Kasvit ja kasvitarvikkeet

Akvaario fiilis

Akvaariokasvit

Akvaariokasvit ovat paitsi kauniita, myös erittäin tärkeitä akvaarion biologisen tasapainon hoitamisessa. Kasveja on runsaasti eri kokoisia, ja hoitovaatimuksiltraan eri tasoisia, joten jokainen akvaristi löytää täältä haluamansa. Valikoimissamme lajeja akvaarion etualalta taka-alalle, aina pintaan saakka!

Terraariokasvit

Tuo pala viidakkoa kotiisi! Monet kasvimme viihtyvät hienosti myös kosteassa terraariossa, erityisesti silloin, kun terraario on suunniteltu trooppisia kasveja varten. Tai miltä kuulostaisi huikean upea lihansyöjäkasvi? Valikoimissamme myös sumuttimet ja muut tarvikkeet kasvien hoitoon.

Kasvien hoito

Kasvit kaipaavat kasviravinteita, hiilidioksidia ja valoa. Kaiken tämän löydät meiltä. Valikoimissamme myös kasvien trimmaukseen sopivat tuotteet, kasviliimat ja kasveille ihanteelliset pohjamateriaalit.

Ohjeita kasvien hoitoon

Kun haluat sukeltaa pintaa syvemmälle eri kasvien hoidossa, voit katsoa videoita ja lukea ohjeitamme eri lajeista kohdassa Ohjeet ja vinkit / kasviesittelyt.
Jokaisen kasvin hoidosta on kerrottu myös kasvin omalla tuotekortilla. Anna viherpeulosi kukoistaa!

EUR
733 tuotetta
Järjestys:
Plant Fit 5L Kasviravinne - Nestemäiset ravinteet kasveille - D41066 - 1
Hobby

Plant Fit 5L Kasviravinne

Nestemäinen kasviravinne viikottaiseen lannoitukseen
70,80 €
Heti omasta varastosta 4 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Poimuverkkolehti Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 80740 - 1
Poimuverkkolehti Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 80740 - 3

Poimuverkkolehti Ruukku

Aponogeton ulvaceus
Poimuverkkolehti (Aponogeton ulvaceus) on hoitotasoltaan keskitasoa vaativa ja näyttävä sipulikasvi Afrikasta. Se kasvaa 40–50 cm korkeaksi ja viihtyy 22–26 °C lämpötilassa. Kasvi pitää...
13,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Proflora Adapteri U201/U500 5/8` - Co2 Pullot ja adapterit - J64678 - 1
Proflora Adapteri U201/U500 5/8` - Co2 Pullot ja adapterit - J64678 - 2
JBL

Proflora Adapteri U201/U500 5/8`

Adapteri iso kierteisten kertakäyttöpullojen (95g) paineenalennus venttiileille
29,40 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Proflora Co2 Letku T3 Musta 2 3M - Co2 laitteiden varaosat  - J64682 - 1
Proflora Co2 Letku T3 Musta 2 3M - Co2 laitteiden varaosat  - J64682 - 2
JBL

Proflora Co2 Letku T3 Musta 2 3M

Hiilidioksidin kestävää mustaa letkua 3m 4/6mm
8,00 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Proflora U500 500G 3Kpl Kertakäyttöpullo - Co2 Pullot ja adapterit - J64663 - 1
Proflora U500 500G 3Kpl Kertakäyttöpullo - Co2 Pullot ja adapterit - J64663 - 2
JBL

Proflora U500 500G 3Kpl Kertakäyttöpullo

Kolmen kertakäyttöisen 500g hiilidioksidi pullon setti. Sopii JBL:n, Eheimin ja Feerplastin paineenalentimiin. Kierre M10x1
119,90 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Proscape Fe +Microelements 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - J21111 - 1
Proscape Fe +Microelements 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - J21111 - 2
JBL

Proscape Fe +Microelements 250Ml

'- mikroravinne kasveille - sisältää kaikki akvaariokasvien tarvitsemat mikroravinteet oikeassa suhteessa keskenään - Kätevä annostelupumppu helpottaa tiuhaa annostelua ja ravinnepitoisuuden...
20,50 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Proscape Npk +Macroelements 500Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - J21115 - 1
Proscape Npk +Macroelements 500Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - J21115 - 2
JBL

Proscape Npk +Macroelements 500Ml

'- makroravinne kasveille - suositellaan akvaarioon jossa ei ole ollenkaan, tai on hyvin vähän kaloja / muuta faunaa, esim. kasviakvaariot, ja vastaperustettu akvaario - annostellaan päivittäin...
29,59 €
Heti omasta varastosta 5 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Proscape P Macroelements 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - J21118 - 1
Proscape P Macroelements 250Ml - Nestemäiset ravinteet kasveille - J21118 - 2
JBL

Proscape P Macroelements 250Ml

'- fosfaattilisä akvaariokasveille - fosfaatinpuutos saattaa aiheuttaa akvaariossa täplälevän esiintymistä - kätevä annostelupumppu helpottaa tiuhaa annostelua ja ravinnepitoisuuden tasaisena...
17,90 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Punainen paholainen miekka Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81422 - 1
Punainen paholainen miekka Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81422 - 2

Punainen paholainen miekka Ruukku

Echinodorus red devil
Echinodorus ‘Red Devil’ on kapealehtinen ja näyttävän punasävyinen miekkakasvi, joka sopii myös pienempiin akvaarioihin. Nuoret vedenalaiset lehdet saavat voimakkaan punaisen sävyn...
10,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Pyörölehti Ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 81870 - 1
Pyörölehti Ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 81870 - 2

Pyörölehti Ruukku

Micranthemum umbrosum
Pyörölehti on nopeasti kasvava ja kirkkaanvihreä köynnöskasvi, joka sopii keskelle ja taustalle. Se muodostaa tiheän ja pehmeän kasvuston.
7,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Reunustraakkipuu magenta - Kostean terraarion kasvit - 097.2615 - 1

Reunustraakkipuu magenta

Dracena marginata "Magenta"
Reunustraakkipuu ‘Magenta’ (Dracaena marginata ‘Magenta’) on pysty, kapealehtinen lohikäärmepuu punertavilla lehtireunoilla. Hajavalo, niukka kastelu.
6,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Ruohovallisneria Ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 87270 - 1
Ruohovallisneria Ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 87270 - 2

Ruohovallisneria Ruukku

Vallisneria nana
Ruohovallisneria on kapealehtinen ja ruohomainen taustakasvi, joka muodostaa akvaarioon luonnollisen ja kevyen kasvuston. Se on helppohoitoinen ja leviää rönsyjen avulla nopeasti sopivissa...
7,00 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Rusolehti laji ovalis Vitro Kupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 81477 - 1
Rusolehti laji ovalis Vitro Kupissa - Akvaarion keskialan kasvit - 81477 - 2

Rusolehti laji ovalis Vitro Kupissa

Ludwigia ovalis
Rusolehti ovalis on nopeasti kasvava ja värikäs köynnöskasvi, joka sopii taustalle. Se tunnetaan punertavista ja oransseista sävyistään ja sopii hyvin kontrastikasviksi.
11,10 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Rusoverkkolehti Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 80731 - 1
Rusoverkkolehti Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 80731 - 2

Rusoverkkolehti Ruukku

Aponogeton crispus
Rusoverkkolehti (Aponogeton crispus) on sipulikasvi Sri Lankasta. Se kasvaa 40–50 cm korkeaksi ja viihtyy 20–26 °C lämpötilassa. Kasvi pitää kohtalaisesta valaistuksesta ja tuo akvaarioon...
13,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Ruusumiekka Xl 8Cm Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81302 - 1
Ruusumiekka Xl 8Cm Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81302 - 2

Ruusumiekka Xl 8Cm Ruukku

Echinodorus rose
Echinodorus ‘Rosé’ on helppohoitoinen ja näyttävä miekkakasvilajike, jonka nuoret lehdet voivat saada kauniin roosan tai punertavan sävyn. Kasvi sopii hyvin pohja- tai keskialueen...
15,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Seachem Flourish 4L - Nestemäiset ravinteet kasveille - S05190 - 1
Seachem

Seachem Flourish 4L

Nestemäinen kasviravinne suurpakkauksessa
137,90 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Sirokonjakkikasvi ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 80111 - 1
Sirokonjakkikasvi ruukku - Akvaarion etualan kasvit - 80111 - 2

Sirokonjakkikasvi ruukku

Ammania gracilis
Sirokonjakkikasvi on näyttävä punertava köynnöskasvi, joka sopii taustalle. Se vaatii hyvät olosuhteet ja tuo akvaarioon voimakasta värikontrastia.
10,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Sisäpussi kasviruukuille 60 x 60cm - Istutuskorit - A06090253 - 1
SuperFish

Sisäpussi kasviruukuille 60 x 60cm

Sisäpussi lampiruukuille estämään kalojen kasvien ylöskaivamista ja estämästä juuria pääsemästä ruukusta ulos.
2,50 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Soukkaverkkolehti Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 80730 - 1
Soukkaverkkolehti Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 80730 - 2

Soukkaverkkolehti Ruukku

Aponogeton longilumulosus
Soukkaverkkolehti (Aponogeton longiplumulosus) on näyttävä sipulikasvi, joka kasvaa noin 40–50 cm korkeaksi. Se viihtyy 22–26 °C lämpötilassa, pehmeähkössä vedessä ja vaatii runsaasti...
13,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Suorat pinsetit 27 cm - Akvaarion pinsetit - AE245265 - 1
AquaEl

Suorat pinsetit 27 cm

Suorat pinsetit 27 cm pitkät Terästä
16,90 €
Heti omasta varastosta 16 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tropica Specialised Nutrition 3L - Nestemäiset ravinteet kasveille - T00058 - 1
Tropica

Tropica Specialised Nutrition 3L

Typpeä ja fosfaattia sisältä nestemäinen kasviravinne. Lannoite sisältää kaikki kasvien tarvitsemat ravinteet Altaisiin jossa on paljon kasveja mutta hyvin vähän kaloja tai kaloja ei ole...
54,30 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tropica premium nutrition 5L - Nestemäiset ravinteet kasveille - T61501 - 1
Tropica

Tropica premium nutrition 5L

Yleislannoite akvaarioon ilman typpeä ja fosforia. Lannoite on tarkoitettu altaisiin jossa on kohtalaisen paljon kaloja. Annostelu 6ml viikossa per 50 litraa vettä. Jättipakkaus isoille...
54,30 €
Heti omasta varastosta 1 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tummamelalehti Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 80940 - 1
Tummamelalehti Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 80940 - 2

Tummamelalehti Ruukku

Cryptocoryne beckettii
Tummamelalehti on helppohoitoinen ja kestävä keskialueen kasvi, joka muodostaa tiheitä kasvustoja. Se sopii hyvin aloittelijoille ja viihtyy monenlaisissa olosuhteissa.
10,10 €
Heti omasta varastosta 2 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Tummamiekka Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81370 - 1
Tummamiekka Ruukku - Akvaarion keskialan kasvit - 81370 - 2

Tummamiekka Ruukku

Echinodorus grisebachii parviflorus
Echinodorus grisebachii ‘Parviflorus’ on helppohoitoinen ja nopeasti kasvava miekkakasvi, jonka pitkät tummanvihreät lehdet tuovat akvaarioon luonnollista rehevyyttä. Kasvi sopii hyvin pohja-...
10,10 €
Tilaamme tuotteen varastoon.
Lähetysaika n. 1 - 14 arkipäivää
Tuoksumiekka Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 81500 - 2
Tuoksumiekka Ruukku - Akvaarion taka-alan kasvit - 81500 - 3

Tuoksumiekka Ruukku

Echinodorus uruguayensis
Tuoksumiekka on suuri ja näyttävä miekkakasvi, joka sopii erityisesti akvaarion taustalle. Se on melko helppohoitoinen ja muodostaa pitkät, kapeat lehdet.
10,10 €
Heti omasta varastosta 3 kpl
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä