaarioihin 75-130 l pintaimurilla
66,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Lammikko Valaisin Valkoinen 3Kpl - Lammen valaistus - AE124764 - 1
Lammikko Valaisin Valkoinen 3Kpl - Lammen valaistus - AE124764 - 2
AquaEl

Lammikko Valaisin Valkoinen 3Kpl

Lampivalaisin valkoinen 3 kpl, on energiatehokas LED-valosetti lampin ja puutarhan valaistukseen. Kolme valaisinta voidaan käyttää sekä veden alla että maan päällä
58,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Leddy Slim 36W Sunny D&N Musta 2.0 valaisin - Akvaarion päälle tulevat valaisimet  - AE124214 - 1
Leddy Slim 36W Sunny D&N Musta 2.0 valaisin - Akvaarion päälle tulevat valaisimet  - AE124214 - 3
AquaEl

Leddy Slim 36W Sunny D&N Musta 2.0 valaisin

Led valaisin akvaarion päälle 100 x 6 x 2,5 cm 100 - 120 cm akvaarioille Väri musta
129,90 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Nitromax 3x100ml nitraatin poistoon - Kemiallinen suodatus - AE106622 - 1
Nitromax 3x100ml nitraatin poistoon - Kemiallinen suodatus - AE106622 - 2
AquaEl

Nitromax 3x100ml nitraatin poistoon

Nitraatin ja nitriitin poistoon Kolme 100ml pussia Yksi pussi riittää 70 litran akvaariossa 4 viikkoa Myrkytön ja turvallinen käyttää
29,90 €
Heti omasta varastosta 7 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Opti Set 240L Valkoinen paketti - 201-300 litraiset akvaariokokonaisuudet  - OPTISET240VALKOINE - 1
Opti Set 240L Valkoinen paketti - 201-300 litraiset akvaariokokonaisuudet  - OPTISET240VALKOINE - 2
AquaEl

Opti Set 240L Valkoinen paketti

240 litrainen akvaario paketti jalustalla Akvaario on kooltaan 121 x 41 x 56 cm. Akvaario sisältää kaksi 17w leddy sunny Led loisteputkea jotka sisältävät yö ja päivä toiminnot. Kaapisto on...
549,00 €
Heti omasta varastosta 3 pkt
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Opti Tank 100 Optiwhite akvaario 200L - 101-200 litraiset akvaariot  - AE124058 - 1
Opti Tank 100 Optiwhite akvaario 200L - 101-200 litraiset akvaariot  - AE124058 - 2
AquaEl

Opti Tank 100 Optiwhite akvaario 200L

Optiwhite lasista valmistettu akvaario. 100 x 40 x 50 cm. Läpinäkyvällä silikonilla
239,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Optibent Musta Set 70 - 46-100 litraiset akvaariopaketit  - AE124142 - 1
Optibent Musta Set 70 - 46-100 litraiset akvaariopaketit  - AE124142 - 2
AquaEl

Optibent Musta Set 70

39x39x45 cm 68L
OptiWhite lasista valmistettu korkean mallinen akvaario Ihanteellinen haastavienkin kasvien pitämiseen 68 litraa Valaisimen väri musta
199,00 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Phosmax 3x100ml fosfaatin poistoon - Akvaarion suodatinmateriaalit  - AE106623 - 1
AquaEl

Phosmax 3x100ml fosfaatin poistoon

Fosfaatinpoistoon Kolme 100ml pussia Yksi pussi riittää 200 litran akvaariossa 4 viikkoa Myrkytön ja turavllinen käyttää
29,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 6 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Plastic Plant Pr-410 4'' (10cm) - Muovikasvit akvaarioon - AE238504 - 1
AquaEl

Plastic Plant Pr-410 4'' (10cm)

10 cm pitkä muovikasvi Pysyy pohjalla omalla jalallaan
4,90 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Suodatinpatruuna Fan-3 Plus 2kpl - Akvaaron sisäsuodattimen patruunat  - AE113907 - 1
AquaEl

