- Ohjeet ja vinkit
Lammikon suodattimet

Puutarhalammikon vesi pysyy kirkkaana ja terveellisenä vain, jos sitä suodatetaan tehokkaasti. Tähän tarkoitukseen on tarjolla erilaisia suodatinratkaisuja, joista yleisimpiä ovat painesuodattimet ja virtaussuodattimet. Molemmissa on omat vahvuutensa, ja sopivin valinta riippuu lammen koosta, sijainnista ja asukasmäärästä.
Minkä kokoinen suodatin?
Suodatin valitaan ensisijaisesti lammikon koon mukaan, lisäksi kaivattuun suodatustehoon vaikuttaa suuresti se, mitä lammikkoon laitetaan. Suodattimien valmistajat merkitsevät tyypillisesti suodattimien pakkauksiin tiedon siitä, minkä kokoiseen lammikkoon suodatin on suunniteltu, joten valinta on siinä mielessä helppoa.
Tärkeää on kuitenkin huomioida, että kaloja sisältävä lammikko kaipaa tehokkaampaa suodatusta kuin pelkkää vettä ja kasveja sisältävä lammikko. Ratkaisevaa on tietenkin kalojen määrä ja koko. Koikarppilammikossa tehoa saatetaan kaivata enemmän kuin kultakalalammikossa. Esimerkkinä, jos valmistaja sanoo suodattimen sopivan maksimissaan 30 000 litran lampeen ilman kaloja, niin kalojen kanssa suodatin voi sopia 17 500 - 22 500 litran lampeen kalojen koosta ja lajista riippuen.
Tehotarpeeseen vaikuttaa myös lammikon paikka. Kovin aurinkoisessa paikassa tehoa saa olla enemmän joka tapauksessa.

Painesuodatin (Pressurized Filter)
Painesuodatin on suljettu järjestelmä, joka noidaan sijoittaa jopa lammen reunan alapuolelle tai osittain maan sisään. Vesi pumpataan suodattimeen, jossa se kulkee mekaanisten ja biologisten suodatuskerrosten läpi. Tämän jälkeen vesi ohjataan takaisin lampeen. Monet mallit sisältävät UV-C:n, joka tuhoaa mm. leviä, bakteereita muita patogeeneja. On myös malleja, joissa on mukana nostopumppu.
Edut:
- Kompakti ja helppo piilottaa maastoon
- Vesi voidaan pumpata myös ylöspäin, esimerkiksi vesiputoukseen
- Paljon vaihtoehtoja tehokkuudeen suhteen
- Osassa malleista ns. "backwash"-toiminto, joka helpottaa puhdistusta
- Painesuodattimet verkkokaupassamme täällä >

Virtaussuodatin (pumppusyöttöinen / pump-fed)
Virtaussuodatin toimii periaatteessa siten, että pumppu nostaa nostaa veden lammikosta suodattimen sisään, jossa se kulkee suodatusmateriaalinen läpi ja valuu sen jälkeen takaisin lampeen. Virtaussuodatin sijoitetaan aina lammen pinnan yläpuolelle, sillä vesi virtaa suodattimesta painovoiman avulla ulos.
Edut:
- Malleja löytyy myös suuriin lammikoihin, joissa on paljon kaloja
- Tehokas mekaaninen ja biologinen puhdistus
- Helppo huoltaa: suodatinmateriaalit ovat helposti esillä
- Virtaussuodattimet verkkokaupassamme täällä >

Painovoimasyöttöinen suodatus (Gravity-fed)
Tarkoitettu erityisesti suuriin ja kuormitettuihin lampiin, kuten koialtaisiin ja uimalampiin, joihin toivotaan tehokasta suodatusta. Tässä järjestelmässä vesi virtaa suodattimeen suoraan lammesta esimerkiksi pohjakaivojen kautta, joten asennus vaatii suunnittelua ja toteutetaan tyypillisesti jo rakennusvaiheessa. Pumppu sijaitsee suodattimen jälkeen ja palauttaa puhdistetun veden takaisin lampeen.
Edut:
- Erittäin tehokas suodatus suurille vesimäärille
- Tehokas mekaaninen ja biologinen suodatus
- Soveltuu kookkaisiin koilampiin, joissa veden kuormitus suurta
- Voidaan asentaa maan alle samaan tasoon vedenpinnan kanssa

Suihkulähdesuodatin (In-pond / All-in-one Filter)
Lampeen laitettavat suodattimet sijoitetaan veden alle. Ne ovat käteviä pienissä ja keskikokoisissa lammikoissa sekä vesiaiheissa. Ne toimivat kauniina suihkulähteinä ja voivat sisältää myös sisäänrakennetun UV-C sterilisaattorin, joka puhdistaa veden mikrobeista ja ehkäisee osaltaan leväkasvua.
Edut:
- Sopii erityisesti pieniin ja keskikokoisiin lammikoihin
- Toimii kauniina suihkulähteenä
- Useissa malleissa UV-C sterilisaattori
- Lampeen laitettavat suihkulähdepumput verkkokaupassamme täällä >

Pintaskimmeri (Surface Skimmer)
Lammikon skimmeri eli pintaimuri poistaa veden pinnalle kertyvät lehdet, siitepölyn ja muun kelluvan roskan ennen kuin ne ehtivät vajota pohjalle ja kuormittaa suodatinta. Tämä vähentää auttaa pitämään veden kirkkaampana. Vesi imetään pinnalta laitteen koriin, josta roskat on helppo tyhjentää käsin. Osa malleista liitetään suoraan suodatinjärjestelmään, osa toimii erillisenä yksikkönä.
Skimmerin hyödyt:
- Vähentää suodattimen kuormitusta
- Parantaa veden kirkkautta
- Helpottaa syksyn lehtiaikaa merkittävästi
- Skimmerit verkkokaupassamme täällä >
Mikä suodatin sopii sinulle?
| Suodatinmalli | Sopii | Edut |
|---|---|---|
| Painesuodatin | Pienistä suuriin lammikoihin | Kompakti, helppo piilottaa maastoon, voi pumpata vettä ylöspäin |
| Virtaussuodatin | Suuret ja runsaskalaiset lammikot | Tehokas mekaaninen ja biologinen puhdistus, helppo huoltaa |
| Gravity-fed suodatin | Koilammet, uimalammet ja muut vaativat, erittäin suuret lammet | Erittäin tehokas suurille vesimäärille, lika poistuu ennen pumppua, soveltuu vaativiin kohteisiin |
| Suihkulähdesuodattimet | Pienet lammikot ja vesiaiheet | Toimii suihkulähteenä, usein sisäänrakennettu UV-C |
| Pintaskimmeri | Lammikot, joihin kertyy lehtiä, siitepölyä tai roskia. | Poistaa pintaroskan ennen hajoamista, vähentää suodattimen kuormitusta |
Tutustu lammen suodatusratkaisuihin
Valitse lammikkosi kokoon ja kuormitukseen sopiva suodatin. Valikoimastamme löydät paine- ja virtaussuodattimet, lampeen asennettavat suihkulähdesuodattimet sekä pintaskimmerit veden pinnan puhtaana pitämiseen.
