Lihansyöjäkasvit terraarioon

Lihansyöjäkasvit pyydystävät pieniä hyönteisiä, kuten kärpäsiä, hyttysiä ja pieniä ötököitä. Eri kasvit käyttävät tähän eri keinoja:
kärpäsloukku sulkee ansalehtensä, kihokit tartuttavat saaliin tahmeilla karvoillaan ja kannukasvit houkuttelevat hyönteiset nesteellä täytettyihin ansoihin.

On kuitenkin hyvä muistaa, että hyönteiset eivät ole kasvin pääasiallinen ravinnonlähde. Jos kasvi saa riittävästi valoa ja kasvaa sille sopivissa oloissa, se pärjää hyvin ilman säännöllistä “ruokintaa”.

Useimmiten lihansyöjäkasvia ei tarvitse ruokkia erikseen lainkaan. Toisin kuin usein ajatellaan, lihansyöjäkasvit eivät saa energiaansa saaliista, vaan valosta fotosynteesin kautta, aivan kuten muutkin kasvit. Hyönteiset ovat niille lähinnä lisäravinne, erityisesti typen lähde, eivät elinehto. Terraariossa tai sisätiloissa kasvi hoitaa saalistuksen yleensä itse, jos ympäristössä liikkuu satunnaisesti pieniä hyönteisiä, kuten kärpäsiä tai harsosääskiä. Tämä riittää useimmissa tapauksissa täysin hyvin, eikä kasvia tarvitse “auttaa” ruokinnalla.

Yleisin hoitovirhe lihansyöjäkasvien kanssa on liiallinen ruokinta. Kun kasvia ruokitaan liian usein tai liian suurilla saaliilla, ansat voivat mädäntyä tai kasvi kuluttaa liikaa energiaa sulatusprosessiin. Tämä voi heikentää kasvin yleiskuntoa erityisesti lämpimässä ja kosteassa terraarioympäristössä.

Jos kasvi on ympäristössä, jossa hyönteisiä ei ole lainkaan, sitä voi halutessaan ruokkia hyvin maltillisesti, esimerkiksi yhdellä pienellä hyönteisellä noin 2–4 viikon välein. Ruokinta ei kuitenkaan ole pakollista kasvin selviytymisen tai kasvun kannalta.

On tärkeää muistaa muutama perussääntö:

• lihansyöjäkasveja ei saa lannoittaa tavallisilla kasvilannoitteilla

• kasville ei saa antaa ihmisille tai eläimille tarkoitettua ruokaa

• valo ja puhdas, vähäravinteinen vesi ovat tärkeämpiä kuin ruokinta

Kyllä – ja tämä on itse asiassa yleisin ongelma.
Liiallinen ruokinta rasittaa kasvia, koska saaliin sulattaminen vaatii siltä paljon energiaa. Jos ansoja täytetään jatkuvasti, kasvi voi heikentyä, hidastaa kasvuaan tai jopa kuolla.

Yleissääntö on yksinkertainen: jos kasvi näyttää voivan hyvin, sitä ei tarvitse ruokkia.

Kyllä, joissain tapauksissa lihansyöjäkasvi voidaan sijoittaa eläimen terraarioon, mutta se vaatii harkintaa. Lihansyöjäkasvit eivät ole lähtökohtaisesti vaarallisia terraarioeläimille, mutta niiden tarpeet poikkeavat monista muista kasveista, ja kaikki terraariot eivät sovi niille.

Lihansyöjäkasvit viihtyvät yleensä kosteissa, hyvin valaistuissa ja ravinneköyhissä olosuhteissa. Ne sopivat parhaiten sademetsäterraarioihin tai paludaarioihin, joissa ilmankosteus on korkea ja lämpötila tasainen. Kuivat aavikkoterraariot eivät yleensä ole niille sopivia.

Eläinlaji on tärkeä huomioida. Rauhalliset, kasveja vahingoittamattomat eläimet sopivat paremmin samaan terraarioon lihansyöjäkasvien kanssa. Kasvit eivät ole tarkoitettu eläinten ravinnoksi, ja jatkuva tallominen tai kaivaminen voi vahingoittaa niitä nopeasti.

Lisäksi on hyvä muistaa, että lihansyöjäkasvit eivät “siivoa” terraariota eivätkä korvaa hoitoa. Ne ovat ensisijaisesti kasveja, jotka tarvitsevat oikeat olosuhteet voidakseen hyvin.

Useimmiten lihansyöjäkasvia ei tarvitse ruokkia erikseen lainkaan. Toisin kuin usein ajatellaan, lihansyöjäkasvit eivät saa energiaansa saaliista, vaan valosta fotosynteesin kautta, aivan kuten muutkin kasvit. Hyönteiset ovat niille lähinnä lisäravinne, erityisesti typen lähde, eivät elinehto. Terraariossa tai sisätiloissa kasvi hoitaa saalistuksen yleensä itse, jos ympäristössä liikkuu satunnaisesti pieniä hyönteisiä, kuten kärpäsiä tai harsosääskiä. Tämä riittää useimmissa tapauksissa täysin hyvin, eikä kasvia tarvitse “auttaa” ruokinnalla.

Yleisin hoitovirhe lihansyöjäkasvien kanssa on liiallinen ruokinta. Kun kasvia ruokitaan liian usein tai liian suurilla saaliilla, ansat voivat mädäntyä tai kasvi kuluttaa liikaa energiaa sulatusprosessiin. Tämä voi heikentää kasvin yleiskuntoa erityisesti lämpimässä ja kosteassa terraarioympäristössä.

Jos kasvi on ympäristössä, jossa hyönteisiä ei ole lainkaan, sitä voi halutessaan ruokkia hyvin maltillisesti, esimerkiksi yhdellä pienellä hyönteisellä noin 2–4 viikon välein. Ruokinta ei kuitenkaan ole pakollista kasvin selviytymisen tai kasvun kannalta.

On tärkeää muistaa muutama perussääntö:

• lihansyöjäkasveja ei saa lannoittaa tavallisilla kasvilannoitteilla

• kasville ei saa antaa ihmisille tai eläimille tarkoitettua ruokaa

• valo ja puhdas, vähäravinteinen vesi ovat tärkeämpiä kuin ruokinta

Yleisimmät terraarioissa ja huonekasveina pidettävät lihansyöjäkasvit eivät ole myrkyllisiä ihmisille tai eläimille, kun niitä käytetään ja hoidetaan oikein. Lihansyöjäkasvit, kuten kärpäsloukku (Dionaea muscipula), kihokit (Drosera), rasvalehdet (Pinguicula) ja kannukasvit (Nepenthes), eivät sisällä voimakkaita kasvimyrkkyjä. On kuitenkin hyvä huomioida, että vaikka lihansyöjäkasvia ei olisi listattu myrkyllisiin kasveihin, voivat joidenkin lajien tahmeat lehdet ja sulatusentsyymit aiheuttaa lievää ärsytystä tai pahoinvointia, jos kasvia syödään. Tämä koskee erityisesti lemmikkejä ja pieniä lapsia, eikä tee kasvista varsinaisesti myrkyllistä, vaan ei-syötävää.

Mistä “myrkyllisyys”-käsitys usein johtuu?

Usein lihansyöjäkasvien yhteydessä sekoittuu useampi eri asia. Joidenkin kasvien erittämät nesteet voivat ärsyttää ihoa lievästi, erityisesti herkkäihoisilla. Toinen yleinen syy väärinkäsityksiin on se, että lihansyöjäkasvit niputetaan virheellisesti yhteen sellaisten kasvien kanssa, jotka eivät ole lihansyöjiä. Esimerkiksi tyräkit (Euphorbia) eivät ole lihansyöjäkasveja, vaikka niitä joskus mainitaan samassa yhteydessä. Tyräkkien maitiaisneste on myrkyllistä ja ihoa ärsyttävää, mutta tämä ei liity lihansyöjäkasveihin. Lisäksi on hyvä erottaa syöminen ja kosketus toisistaan. Vaikka lihansyöjäkasvit eivät ole myrkyllisiä, niiden syöminen voi aiheuttaa vatsan ärsytystä – aivan kuten monien tavallisten huonekasvien kohdalla. Tämä ei tee niistä vaarallisia, mutta tarkoittaa, ettei niitä ole tarkoitettu syötäväksi.

Entä terraarioeläimet – onko riskiä?

Lihansyöjäkasvit eivät yleensä ole myrkyllisiä terraarioeläimille, mutta niitä ei silti suositella eläinterraarioihin. Syynä eivät ole myrkyt, vaan käytännön hoito ja kasvien herkkyys. Eläinten liikkuminen voi vahingoittaa kasveja, ansojen toiminta häiriintyy helposti, ja lihansyöjäkasvien kasvualustavaatimukset poikkeavat usein eläinterraarioiden olosuhteista. Lisäksi eläimet saattavat pureskella kasvia, mikä ei ole hyväksi kummallekaan.

Tästä syystä lihansyöjäkasvit sopivat parhaiten kasviterraarioihin, joissa ne saavat rauhassa oikeanlaisen valaistuksen, kosteuden ja kasvualustan.

Lihansyöjäkasvin hoito perustuu ennen kaikkea oikeisiin olosuhteisiin, ei jatkuvaan ruokintaan tai erikoistemppuihin. Kun valo, vesi ja kasvualusta ovat kunnossa, lihansyöjäkasvit ovat yllättävän helppohoitoisia ja palkitsevia.

Tärkein yksittäinen tekijä on valo. Lihansyöjäkasvit tarvitsevat runsaasti valoa voidakseen hyvin ja muodostaa toimivia ansoja. Sisätiloissa kasvit hyötyvät usein kasvivalosta, joka tukee tervettä kasvua ja hyvää väritystä. Heikko valaistus on yleisin syy lihansyöjäkasvien heikkenemiseen.

Vesi on toinen keskeinen osa hoitoa. Lihansyöjäkasvit ovat herkkiä vedessä oleville suoloille ja mineraaleille, joten kasteluun tulee käyttää sadevettä, tislattua vettä tai käänteisosmoosivettä. Hanavettä ei suositella. Kasvualustan tulee pysyä tasaisen kosteana, mutta kasvia ei pidetä jatkuvasti seisovassa vedessä.

Kasvualustan on oltava ravinneköyhää ja hapanta. Lihansyöjäkasveja ei istuteta tavalliseen multaan, eikä niitä koskaan lannoiteta. Tavallinen lannoite vahingoittaa kasvia ja voi tappaa sen nopeasti. Kasvit ovat sopeutuneet saamaan tarvitsemansa lisäravinteet hyönteisistä, eivät maaperästä.

Ruokinta ei ole pakollista. Lihansyöjäkasvit saavat energiansa valosta yhteyttämällä, ja saalistus toimii niille lähinnä ravinnelisänä. Sisätiloissa kasvi saa usein satunnaisia hyönteisiä itsestään. Halutessaan kasvia voi ruokkia pienellä hyönteisellä harvakseltaan, esimerkiksi muutaman viikon välein, mutta liikaruokinta on yksi yleisimmistä hoitovirheistä.

Ilmankosteus on tärkeä erityisesti kihokeille ja kannukasveille, jotka viihtyvät kosteassa ympäristössä. Kasviterraario tai säännöllinen sumutus tukee näiden lajien hyvinvointia. Kärpäsloukku sietää hieman kuivempaa ilmaa, mutta hyötyy silti tasaisista olosuhteista.

On hyvä huomioida, että kaikki lihansyöjäkasvit eivät vaadi talvilepoa. Suurin osa terraarioissa käytettävistä lajeista on trooppisia eikä tarvitse kylmää lepojaksoa. Talvilepo koskee lähinnä kärpäsloukkua ja joitain lauhkean vyöhykkeen lajeja. Kasvin lajikohtaiset hoito-ohjeet kannattaa aina tarkistaa.

Kun perusasiat ovat kunnossa, lihansyöjäkasvin hoito on yksinkertaista. Useimmiten paras hoito on antaa kasvin kasvaa rauhassa oikeissa olosuhteissa ilman turhaa säätämistä.

Pinguicula (yökönlehdet) 

Pinguiculat ovat kompakteja ja helppohoitoisia lihansyöjäkasveja, jotka sopivat hyvin kasviterraarioihin ja valoisaan ikkunaan. Ne viihtyvät kirkkaassa hajavalossa tai kasvivalon alla ja pitävät tasaisen kosteasta, mutta ilmavasta ja ravinneköyhästä kasvualustasta.

Kasteluun tulee käyttää sadevettä, tislattua vettä tai RO-vettä, koska lihansyöjäkasvit ovat sopeutuneet kasvamaan luonnossa erittäin vähäravinteisissa ja pehmeissä vesiolosuhteissa. Hanavesi sisältää usein kalkkia ja muita liuenneita mineraaleja, jotka kertyvät ajan myötä kasvualustaan ja voivat vaurioittaa kasvin juuristoa sekä heikentää sen kasvua. Sadevesi, tislattu vesi ja RO-vesi ovat mineraalipitoisuudeltaan hyvin vähäisiä, jolloin ne jäljittelevät kasvin luontaista elinympäristöä ja pitävät kasvualustan turvallisena ja toimivana pitkällä aikavälillä.

Kasvia ei lannoiteta koskaan. Pinguiculat saavat tarvitsemansa lisäravinteet pienistä hyönteisistä, mutta erillinen ruokinta ei ole välttämätöntä. Liiallinen ruokinta on yleinen hoitovirhe.

Pinguiculat sopivat parhaiten kasviterraarioihin, eivät eläinterraarioihin.

Nepenthes (kannukasvit) 

Nepenthes-kannukasvit ovat trooppisia lihansyöjäkasveja, jotka viihtyvät lämpimässä, kosteassa ja valoisassa ympäristössä. Ne sopivat erityisesti kosteisiin kasviterraarioihin.

Kasvit tarvitsevat runsaasti valoa, korkean ilmankosteuden ja ilmavan, happaman kasvualustan. Kasteluun on suositeltavinta käyttää sadevettä, tislattua vettä tai RO-vettä. Multaa ei koskaan lannoiteta.

Nepenthes pyydystää itse hyönteisiä kannuillaan. Ruokinta ei ole pakollista, eikä kasvia tule koskaan “yliruokkia”. Liika ravinne vahingoittaa kasvia.

Nepenthes ei vaadi talvilepoa.

Drosera (kihokit) 

Droserat ovat tehokkaita ja näyttäviä lihansyöjäkasveja, jotka erittävät tahmeaa nestettä hyönteisten pyydystämiseen. Ne vaativat runsaasti valoa, jotta kasvi pysyy elinvoimaisena ja värikkäänä.

Kasvualustan tulee olla jatkuvasti kosteaa, mutta ravinneköyhää. Kasteluun on suositeltavinta käyttää sadevettä, tislattua vettä tai RO-vettä. Kihokkeja ei lannoiteta koskaan.

Useimmat Drosera-lajit sopivat kasviterraarioihin. Osa lajeista vaatii talvilevon, mutta monet terraariokäyttöön myytävät lajikkeet ovat trooppisia eivätkä tarvitse lepoa.

Utricularia (vesiherneet)

Utriculariat ovat lihansyöjäkasveja, jotka pyydystävät mikroskooppista ravintoa pienillä ansarakkuloilla. Terraariokäytössä ne toimivat usein matalana maanpeitekasvina kosteissa olosuhteissa.

Kasvi viihtyy tasaisen kosteassa ympäristössä, kirkkaassa hajavalossa ja ravinneköyhässä kasvualustassa. Kasteluun käytetään vain pehmeää vettä, sillä Utricularia-lajit elävät luonnossa erittäin ravinneköyhissä ja pehmeävetisissä ympäristöissä, kuten soilla, tihkupinnoilla ja matalissa seisovissa vesissä, joissa veden mineraalipitoisuus on hyvin alhainen. Kova tai mineraalipitoinen vesi (kuten hanavesi) aiheuttaa nopeasti suolojen ja kalkin kertymistä kasvualustaan, mikä häiritsee Utricularian herkkää juuristoton rakennetta ja sen ansamekanismeja. Liiallinen mineraalikuorma voi pysäyttää kasvun, heikentää lehtien kuntoa ja pahimmillaan johtaa kasvin taantumiseen tai kuolemaan. Siksi kasteluun suositellaan sadevettä, tislattua vettä tai RO-vettä, jotka jäljittelevät Utricularian luonnollista elinympäristöä ja mahdollistavat kasvin terveen, tasapainoisen kasvun terraariossa.

Lannoitusta ei tarvita.

Utriculariat ovat herkkiä kuivumiselle, mutta muuten helppohoitoisia oikeissa olosuhteissa. Sopivat parhaiten kasviterraarioihin.

Sarracenia (tötteröt / tötterölehdet)

Sarraceniat ovat näyttäviä torvimaisia lihansyöjäkasveja, jotka vaativat paljon valoa ja selkeän lepokauden. Ne soveltuvat parhaiten viileämpiin kasvutiloihin tai kasviterraarioihin, joissa olosuhteita voidaan säätää vuodenaikojen mukaan.

Kasvualustan tulee olla jatkuvasti kosteaa ja ravinneköyhää. Kasteluun on suositeltavinta käyttää sadevettä, tislattua vettä tai RO-vettä. Multaa ei koskaan lannoiteta.

Sarraceniat vaativat talvilevon, koska ne ovat lauhkean vyöhykkeen lihansyöjäkasveja, jotka ovat sopeutuneet vuodenaikojen vaihteluun. Talvilevon aikana kasvi hidastaa aineenvaihduntaansa ja kerää voimia seuraavaa kasvukautta varten. Ilman tätä lepojaksoa kasvi heikkenee ajan myötä eikä kasva normaalisti. Talvilepo aloitetaan syksyllä, kun kasvu hidastuu ja päivänvalo vähenee. Kasvi siirretään viileään tilaan, jossa lämpötila on noin 0–10 °C. Valon tarve on vähäinen, eikä voimakasta kasvivaloa tarvita. Kasvualusta pidetään vain kevyesti kosteana, eikä kasvia lannoiteta tai ruokita lepojakson aikana. On normaalia, että ansat ja lehdet ruskistuvat tai kuihtuvat osittain talven aikana.

Talvilevon kesto on yleensä noin 3–4 kuukautta, tyypillisesti marraskuusta helmikuun loppuun. Keväällä, kun valo ja lämpö lisääntyvät, kasvi herää kasvuun ja alkaa muodostaa uusia ansalehtiä. Oikein toteutettu talvilepo on Sarracenian terveyden ja pitkän iän kannalta välttämätön. Ilman lepoa kasvi heikkenee pitkällä aikavälillä. Ne eivät ole paras valinta täysin suljettuun, lämpimään terraarioon.

Stylidium

Stylidiumit eivät ole varsinaisia lihansyöjäkasveja, mutta ne pyydystävät pieniä hyönteisiä tahmeiden kukkavarsien avulla. Ne hyötyvät tästä ravinnelisästä, mutta eivät ole riippuvaisia saalistuksesta. Kasvit viihtyvät kirkkaassa valossa, kosteassa mutta ilmavassa ja ravinneköyhässä kasvualustassa. Kasteluun käytetään pehmeää vettä. Lannoitusta ei tarvita, eikä sitä suositella.

Stylidiumit sopivat hyvin kosteisiin kasviterraarioihin ja tuovat kokonaisuuteen erilaista rakennetta ja kukintaa.