Kasvit ja kasvitarvikkeet

Akvaario fiilis

Akvaariokasvit

Akvaariokasvit ovat paitsi kauniita, myös erittäin tärkeitä akvaarion biologisen tasapainon hoitamisessa. Kasveja on runsaasti eri kokoisia, ja hoitovaatimuksiltraan eri tasoisia, joten jokainen akvaristi löytää täältä haluamansa. Valikoimissamme lajeja akvaarion etualalta taka-alalle, aina pintaan saakka!

Terraariokasvit

Tuo pala viidakkoa kotiisi! Monet kasvimme viihtyvät hienosti myös kosteassa terraariossa, erityisesti silloin, kun terraario on suunniteltu trooppisia kasveja varten. Tai miltä kuulostaisi huikean upea lihansyöjäkasvi? Valikoimissamme myös sumuttimet ja muut tarvikkeet kasvien hoitoon.

Kasvien hoito

Kasvit kaipaavat kasviravinteita, hiilidioksidia ja valoa. Kaiken tämän löydät meiltä. Valikoimissamme myös kasvien trimmaukseen sopivat tuotteet, kasviliimat ja kasveille ihanteelliset pohjamateriaalit.

Ohjeita kasvien hoitoon

Kun haluat sukeltaa pintaa syvemmälle eri kasvien hoidossa, voit katsoa videoita ja lukea ohjeitamme eri lajeista kohdassa Ohjeet ja vinkit / kasviesittelyt.
Jokaisen kasvin hoidosta on kerrottu myös kasvin omalla tuotekortilla. Anna viherpeulosi kukoistaa!

EUR
742 tuotetta
Järjestys:
Neidonmiekka Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 81180 - 1
Neidonmiekka Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 81180 - 2

Neidonmiekka Ruukku

Echinodorus palifolius
Neidonmiekka Echinodorus palifolius on helppohoitoinen ja näyttävä miekkakasvi, joka sopii erityisesti suurempien akvaarioiden pohja- ja taustakasviksi
10,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Pitsilehti pinkki - Kostean terraarion kasvit - PT205090 - 1
Pitsilehti pinkki - Kostean terraarion kasvit - PT205090 - 2

Pitsilehti pinkki

Fittonia pink specik
Pitsilehti pinkki (Fittonia albivenis ‘Pink Specik’) on matala, tiheälehtinen kasvi pinkeillä lehtisuonilla. Sopii kosteaan terraarioon.
5,90 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Plant 24 10Ml Päivittäinen Kasvilanoite - Nestemäiset ravinteet kasveille - D80310 - 1
Plant 24 10Ml Päivittäinen Kasvilanoite - Nestemäiset ravinteet kasveille - D80310 - 2
Dupla

Plant 24 10Ml Päivittäinen Kasvilanoite

Päivittäin annosteltava kasviravinne lisä varmistamaan kasvien kaikkien ravinteiden saanti
10,70 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Seachem Flourish 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S05160 - 1
Seachem Flourish 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S05160 - 2
Seachem

Seachem Flourish 250Ml

Nestemäinen kasviravinne
12,10 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Seachem Flourish Advance 500Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S12330 - 1
Seachem Flourish Advance 500Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S12330 - 2
Seachem

Seachem Flourish Advance 500Ml

Kasvihormoneja sisältävä kasviravinne. Auttaa uusia kasveja kotiutumaan uuteen akvaarioon. Edistää juurten ja kasvien kasvua.
23,20 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Sulkavesitähdikki Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 87520 - 1
Sulkavesitähdikki Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 87520 - 2

Sulkavesitähdikki Vitrokupissa

Hygrophila pinnatifida
Sulkavesitähdikki eli Hygrophila Pinnatifida. Sulkavesitähdikki on monimuotoinen ja kohtalaisen nopeakasvuinen kasvi, käytetään niin akvaariossa kuin hyvin kosteissa terraarioissakin...
11,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tillandsia butzii - Ilmakasvit terraarioon - PT205470 - 1
Tillandsia butzii - Ilmakasvit terraarioon - PT205470 - 2

Tillandsia butzii

Tillandsia butzii
Tillandsia butzii on erikoinen ilmakasvi, jolla on “lonkeromaiset” lehdet ja pullistunut tyviosa. Viihtyy hajavalossa ja kosteudessa.
5,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tropica Aquarium Soil Powder 9L Pohjamateriaali - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - T71300 - 1
Tropica

Tropica Aquarium Soil Powder 9L Pohjamateriaali

Tumma soili akvaarioon. Suositellaan vain kokeneille harrastajille koska soili vaikuttaa akvaarion vesiarvoihin
55,90 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Utricularia longifolia - Lihansyöjäkasvit terraarioon - X5200 - 1
Utricularia longifolia - Lihansyöjäkasvit terraarioon - X5200 - 2

Utricularia longifolia

Utricularia longifolia
Kasvin nimi: Utricularia longifolia: Se on pitkälehtinen uimari, jolla on kauniita purppuraisia ??kukkia
11,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Verkkolehti Mukula - Akvaarion keskialan kasvit - 80360 - 1
Verkkolehti Mukula - Akvaarion keskialan kasvit - 80360 - 2

Verkkolehti Mukula

Aponogeton madagascariensis
Verkkolehti (Aponogeton madagascariensis) on sipulikasvi, joka kasvaa noin 40–50 cm korkeaksi. Se viihtyy parhaiten 18–23 °C lämpötilassa ja kohtalaisessa valaistuksessa. Sopii parhaiten...
13,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Ferrogan Rauta Rakeet 15G - Pohjalannoiteet kasveille - D80012 - 1
Dupla

Ferrogan Rauta Rakeet 15G

Hitaasti sulavia rakeita jotka vapauttavat rautaa akvaarion tasaisesti
11,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kirjopikarililja - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2695 - 1

Kirjopikarililja

Fritillaria Meleagris
Istutus paikka 1 - 5cm veteen. Suoraan auringoinvaloon tai osittaiseen varjoon
6,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Käyrät Sakset 27Cm Pitkät - Akvaarion sakset - D80018 - 1
Käyrät Sakset 27Cm Pitkät - Akvaarion sakset - D80018 - 2
Dupla

Käyrät Sakset 27Cm Pitkät

Ruostumattomasta teräksestä tehdyt 27cm pitkät sakset
27,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Miekka Punainen Chili Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81410 - 1
Miekka Punainen Chili Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81410 - 2

Miekka Punainen Chili Ruukku

Echinodorus red chili
Punainen chili -miekka on kompakti ja näyttävä punalehtinen miekkakasvi, joka sopii keskialueelle. Se on melko helppohoitoinen ja erottuu kapeilla, kirkkaanpunaisilla lehdillään....
10,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Muratti variegata - Kostean terraarion kasvit - 097.2656 - 1
Muratti variegata - Kostean terraarion kasvit - 097.2656 - 2

Muratti variegata

Hedera Helix Variegata
Muratti ‘Variegata’ (Hedera helix) on ikivihreä köynnös valkokirjavilla lehdillä. Viihtyy viileähkössä hajavalossa ja tasaisen kosteassa alustassa.
6,90 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Naavatillandsia - Ilmakasvit terraarioon - 097.3060 - 1
Naavatillandsia - Ilmakasvit terraarioon - 097.3060 - 2

Naavatillandsia

Tillandsia usneoides
Hento ja kauniisti riippuva ilmakasvi, joka muistuttaa naavaa. Täydellinen roikkuviin asetelmiin ja kosteisiin terraarioihin.
26,90 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pitsilehti joly josan - Kostean terraarion kasvit - PT205070 - 1
Pitsilehti joly josan - Kostean terraarion kasvit - PT205070 - 2

Pitsilehti joly josan

Fittonia joly josan
Pitsilehti ‘Joly Josan’ (Fittonia ‘Joly Josan’) on matala ja tiiviisti kasvava terraariokasvi, jossa on näyttävä punainen suonitus. Viihtyy kosteassa hajavalossa.
6,90 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Proflora Co2 Taifun Glass - Co2 levittimet, laskurit ja letkut - J64691 - 1
Proflora Co2 Taifun Glass - Co2 levittimet, laskurit ja letkut - J64691 - 2
JBL

Proflora Co2 Taifun Glass

Kompaktinkokoinen keraaminen hiilidioksidilevitin 40 - 300 litraisille akvaarioille.
20,20 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Proscape Mg Macroelements 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - J21122 - 1
Proscape Mg Macroelements 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - J21122 - 2
JBL

Proscape Mg Macroelements 250Ml

– Makroravinne kasveille – Kätevä annostelupumppu helpottaa tiuhaa annostelua ja ravinnepitoisuuden tasaisena pitämistä, mikä on kasvien viihtyvyydelle tärkeää – kasvien lannoitusta...
17,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Punanuottaruoho - Akvaarion keskialan kasvit - Punanuottaruoho - 1
Punanuottaruoho - Akvaarion keskialan kasvit - Punanuottaruoho - 2

Punanuottaruoho

Lobelia cardinalis
Punanuottaruoho on rauhallisesti kasvava ja helppohoitoinen köynnöskasvi, joka sopii keskialueelle. Se tunnetaan kirkkaanvihreästä väristään ja kompaktista kasvutavastaan....
7,00 € - 11,10 €
Useita vaihtoehtoja
Raani (järviraani) Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 87508 - 1
Raani (järviraani) Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 87508 - 2

Raani (järviraani) Vitrokupissa

Littorella uniflora
Raani eli Littorella uniflora Kasvia tavataan luonnossa maailmanlaajuisesti mutta eniten Euroopassa. Kasvi istutetaan altaassa etualalle Kasvi on hidaskasvuinen Soveltuu nanoakvaarioon Sopii...
11,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Rohtokalmojuuri - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2505 - 2
Rohtokalmojuuri - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2505 - 3

Rohtokalmojuuri

Acorus Calamus
Istutus paikka 1 - 15cm veteen. Suoraan auringoinvaloon tai osittaiseen varjoon
6,90 €
Heti omasta varastosta 8 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Ruohovesiherne Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 88339 - 1
Ruohovesiherne Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 88339 - 2

Ruohovesiherne Vitrokupissa

Utricularia graminifolia
Ruohovesiherne, Utricularia graminifolia Aasiasta kotoisin oleva pohjanpeittokasvi Kohtalaisen nopeakasvuinen Haastava, sopii edistyneemmälle harrastajalle Soveltuu nanoakvaarioihin...
11,09 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Ruusuvesimiekka Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81420 - 1
Ruusuvesimiekka Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81420 - 2

Ruusuvesimiekka Ruukku

Echinodorus rosé
Ruusuvesimiekka eli Echinodorus 'Rosé' . Ruusuvesimiekka on maltillista vauhtia kasvava, mutta näyttävä akvaariokasvi, joka soveltuu erinomaisesti akvaarion keskialalle, tai taustalle. Se on melko...
10,10 €
Heti omasta varastosta 9 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Seachem Flourish Advance 100Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S12350 - 1
Seachem Flourish Advance 100Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S12350 - 2
Seachem

Seachem Flourish Advance 100Ml

Kasvihormoneja sisältävä kasviravinne. Auttaa uusia kasveja kotiutumaan uuteen akvaarioon. Edistää juurten ja kasvien kasvua.
10,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Siperiankurjenmiekka - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2845 - 1
Siperiankurjenmiekka - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2845 - 2

Siperiankurjenmiekka

Iris sibirica
Istutus kosteaan rantavyöhykkeeseen tai aivan lammen reunaan, noin 0–5 cm vedenpinnan tuntumaan. Viihtyy parhaiten auringossa tai osittaisessa varjossa.
6,90 €
Heti omasta varastosta 13 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
TETRA PLANTAMIN KASVIRAVINNE 5L - Nestemäiset ravinteet kasveille - T12606 - 1
Tetra

TETRA PLANTAMIN KASVIRAVINNE 5L

Peruslannoite akvaariokasveille. Annostellaan 10ml / 40 litraan akvaarionvettä
79,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Uudenseelannin Kääpiöruoho - Akvaarion etualan kasvit - Uudenseelannin - 1
Uudenseelannin Kääpiöruoho - Akvaarion etualan kasvit - Uudenseelannin - 2

Uudenseelannin Kääpiöruoho

Lilaeopsis Novea-zealandiae
Uudenseelanninkääpiöruoho on matalana kasvava etualan kasvi, joka muodostaa nurmimaisen maton. Se on melko helppohoitoinen, mutta vaatii hyvää valoa tiiviin kasvun saavuttamiseksi....
7,00 € - 11,10 €
Useita vaihtoehtoja
Verkkolehti ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 80720 - 1
Verkkolehti ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 80720 - 2

Verkkolehti ruukku

Aponogeton madagascariensis
Verkkolehti (Aponogeton madagascariensis) on sipulikasvi, joka kasvaa noin 40–50 cm korkeaksi. Se viihtyy viileähkössä 18–23 °C lämpötilassa ja kohtalaisessa valaistuksessa. Sopii parhaiten...
13,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Versa Garden Aloitus sarja valolla - Akvaarion etualan kasvit - AE115402 - 1
Versa Garden Aloitus sarja valolla - Akvaarion etualan kasvit - AE115402 - 2
AquaEl

Versa Garden Aloitus sarja valolla

Hydroponic set
Laajenna akvaariota akvaarion ulkopuolella huonekasveilla. Pakkauksessa on valot, pumppu ja paikka 9 ruukulle kasveja.
84,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
"Australianvedensuosikki" Vitrokupissa - Akvaarion taka-alan kasvit - 89710 - 1

"Australianvedensuosikki" Vitrokupissa

Limnophila australis
"Australianvedensuosikki" Limnophila australis on kotoisin Australiasta Kasvi on nopeakasvuinen Sopii aloittelijoille Hyvä valinta vastaperustettuun akvaarioon ja avuksi leväongelmiin...
11,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Aq Sakset 60Cm Käyrät - Akvaarion sakset - Q39011 - 1
Aq Sakset 60Cm Käyrät - Akvaarion sakset - Q39011 - 2
AquaMedic

Aq Sakset 60Cm Käyrät

Erittäin pitkät käyrät sakset 60cm
91,00 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Bucephalandra biblis vitrossa - Akvaarion etualan kasvit - 89973 - 1
Bucephalandra biblis vitrossa - Akvaarion etualan kasvit - 89973 - 2

Bucephalandra biblis vitrossa

Bucephalandra biblis
Bucephalandra biblis on helppohoitoinen ja hidaskasvuinen epifyyttikasvi, jonka lehdet ovat kauniin tummanvihreät ja aaltoilevat. Se viihtyy 22–28 °C lämpötilassa ja kohtalaisessa...
11,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Bucephalandra maia Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 86700 - 1
Bucephalandra maia Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 86700 - 2

Bucephalandra maia Vitrokupissa

Bucephalandra sp.maia
Bucephalandra ’Maia’ (Bucephalandra sp.) on helppohoitoinen ja hidaskasvuinen epifyyttikasvi, jolla on kauniit leveät lehdet ja tummanvihreän sekä punertavan sävyjä. Se viihtyy 22–28 °C...
11,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Co2 Set Complete 500L Pullolla - Co2 kokonaisuudet - D80234 - 1
Co2 Set Complete 500L Pullolla - Co2 kokonaisuudet - D80234 - 2
Dupla

Co2 Set Complete 500L Pullolla

CO2 järjestelmä 500 litraisille akvaarioille
232,70 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Colombo Co2 800G Kertakäyttöpullo - Co2 Pullot ja adapterit - A5010195 - 1
Colombo

Colombo Co2 800G Kertakäyttöpullo

Kertakäyttöinen 800g hiilidioksidipullo. Sopii Colombon, JBL:n, Eheimin ja Feerplastin paineenalentimiin. Kierre M10x1
45,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Drosera nidiformis x natalensis - Lihansyöjäkasvit terraarioon - X2600 - 1
Drosera nidiformis x natalensis - Lihansyöjäkasvit terraarioon - X2600 - 2

Drosera nidiformis x natalensis

Drosera nidiformis x natalensis
Kasvin nimi: Drosera nidiformis ja Drosera natalensis hybridi Helppo kasvattaa Ivan Snyderin luoma ruusuke. Sen herkät, tahmeat lehdet luovat ainutlaatuisen ulkonäön, joka herättää huomion ja...
11,10 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä