Kasvit ja kasvitarvikkeet

Akvaario fiilis

Akvaariokasvit

Akvaariokasvit ovat paitsi kauniita, myös erittäin tärkeitä akvaarion biologisen tasapainon hoitamisessa. Kasveja on runsaasti eri kokoisia, ja hoitovaatimuksiltraan eri tasoisia, joten jokainen akvaristi löytää täältä haluamansa. Valikoimissamme lajeja akvaarion etualalta taka-alalle, aina pintaan saakka!

Terraariokasvit

Tuo pala viidakkoa kotiisi! Monet kasvimme viihtyvät hienosti myös kosteassa terraariossa, erityisesti silloin, kun terraario on suunniteltu trooppisia kasveja varten. Tai miltä kuulostaisi huikean upea lihansyöjäkasvi? Valikoimissamme myös sumuttimet ja muut tarvikkeet kasvien hoitoon.

Kasvien hoito

Kasvit kaipaavat kasviravinteita, hiilidioksidia ja valoa. Kaiken tämän löydät meiltä. Valikoimissamme myös kasvien trimmaukseen sopivat tuotteet, kasviliimat ja kasveille ihanteelliset pohjamateriaalit.

Ohjeita kasvien hoitoon

Kun haluat sukeltaa pintaa syvemmälle eri kasvien hoidossa, voit katsoa videoita ja lukea ohjeitamme eri lajeista kohdassa Ohjeet ja vinkit / kasviesittelyt.
Jokaisen kasvin hoidosta on kerrottu myös kasvin omalla tuotekortilla. Anna viherpeulosi kukoistaa!

EUR
719 tuotetta
Järjestys:
Juorukki - Kostean terraarion kasvit - PT205590 - 1
Juorukki - Kostean terraarion kasvit - PT205590 - 2

Juorukki

Tradescantia zebra
Juorukki (Tradescantia zebrina) on nopeasti kasvava, rönsyilevä kasvi hopeanvihreä–purppuralehdillä. Sopii terraarion maanpeitteeksi hajavaloon.
4,80 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Jättivedensuosikki Vitrokupissa - Akvaarion taka-alan kasvit - 81775 - 1
Jättivedensuosikki Vitrokupissa - Akvaarion taka-alan kasvit - 81775 - 2

Jättivedensuosikki Vitrokupissa

Limnophila aquatica
Ättivedensuosikki eli Limnophila aquatica. Jättivedensuosikki on nopeakasvuinen, kookas varsiakvaariokasvi, joka sopii parhaiten akvaarion tausta- tai keskialueelle. Se pitää runsaasta valosta ja...
11,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Kalibrointineste Ph 9 - Ph-anturit ja kalibrointinesteet - D80409 - 1
Dupla

Kalibrointineste Ph 9

Kalibrointineste pH 9
12,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Katkeravesirikko Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 87453 - 1
Katkeravesirikko Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 87453 - 2

Katkeravesirikko Vitrokupissa

Elatine hydropiper
Katkeravesirikko, eli Elatine hydropiper on Aasiasta ja Euroopasta tavattava pohjanpeittokasvi. Kasvi on kohtalaisen nopeakasvuinen. Soveltuu nanoakvaarioihin.
11,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Kcl-Setti - Ph-anturit ja kalibrointinesteet - D80480 - 1
Dupla

Kcl-Setti

PH anturien KCL täyttöneste
22,30 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Kultakorva laji neon - Kostean terraarion kasvit - PT205450 - 1
Kultakorva laji neon - Kostean terraarion kasvit - PT205450 - 2

Kultakorva laji neon

Syngonium neon
Kultakorva ‘Neon’ (Syngonium podophyllum ‘Neon’) on kompakti nuolenkärkikasvi, jonka vaalea “neon”-sävy korostuu hajavalossa. Ilmava multa.
6,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kurttumelalehti Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 81043 - 1
Kurttumelalehti Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 81043 - 2

Kurttumelalehti Ruukku

Cryptocoryne balansae
Kurttumelalehti on pitkänauhamainen ja voimakkaasti kurttulehtinen melalehtilaji, joka sopii erityisesti akvaarion taustalle. Se on kestävä ja melko helppohoitoinen kasvi, joka sietää laajaa...
10,10 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Lämpöpussi 110H Kuljetukseen - Akvaariokasvit - 100 - 1

Lämpöpussi 110H Kuljetukseen

Avaamaton lämpöpussi, 110 tuntia lämmitystä
4,90 €
Heti omasta varastosta 54 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Magneettiventtiilin liitospala Co2 Colombo - Paineenalentimet ja magneettiventtiilit - A5010255 - 1
Magneettiventtiilin liitospala Co2 Colombo - Paineenalentimet ja magneettiventtiilit - A5010255 - 2
Colombo

Magneettiventtiilin liitospala Co2 Colombo

Mangeettiventtiilin liitos palalla saat kiinnitettyä magneettiventtiilin tukevasti paineenalentajaan kiinni. Liitospala sopii useimpiin magneettiventtiileihin ja paineenalentimiin....
16,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Muorinkukka pepperspot - Kostean terraarion kasvit - 097.2735 - 1

Muorinkukka pepperspot

Peperomia Pepperspot
Muorinkukka ‘Pepperspot’ (Peperomia ‘Pepperspot’) on siro, riippuva kasvi pienillä pyöreillä lehdillä ja punertavilla varsilla. Hajavalo.
7,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Nuokkusara - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2606 - 1
Nuokkusara - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2606 - 2

Nuokkusara

Carex pendula
Istutus paikka 1 - 15cm veteen. Suoraan auringoinvaloon tai osittaiseen varjoon
7,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Paavonnukkumatti lemon lime - Kostean terraarion kasvit - 097.2662 - 1

Paavonnukkumatti lemon lime

Maranta Lemon Lime
Paavonnukkumatti ‘Lemon Lime’ (Maranta leuconeura) on matala rukouskasvi limen- ja keltaisen sävyisin suonin. Viihtyy kosteassa hajavalossa.
23,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Ph/Co2 Täyttösarja Jatkuvaan Käyttöön - Co2 testit - J24139 - 1
Ph/Co2 Täyttösarja Jatkuvaan Käyttöön - Co2 testit - J24139 - 2
JBL

Ph/Co2 Täyttösarja Jatkuvaan Käyttöön

JBL:n hiilidioksidi (Co2) tippatestin täyttöpakkaus joka on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön
12,10 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Proflora Taifun inline Co2 levitin16/22 mm - Co2 levittimet, laskurit ja letkut - J64688 - 1
Proflora Taifun inline Co2 levitin16/22 mm - Co2 levittimet, laskurit ja letkut - J64688 - 2
JBL

Proflora Taifun inline Co2 levitin16/22 mm

Ulkosuodattimen letkun väliin liitettävä hiilidioksidilevitin 16/22 mm letkulle.
39,50 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Raitamatti anagris - Kostean terraarion kasvit - 097.2660 - 1

Raitamatti anagris

Maranta Amagris
Raitamatti ‘Amagris’ (Ctenanthe burle-marxii ‘Amagris’) on hopeanvihreä kalanruoto kuvioinen rukouskasvi. Hajavalo, korkea kosteus, tasainen kosteus.
10,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Rotalalaji, Rotala indica Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 883381 - 1

Rotalalaji, Rotala indica Vitrokupissa

Rotala indica
Rotalalaji eli Rotala indica Kotoisin Kaakkois-Aasiasta Kasvi on kohtalaisen nopeakasvuinen ja helppohoitoinen Sopii aloittelijalle Soveltuu nanoakvaarioihin
11,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Rusolehti mini super red Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 81481 - 1
Rusolehti mini super red Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 81481 - 2

Rusolehti mini super red Vitrokupissa

Ludwigia sp.'Super Mini Red'
Rusolehti mini super red eli Ludwigia sp. ‘Super Mini Red’. Mini super red on erittäin kompakti ja kirkkaanpunainen varsiakvaariokasvi, joka sopii keskialueelle tai jopa etualalle. Se on suosittu...
11,10 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Seachem Flourish Advance 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S12360 - 1
Seachem Flourish Advance 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S12360 - 2
Seachem

Seachem Flourish Advance 250Ml

Kasvihormoneja sisältävä kasviravinne. Auttaa uusia kasveja kotiutumaan uuteen akvaarioon. Edistää juurten ja kasvien kasvua.
15,10 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Seachem Flourish Iron 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S04760 - 1
Seachem

Seachem Flourish Iron 250Ml

Erittäin tiivistetty (10 000 mg/L) rautalähde istutettuun akvaarioon Rautaglukonaattirauta Rautaglukonaatti soveltuu paremmin lehtiruokintaan kuin rauta-EDTA
15,70 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Sirikonjakkikasvi Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 88585 - 1
Sirikonjakkikasvi Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 88585 - 2

Sirikonjakkikasvi Vitrokupissa

Ammania gracilis
Sirokonjakkikasvi on näyttävä punertava köynnöskasvi, joka sopii taustalle. Se vaatii hyvät olosuhteet ja tuo akvaarioon voimakasta värikontrastia.
10,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Suikeroalpi "Aurea" Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81830 - 1

Suikeroalpi "Aurea" Ruukku

Lysimachia nummularia aurea
Suikeroalpi keltainen on kirkkaanvihreän - kellertävä ja rönsyilevä kasvi. Se on helppohoitoinen ja tuo akvaarioon vaaleaa kontrastia.
7,00 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Sulkavesitähdikki Nippu - Akvaarion keskialan kasvit - 86260 - 1
Sulkavesitähdikki Nippu - Akvaarion keskialan kasvit - 86260 - 2

Sulkavesitähdikki Nippu

Hygrophila pinnatifida
Sulkavesitähdikki eli Hygrophila Pinnatifida. Sulkavesitähdikki on monimuotoinen ja kohtalaisen nopeakasvuinen kasvi, käytetään niin akvaariossa kuin hyvin kosteissa terraarioissakin...
7,00 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Suorat sakset 25 cm - Akvaarion sakset - AE245263 - 1
AquaEl

Suorat sakset 25 cm

Suorat sakset 25 cm Terästä
24,50 €
Heti omasta varastosta 17 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tillandsia laji. - Ilmakasvit terraarioon - 097.3070 - 1
Tillandsia laji. - Ilmakasvit terraarioon - 097.3070 - 2

Tillandsia laji.

Tillandsia Xerograph
Tillandsiat eli ilmakasvit ovat helppohoitoisia ja monikäyttöisiä koristekasveja, jotka elävät ilman multaa ja ottavat tarvitsemansa veden ja ravinteet suoraan ilmasta lehtiensä trikomeilla. Ne...
32,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tropica Aquarium Soil Powder 3L Pohjamateriaali - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - T71200 - 1
Tropica

Tropica Aquarium Soil Powder 3L Pohjamateriaali

Tumma soili akvaarioon. Suositellaan vain kokeneille harrastajille koska soili vaikuttaa akvaarion vesiarvoihin
25,90 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä