Kasvit ja kasvitarvikkeet

Akvaario fiilis

Akvaariokasvit

Akvaariokasvit ovat paitsi kauniita, myös erittäin tärkeitä akvaarion biologisen tasapainon hoitamisessa. Kasveja on runsaasti eri kokoisia, ja hoitovaatimuksiltraan eri tasoisia, joten jokainen akvaristi löytää täältä haluamansa. Valikoimissamme lajeja akvaarion etualalta taka-alalle, aina pintaan saakka!

Terraariokasvit

Tuo pala viidakkoa kotiisi! Monet kasvimme viihtyvät hienosti myös kosteassa terraariossa, erityisesti silloin, kun terraario on suunniteltu trooppisia kasveja varten. Tai miltä kuulostaisi huikean upea lihansyöjäkasvi? Valikoimissamme myös sumuttimet ja muut tarvikkeet kasvien hoitoon.

Kasvien hoito

Kasvit kaipaavat kasviravinteita, hiilidioksidia ja valoa. Kaiken tämän löydät meiltä. Valikoimissamme myös kasvien trimmaukseen sopivat tuotteet, kasviliimat ja kasveille ihanteelliset pohjamateriaalit.

Ohjeita kasvien hoitoon

Kun haluat sukeltaa pintaa syvemmälle eri kasvien hoidossa, voit katsoa videoita ja lukea ohjeitamme eri lajeista kohdassa Ohjeet ja vinkit / kasviesittelyt.
Jokaisen kasvin hoidosta on kerrottu myös kasvin omalla tuotekortilla. Anna viherpeulosi kukoistaa!

EUR
719 tuotetta
Järjestys:
Jaavansaniainen Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 86941 - 1
Jaavansaniainen Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 86941 - 2

Jaavansaniainen Ruukku

Microsorium pteropus
Jaavansaniainen on erittäin helppohoitoinen ja kestävä akvaariokasvi, joka kasvaa kivien ja juurien päällä. Se sopii erityisesti aloittelijoille ja toimii hyvin keskialueella tai taustalla....
13,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Käyrät sakset 25 cm - Akvaarion sakset - AE245264 - 1
Käyrät sakset 25 cm - Akvaarion sakset - AE245264 - 2
AquaEl

Käyrät sakset 25 cm

Käyrät sakset 25 cm Terästä
24,50 €
Heti omasta varastosta 11 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kääpiömelalehti "Nevellii" Ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 81000 - 1
Kääpiömelalehti "Nevellii" Ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 81000 - 2

Kääpiömelalehti "Nevellii" Ruukku

Cryptocoryne willisii nevellii
Kääpiömelalehti "Nevellii" eli Cryptocoryne X Willisii 'Nevellii' Kääpiömelalehti "Nevellii" on hidaskasvuinen ja matalakasvuinen etualan kasvi Kasvi on helppohoitoinen ja kestää monenlaisia...
10,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Näkinruoho Laji Terrakotta - Akvaarion keskialan kasvit - 83910 - 1
Näkinruoho Laji Terrakotta - Akvaarion keskialan kasvit - 83910 - 2

Näkinruoho Laji Terrakotta

Najas major
Näkinruoho on nopeasti kasvava ja erittäin helppohoitoinen hienolehtinen köynnöskasvi, joka sopii hyvin taustalle tai kelluvaksi. Se toimii erinomaisena suojakasvina ja ravinteiden kuluttajana....
7,00 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Pikkurasvalehti - Akvaarion etualan kasvit - Pikkurasvalehti - 1
Pikkurasvalehti - Akvaarion etualan kasvit - Pikkurasvalehti - 2

Pikkurasvalehti

Bacopa crenata monnieri
Pikkurasvalehti (Bacopa crenata, kauppanimellä myös Bacopa monnieri) on helppohoitoinen ja nopeakasvuinen pohjakasvi. Se kasvaa noin 20–30 cm korkeaksi ja viihtyy 20–28 °C lämpötilassa sekä...
7,00 €
Useita vaihtoehtoja
Posliinikukka eskimo - Kostean terraarion kasvit - PT205130 - 1
Posliinikukka eskimo - Kostean terraarion kasvit - PT205130 - 2