Suodatinpatruuna Fan-3 Plus 2kpl

Vaihto patruunat AquaEl Fan 3 sisäsuodattimeen Pakkauksessa on kaksi vaihtopatruunaa
9,95 €
Heti omasta varastosta 16 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Ultra Heater 75W D&N Rikkoutumaton Lämmitin - Alle 100l altaisiin - AE129615 - 1
Ultra Heater 75W D&N Rikkoutumaton Lämmitin - Alle 100l altaisiin - AE129615 - 2
AquaEl

Ultra Heater 75W D&N Rikkoutumaton Lämmitin

Iskunkestävä lämmitin 35-75 litraisille akvaarioille Lämpötila on säädettävissä 20 - 33°C asteen välillä. Pakkauksessa imukuppiteline lämmittimellä. Lämmitin näyttää myös akvaarion...
40,90 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Versa Garden Aloitus sarja valolla - Akvaarion etualan kasvit - AE115402 - 1
Versa Garden Aloitus sarja valolla - Akvaarion etualan kasvit - AE115402 - 2
AquaEl

Versa Garden Aloitus sarja valolla

Hydroponic set
Laajenna akvaariota akvaarion ulkopuolella huonekasveilla. Pakkauksessa on valot, pumppu ja paikka 9 ruukulle kasveja.
84,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Aqua Decoris Fuksia 1 Kg - Pienet pussit & koristehiekat akvaarioon - AE121317 - 1
Aqua Decoris Fuksia 1 Kg - Pienet pussit & koristehiekat akvaarioon - AE121317 - 2
AquaEl

Aqua Decoris Fuksia 1 Kg

Muovitettu värihiekka Ph neutraali ja myrkytön
4,90 €
Heti omasta varastosta 20 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Aquarium Mat 120X40 Alusmatto - Akvaarion alusmatot  - AE113862 - 1
Aquarium Mat 120X40 Alusmatto - Akvaarion alusmatot  - AE113862 - 2
AquaEl

Aquarium Mat 120X40 Alusmatto

Akvaarion alusmatto 120 x 40 cm
13,90 €
Heti omasta varastosta 8 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Aquarium Mat 80X35 Alusmatto - Akvaarion alusmatot  - AE113860 - 1
Aquarium Mat 80X35 Alusmatto - Akvaarion alusmatot  - AE113860 - 2
AquaEl

Aquarium Mat 80X35 Alusmatto

Akvaarion alusmatto 80 x 35 cm
8,90 €
Heti omasta varastosta 5 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Fish&Shrimp Set Duo 2.0 D&N 35 Musta 49L - 46-100 litraiset akvaariopaketit  - AE134609 - 1
Fish&Shrimp Set Duo 2.0 D&N 35 Musta 49L - 46-100 litraiset akvaariopaketit  - AE134609 - 2
AquaEl

Fish&Shrimp Set Duo 2.0 D&N 35 Musta 49L

35 x 35 x 40 cm 49L
49 Litrainen akvaario paketti 35 x 35 x 40 cm Lämmitin 50w Versamax ulkolaitasuodatin Led valaisin 10w Väri: Musta
174,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 1 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Haavi 6 - 15X12,5cm - Haavit - AE249254 - 1
Haavi 6 - 15X12,5cm - Haavit - AE249254 - 2
AquaEl

Haavi 6 - 15X12,5cm

Akvaariohaavi Verkon koko 15 x 12,5 cm Verkon halkaisija on 18,5cm ja pussi syvyys 14cm Varren pituus 29 cm Kokonaispituus 43 cm
4,95 €
Heti omasta varastosta 28 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kansilasi Shrimp Set 30 musta - Akvaarioiden varaosat  - AE113646 - 1
Kansilasi Shrimp Set 30 musta - Akvaarioiden varaosat  - AE113646 - 2
AquaEl

Kansilasi Shrimp Set 30 musta

Kansilasi Shrimp set 30 akvaarioon. Kansilasin klipsit ovat mustat
13,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Kelluva Levämagneetti 2in1 S - Akvaarion magneetit - AE246123 - 2
Kelluva Levämagneetti 2in1 S - Akvaarion magneetit - AE246123 - 3
AquaEl

Kelluva Levämagneetti 2in1 S

3-6mm laseille
Akvaarion lasien puhdistamiseen tarkoitettu magneetti. Akvaariossa olevassa puoliskossa on karkea sieni ja kädessä olevassa puolessa pehmeä kangas. Magneettiin voidaan myös kiinnittää terä joka...
19,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Leddy Slim 36W Plant Musta 2.0 valaisin - Akvaarion päälle tulevat valaisimet  - AE124212 - 1
Leddy Slim 36W Plant Musta 2.0 valaisin - Akvaarion päälle tulevat valaisimet  - AE124212 - 2
AquaEl

Leddy Slim 36W Plant Musta 2.0 valaisin

Led valaisin akvaarion päälle 100 x 6 x 2,5 cm 100 – 127 cm akvaarioille Väri musta
139,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 6 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Leddy Slim 5W Plant 2.0 valaisin - Akvaarion päälle tulevat valaisimet  - AE124215 - 1
Leddy Slim 5W Plant 2.0 valaisin - Akvaarion päälle tulevat valaisimet  - AE124215 - 2
AquaEl

Leddy Slim 5W Plant 2.0 valaisin

Led valaisin akvaarion päälle 20 - 30 cm akvaarioille Väri valkoinen
44,90 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Leddy Tube 17W Sunny D&N J 2.0 - Led loisteputket, loisteputkien tilalle - AE124239 - 1
Leddy Tube 17W Sunny D&N J 2.0 - Led loisteputket, loisteputkien tilalle - AE124239 - 2
AquaEl

Leddy Tube 17W Sunny D&N J 2.0

Loisteputkentilalle tuleva LED putki. LED toimii omalla sähköjohdollaan. Pituus 925mm sopii 54 W (1047 mm erikoispituus)
49,90 €
Heti omasta varastosta 11 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Magic balls 1L - Vanut ja vanulevyt - AE131455 - 1
Magic balls 1L - Vanut ja vanulevyt - AE131455 - 2
AquaEl

Magic balls 1L

Suodatus vanupalloilla saadaan vedestä pois kaikista hienoimmatkin partikkelit pois
9,90 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Massa kotelo Turbo 500 - Akvaarion sisäsuodattimien varaosat - AE109733 - 1
Massa kotelo Turbo 500 - Akvaarion sisäsuodattimien varaosat - AE109733 - 2
AquaEl

Massa kotelo Turbo 500

Varaosa / lisäosa turbo 500 sisäsuodattimiin.
12,90 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Massakori Unifilter 750/100 - Akvaarion sisäsuodattimien varaosat - AE101076 - 1
AquaEl

Massakori Unifilter 750/100

Massakori Unifilter 750 ja 1000 sisäsuodattimeen.
6,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Naturemax bio 1L - Biologinen suodatus - AE131453 - 1
Naturemax bio 1L - Biologinen suodatus - AE131453 - 2
AquaEl

Naturemax bio 1L

Erittäin huokoista luonnon keramiikkaa ulkosuodattimeen Keramiikassa on erittäin paljon pinta-alaa hajottaja bakteereille.
16,90 €
Heti omasta varastosta 9 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Opti Set 125L Musta paketti - 101-200 litraiset akvaariokokonaisuudet  - OPTISET125MUSTA - 1
Opti Set 125L Musta paketti - 101-200 litraiset akvaariokokonaisuudet  - OPTISET125MUSTA - 2
AquaEl

Opti Set 125L Musta paketti

125 litrainen akvaario paketti jalustalla Akvaario on kooltaan 81 x 36 x 51cm Akvaario sisältää kaksi 14w leddy sunny Led loisteputkea jotka sisältävät yö ja päivä toiminnot. Kaapisto on...
369,00 €
Heti omasta varastosta 1 pkt
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Opti Set 130L Valkoinen Paketti - 101-200 litraiset akvaariokokonaisuudet  - OPTISET130VALKOINE - 1
Opti Set 130L Valkoinen Paketti - 101-200 litraiset akvaariokokonaisuudet  - OPTISET130VALKOINE - 2
AquaEl

Opti Set 130L Valkoinen Paketti

130 litrainen akvaario paketti jalustalla Akvaario on kooltaan 61 x 41 x 56cm Akvaario sisältää kaksi 10w leddy sunny Led loisteputkea jotka sisältävät yö ja päivä toiminnot. Kaapisto on...
364,90 €
Heti omasta varastosta 2 pkt
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Opti Set 200L Musta 2.0 - 101-200 litraiset akvaariopaketit  - AE124305 - 1
Opti Set 200L Musta 2.0 - 101-200 litraiset akvaariopaketit  - AE124305 - 2
AquaEl

Opti Set 200L Musta 2.0

101 x 41 x 51cm 200L
200 litrainen akvaario. Akvaario on kooltaan 101 x 41 x 51cm. Akvaario sisältää kaksi 14w leddy sunny Led loisteputkea jotka sisältävät yö ja päivä toiminnot.
329,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 1 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Optibent Black Set 30 - 5-45 litraiset akvaariopaketit  - AE124138 - 1
Optibent Black Set 30 - 5-45 litraiset akvaariopaketit  - AE124138 - 2
AquaEl

Optibent Black Set 30

29 x 29 x 35 cm 30L
30L Akvaario paketti sukaravuille, nano kaloille ja taistelukalalle 29 x 29 x 35 CM pyöristetyillä etukulmilla LED valoilla Pakkaus sisältää suodattimen ja lämmittimen Valaisin musta...
149,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tulossa erä varastoon 2 kpl (päivämäärää ei vahvistettu)
Shrimp Set D&N 10 Musta 10L - 5-45 litraiset akvaariopaketit  - AE122976 - 1
Shrimp Set D&N 10 Musta 10L - 5-45 litraiset akvaariopaketit  - AE122976 - 2
AquaEl

Shrimp Set D&N 10 Musta 10L

20 x 20 x 25 cm 10L
10L Akvaario paketti sukaravuille 20 x 20 x 25 CM LED valoilla Pakkaus sisältää suodattimen ja lämmittimen Valaisin musta
81,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Shrimp set 30 Valkoinen paketti - 10-45 litraiset akvaariokokonaisuudet  - SHRIMP30VALK - 1
Shrimp set 30 Valkoinen paketti - 10-45 litraiset akvaariokokonaisuudet  - SHRIMP30VALK - 2
AquaEl

Shrimp set 30 Valkoinen paketti

30L Akvaario paketti jalustalla sukaravuille, nano kaloille ja taistelukalalle 29 x 29 x 35 CM LED valoilla Pakkaus sisältää suodattimen ja lämmittimen Valaisin valkoinen kaapillinen jalusta 29 x...
179,00 €
Heti omasta varastosta 4 pkt
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Shrimp set 30 musta paketti - 10-45 litraiset akvaariokokonaisuudet  - SHRIMP30MUSTA - 1
Shrimp set 30 musta paketti - 10-45 litraiset akvaariokokonaisuudet  - SHRIMP30MUSTA - 2
AquaEl

Shrimp set 30 musta paketti

30L Akvaario paketti jalustalla sukaravuille, nano kaloille ja taistelukalalle 29 x 29 x 35 CM LED valoilla Pakkaus sisältää suodattimen ja lämmittimen Valaisin musta kaapillinen jalusta 29 x 29 x...
179,00 €
Heti omasta varastosta 3 pkt
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Teleskooppi haavi 8 - 20X15cm - Haavit - AE249260 - 1
Teleskooppi haavi 8 - 20X15cm - Haavit - AE249260 - 2
AquaEl

Teleskooppi haavi 8 - 20X15cm

Teleskooppiverkko akvaariokalojen turvalliseen pyyntiin makean ja suolaisen veden säiliöissä. Herkkä materiaali, josta se on valmistettu, suojaa kalan herkkää ihoa mekaanisilta vaurioilta....
12,95 €
Heti omasta varastosta 12 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Uv-C Lamppu 11W 2G7 Kannalla - UV-C polttimot - AE133276 - 1
AquaEl

Uv-C Lamppu 11W 2G7 Kannalla

UV-C poltin 11w 2G7 kannalla (Neljä piikkinen) 229mm kokonaispituus
18,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää