- Ohjeet ja vinkit
- Lammikot
- Akvaarioiden hoito
- Akvaario lapsiperheessä
- Esimerkki: 413 L runsaskasvinen akvaario
- Akvaariokalojen sairaudet
- 75 litraisen altaan perustaminen – AQUASCAPE
- 115 L akvaarion sisustaminen (esimerkki)
- Akvaario ja sähkökatkos
- Pohjamateriaalin valinta akvaarioon
- Akvaariolaitteiden sähkökulutus
- Akvaarion hankinta
- Ohjeita uusien kalojen ostajalle
- Nitriitti altaassa
- Kuinka karanteenaan kalani oikein
- Akvaarion perustaminen
- Akvaarion muutto
- Kalojen siirto pitkällä matkalla
- Akvaariokalojen esittely ja hoito
- Akvaarion selkärangattomat
- Tietoa terraarioharrastuksesta
- Terraarioeläinten esittely ja hoito
- Tuote-esittelyt
- Kasviesittelyt
Ohjeita uusien kalojen ostajalle
Pyri jättämään kalojen osto aina ostoskierroksen viimeiseksi, jotta saat kalat mahdollisimman nopeasti kotiin.
Jos kuljetusmatka on pitkä tai kalat joutuvat muuten olemaan pussissa pitemmän aikaa, mainitse siitä aina myyjälle ostovaiheessa. Voimme huomioida tämän kaloja pakatessamme.
Ruoki vanhat kalat ja vähennä valaistusta sammuttamalla akvaarion valaisin pariksi tunniksi. Kalat ovat rauhallisempia hämärämmässä ja stressi vähenee huomattavasti.
Aseta pussi kellumaan akvaarioon n. 15-30 minuutiksi lämpötilan tasaamiseksi. Lisää tässä vaiheessa ohjeen mukainen annos JBL:n Acclimolia akvaarion veteen.
Avaa pussin suu ja kääri reunat ilmataskuksi, jotta pussi kelluu itsekseen ja pysyy pystyssä. Pussin voi kiinnittää esim. pyykkipoikaa apuna käyttäen altaan reunaan ettei se seilaa virtauksen mukana ympäri allasta. Lisää akvaariosta n. kahvikupillisen verran vettä kuljetuspussiin. Toista veden lisäys n. 5-10 minuutin välein, yhteensä 3-4 kertaa.
Jos kuljetusaika on ollut pitkä tai vesi on päässyt jäähtymään, käytä kotiutukseen tarvittaessa pidempikin aika.
Vapauta kalat akvaarioon käyttämällä tarvittaessa pientä haavia. Vältä kaatamasta kuljetusvettä akvaarioosi.
Kalat voivat olla ensimmäisenä päivänä arkoja ja värittömiä, mutta reipastuvat kotiutuessaan uuteen altaaseen.
Uusien kalojen ruokkiminen ei ole tarpeellista ensimmäisenä päivänä.
Tarkkaile aina uusia kaloja erityisen huolella ensimmäisen kahden viikon aikana ja ota liikkeeseemme yhteyttä heti, jos huomaat kaloissasi poikkeavaa käyttäytymistä.
Suosittelemme uusien kalojen karanteenausta aina erillisessä karanteeniakvaariossa mahdollisten tautitartuntojen vuoksi. Terveiltäkin näyttävät kalat saattavat kantaa sairauksia piilevänä ja siirron aiheuttama stressi voi edistää taudin puhkeamisen. Ohjeen oikeaoppiseen karanteenaukseen löydät ohjesivultamme.