Posliinikukka eskimo

Hoya krohiana eskimo
Posliinikukka ‘Eskimo’ (Hoya krohniana) on hopeakuvioinen, riippuva köynnöskasvi. Viihtyy valoisassa hajavalossa ja ilmavassa kasvualustassa.
8,30 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Rantakukka - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2930 - 1
Rantakukka - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2930 - 2

Rantakukka

Lythrum Salicaria
Istutus paikka 1 - 5cm veteen. Suoraan auringoinvaloon
6,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Rasvalehti Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 87451 - 4
Rasvalehti Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 87451 - 5

Rasvalehti Vitrokupissa

Bacopa caroliniana (amplexicaulis)
Isorasvalehti (Bacopa caroliniana) on helppohoitoinen ja näyttävä pohjakasvi, joka kasvaa noin 20–30 cm korkeaksi. Se viihtyy 20–28 °C lämpötilassa ja kohtalaisessa valaistuksessa. Lajista...
11,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Seachem Flourish 500Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S05130 - 1
Seachem Flourish 500Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - S05130 - 2
Seachem

Seachem Flourish 500Ml

Nestemäinen kasviravinne
19,20 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Sulkaärviä - Akvaarion taka-alan kasvit - Sulkaarvia - 1
Sulkaärviä - Akvaarion taka-alan kasvit - Sulkaarvia - 2

Sulkaärviä

Myriophyllum matogrossense
Sulkaärviä, eli Myriophyllum matogrossense Kotoisin Etelä-Amerikasta Nopeakasvuinen Sopii aloittelijoille Erinomainen uusiin akvaarioihin, tai avuksi leväongelmiin
7,00 € - 11,10 €
Useita vaihtoehtoja
Tummamiekka Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 811531 - 1

Tummamiekka Ruukku

Echinodorus parviflorus
Tummamiekka on keskikokoinen ja helppohoitoinen miekkakasvi, joka sopii akvaarion keskelle tai taustalle. Se tunnetaan tummanvihreistä lehdistään ja kestävyydestään.
10,10 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Vahasanikka - Kostean terraarion kasvit - 097.2610 - 1

Vahasanikka

Didymochlaena Truncatula
Vahasanikka (Didymochlaena truncatula) on näyttävä “mahonkisaniainen”, jonka uudet lehdet sävyttyvät pronssinruskeiksi. Viihtyy kosteassa hajavalossa.
7,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Atomizzer sumutinpullo - Sumuttimet, sadettimet ja sumupullot - D38073 - 1
Atomizzer sumutinpullo - Sumuttimet, sadettimet ja sumupullot - D38073 - 2
Hobby

Atomizzer sumutinpullo

AtomiZZer-sumutin pullo. Helppokäyttöinen pumpputoiminto ja hieno sumutus lisäävät kosteutta, parantaen eläinten hyvinvointia. Sopii myös kasvien kasteluun ja terraarion kostuttamiseen....
14,10 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Co2 reactori compact - Co2 levittimet, laskurit ja letkut - Q71630 - 1
Co2 reactori compact - Co2 levittimet, laskurit ja letkut - Q71630 - 2
AquaMedic

Co2 reactori compact

Takaiskullinen muovinen diffuusori co2 kaasulle
22,20 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Hentorotala "H`Ra" Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 89490 - 1
Hentorotala "H`Ra" Vitrokupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 89490 - 2

Hentorotala "H`Ra" Vitrokupissa

Rotala rotundifolia H`ra
Rotala rotundifolia 'H'ra' on kotoisin Aasiasta Kasvi on hyvin nopeakasvuinen Sopii aloittelijoille Soveltuu nanoakvaarioon Hyvä kasvi uuteen akvaarioon, tai avuksi leväongelmiin...
11,10 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Japaninpuusammal Vitrokupissa - Sammalet terraarioon - 80201 - 1
Japaninpuusammal Vitrokupissa - Sammalet terraarioon - 80201 - 2

Japaninpuusammal Vitrokupissa

Climacium japonicum
Japaninpuusammal (Climacium japonicum) on “palmumainen” sammal. Ei pysyvään upotukseen; viihtyy kosteassa, ilmavassa terraariossa viileähkössä.
11,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kapeakeiholehti Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 88520 - 1
Kapeakeiholehti Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 88520 - 2

Kapeakeiholehti Ruukku

Sagittaria subulata
Kapeakeiholehti, Sagittaria Subulata Etelä-Amerikasta kotoisin oleva helppohoitoinen etu- tai keskialan kasvi Sopii aloittelijalle Soveltuu nanoakvaarioihinSagittaria Subulata...
7,00 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Kärpäsloukku rengas Vitrokupissa - Lihansyöjäkasvit terraarioon - X1600 - 1

Kärpäsloukku rengas Vitrokupissa

Dionaea muscipula Ring
Näyttävä kärpäsloukku syvänpunaisilla, noin 3 cm ansoilla. Viihtyy runsaassa valossa ja tasaisen kosteassa, ravinneköyhässä kasvualustassa.
11,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Käyrät Sakset 30Cm Pitkät - Akvaarion sakset - D36303 - 1
Käyrät Sakset 30Cm Pitkät - Akvaarion sakset - D36303 - 2
Hobby

Käyrät Sakset 30Cm Pitkät

Ruostumattomasta teräksestä tehdyt 30cm pitkät sakset
33,30 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Käyrät pinsetit 27 cm - Akvaarion pinsetit - AE245266 - 1
Käyrät pinsetit 27 cm - Akvaarion pinsetit - AE245266 - 2
AquaEl

Käyrät pinsetit 27 cm

Käyrät pinsetit 27 cm pitkät Terästä
16,90 €
Heti omasta varastosta 11 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Liekkisammal Vitrokupissa - Akvaarion sammalet - 88100 - 1
Liekkisammal Vitrokupissa - Akvaarion sammalet - 88100 - 2

Liekkisammal Vitrokupissa

Taxiphyllum sp.flame
Taxiphyllum Sp. 'Flame' Aasiasta kotoisin oleva liekkisammal. Sammal voidaan kiinnittää kiviin tai kantoihin. Hidaskasvuinen. 5 - 15 cm
11,10 €
Heti omasta varastosta 6 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pikkuluikka Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 87500 - 1
Pikkuluikka Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 87500 - 2

Pikkuluikka Vitrokupissa

Eleocharis parvula/pusillus
Pikkuluikka eli Eleocharis Parvula. Pikkuluikka on matalakasvuinen ja tiheästi kasvava pohjan peittokasvi akvaarioon ja terraarioon.
11,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Plant Fit 250Ml Kasviravinne - Nestemäiset ravinteet kasveille - D41062 - 1
Hobby

Plant Fit 250Ml Kasviravinne

Nestemäinen kasviravinne viikottaiseen lannoitukseen
11,10 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Poimupatsuli Ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 82060 - 1
Poimupatsuli Ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 82060 - 2

Poimupatsuli Ruukku

Pogostemon helferi
Poimupatsuli eli Pogostemon Helferi. Poimupatsulin ainutlaatuinen ja erikoinen ulkonäkö tekee siitä ihanteellisen valinnan akvaarion etualalla. Sen kapeat, sahalaitaiset ja kauniin vaaleanvihreät...
7,00 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Ruskomelalehti Tropica Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81050 - 1
Ruskomelalehti Tropica Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81050 - 2

Ruskomelalehti Tropica Ruukku

Cryptocoryne wendtii tropica
Ruskomelalehti Tropica on matalahko ja tiiviskasvuinen melalehtilajike, joka sopii akvaarion etu- ja keskialueelle. Se on helppohoitoinen ja sopeutuu laajaan veden arvojen vaihteluun, mikä tekee...
10,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tropica Aquarium Soil 3L Pohjamateriaali - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - T71000 - 1
Tropica

Tropica Aquarium Soil 3L Pohjamateriaali

Tumma soili akvaarioon. Suositellaan vain kokeneille harrastajille koska soili vaikuttaa akvaarion vesiarvoihin
25,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Unelma - Kostean terraarion kasvit - 097.2580 - 1

Unelma

Asparagus Plumosus
Unelma (Asparagus setaceus, syn. Asparagus plumosus) on siro, pitsimäinen “saniainen”, joka tekee ohuita, köynnöstäviä versoja. Kosteus + hajavalo.
6,90 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Vallisneria Torta Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 82260 - 1

Vallisneria Torta Ruukku

Vallisneria spiralis torta
Vallisneria torta on nopeasti kasvava ja helppohoitoinen taustakasvi, joka tunnetaan kierteisistä lehdistään. Se sopii hyvin aloittelijoille ja tuo akvaarioon elävää liikettä....
7,00 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Herttaköynnösvehka Brazil - Kostean terraarion kasvit - 097.2750 - 1
Herttaköynnösvehka Brazil - Kostean terraarion kasvit - 097.2750 - 2

Herttaköynnösvehka Brazil

Philodendron Scandens Brazil
Herttaköynnösvehka ‘Brasil’ (Philodendron hederaceum/scandens ‘Brasil’) on köynnös, jossa on limenvihreät ja kirjavat lehdet. Hajavalo, ilmava multa.
10,90 €
Heti omasta varastosta 5 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Kannukasvi laji Vitrokupissa - Lihansyöjäkasvit terraarioon - X3050 - 1

Kannukasvi laji Vitrokupissa

Nepenthes Ampullaria 'Red'
Trooppinen kannukasvi, joka tekee punaisia, pyöreitä kannuja. Viihtyy kirkkaassa hajavalossa, korkeassa ilmankosteudessa ja kosteassa kasvualustassa.
15,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Konnanputki Japan - Akvaarion taka-alan kasvit - Konnanputki Laji - 1
Konnanputki Japan - Akvaarion taka-alan kasvit - Konnanputki Laji - 2

Konnanputki Japan

Hydrocotyle tripartita sp. Japan
Konnanputki ‘Japan’ on nopeasti kasvava ja matalana leviävä kasvi, joka sopii etualalle ja kivien päälle. Se on suosittu aquascaping-kasvi tiiviin ja koristeellisen kasvutapansa vuoksi....
7,00 € - 11,10 €
Useita vaihtoehtoja
Korte laji. - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2670 - 1
Korte laji. - Lampikasvit ja lumpeet - 091.2670 - 2

Korte laji.

Equisetum Japonicum
Istutus paikka 1 - 15cm veteen. Suoraan auringoinvaloon tai osittaiseen varjoon
9,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Pantterimiekka Punainen Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81350 - 1
Pantterimiekka Punainen Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81350 - 2

Pantterimiekka Punainen Ruukku

Echinodorus ozelot
Pantterivesimiekka eli Echinodorus 'ozelot' . Pantterimiekka on nopeakasvuinen ja näyttävä akvaariokasvi, joka tunnetaan sen pilkullisista, pantterikuvioisista lehdistä. Se on erinomainen valinta...
10,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Patsuli Laji Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 87050 - 1
Patsuli Laji Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 87050 - 2

Patsuli Laji Ruukku

Pogostemon quadrifolius
Patsuli quadrifolius on nopeasti kasvava ja pystykasvuinen köynnöskasvi, joka sopii erityisesti taustalle. Se on melko helppo kasvattaa ja muodostaa tiheän, näyttävän vihreän kasvuston....
7,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Pinsetit 20Cm Suorat - Akvaarion pinsetit - D36304 - 1
Pinsetit 20Cm Suorat - Akvaarion pinsetit - D36304 - 2
Hobby

Pinsetit 20Cm Suorat

Ruostumattomasta teräksestä tehdyt 20 cm pitkät pinsetit
13,70 €
Heti omasta varastosta 7 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Sulkaärviä Terrakotta - Akvaarion taka-alan kasvit - 83870 - 1
Sulkaärviä Terrakotta - Akvaarion taka-alan kasvit - 83870 - 2

Sulkaärviä Terrakotta

Myriophyllum matogrossense
Sulkaärviä on näyttävä ja hienolehtinen varsiakvaariokasvi, joka sopii erityisesti taustalle. Se kasvaa nopeasti ja tuo akvaarioon pehmeän, höyhenmäisen ilmeen.
7,00 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tropica Premium Nutrition 125Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - T61400 - 1
Tropica Premium Nutrition 125Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - T61400 - 3
Tropica

Tropica Premium Nutrition 125Ml

Yleislannoite akvaarioon ilman typpeä ja fosforia. Lannoite on tarkoitettu altaisiin jossa on kohtalaisen paljon kaloja. Annostelu 6ml viikossa per 50 litraa vettä. Tuotteessa kätevä...
6,90 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Apilasaniaislaji crenata Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 89131 - 5
Apilasaniaislaji crenata Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 89131 - 6

Apilasaniaislaji crenata Vitrokupissa

Marsilea crenata
Marsilea crenata on Aasiasta kotoisin oleva pohjanpeittokasvi. Kohtalaisen nopeakasvuinen Sopii aloittelijalle Soveltuu nanoakvaarioihin
11,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Banaanijuuri - Akvaarion etualan kasvit - 80240 - 1
Banaanijuuri - Akvaarion etualan kasvit - 80240 - 2

Banaanijuuri

Nymphoides aquatica
Nymphoides Aquatica on kotoisin Pohjois-Amerikasta Kasvi on hidaskasvuinen.
13,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Bucephalandra "Kedakang" Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 89971 - 5
Bucephalandra "Kedakang" Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 89971 - 6

Bucephalandra "Kedakang" Vitrokupissa

Bucephalandra kedakang
Bucephalandra "Kedakang" Bucephalandra "Kedagang" on hidaskasvuinen ja helppohoitoinen akvaariokasvi, joka sopii erityisesti akvaarion etualalle ja keskiosiin. Se on näyttävä kasvi, joka tuo...
11,10 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Bucephalandra Kedagang Ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 89041 - 1
Bucephalandra Kedagang Ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 89041 - 2

Bucephalandra Kedagang Ruukku

Bucephalandra kedagang
Bucephalandra ’Kedakang’ (Bucephalandra sp.) on helppohoitoinen ja hidaskasvuinen epifyyttikasvi, jolla on pitkänomaiset, aaltoilevat lehdet ja tummanvihreän sekä punaruskean sävyjä. Se...
13,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Bucephalandra sp.red mini Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 86781 - 1
Bucephalandra sp.red mini Vitrokupissa - Akvaarion etualan kasvit - 86781 - 2

Bucephalandra sp.red mini Vitrokupissa

Bucephalandra sp.red mini
Bucephalandra ’Red Mini’ (Bucephalandra sp.) on helppohoitoinen ja hidaskasvuinen epifyyttikasvi, joka hurmaa punaruskeilla sävyillään ja kompaktilla kasvutavallaan. Se viihtyy 22–28 °C...
11,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Co2 Kuplalaskuri - Co2 levittimet, laskurit ja letkut - X10001 - 1
Co2 Kuplalaskuri - Co2 levittimet, laskurit ja letkut - X10001 - 2
AquaArt

Co2 Kuplalaskuri

Kuplalaskuri 4/6mm letkuille ja putkille.
12,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Duplarit G 500G Hiekanalle Laitettava Lannoite - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - D80317 - 1
Duplarit G 500G Hiekanalle Laitettava Lannoite - Soilit ja ravinnepohjat akvaarioon - D80317 - 2
Dupla

Duplarit G 500G Hiekanalle Laitettava Lannoite

Pitkävaikutteinen pohjaravinne hiekanalle. Pakkaus riittää 200 litran akvaarioon. Sisältää kaikkia kasvien tarvitsemia mikroravinteita vähintään 3 vuodeksi Tuote ei sisällä nitraattia eikä...
25,30 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä