Kiipeilypaikat terraariossa

 

Kiipeilymahdollisuudet ovat erityisen merkityksellisiä arboreaalisille, eli kiipeileville lajeille, kuten kameleonteille, päivägekoille ja lehtisammakoille. Myös monet maan tasalla elävät eläimet hyödyntävät kiipeilyrakenteita, esimerkiksi tarkkailupaikkoina tai lämmittelemiseen valon alla. Hyvin suunnitellut kiipeilyalueet edistävät eläimen lihaskuntoa ja yleiskuntoa, tekevät terraariosta monikerroksisen ja virikkeellisen, ja antavat mahdollisuuden hyödyntää lämpöä ja UV-valoa eri korkeuksilla.

Hyvä kiipeilyrakenne on riittävän paksu ja vaihtelevan muotoinen, jotta eläin saa siitä kunnollisen otteen. Rakenteet tulisi sijoittaa siten, etteivät eläimet pääse kiipeämään liian lähelle valaisimia tai lämmittimiä. On myös tärkeää, että eläin voi vaihtaa paikkaa ja korkeutta helposti, sillä tämä lisää sen mahdollisuuksia valita mieluisia lämpö- ja valoalueita.

Materiaalien valinnassa kannattaa huomioida terraarion olosuhteet. Kosteissa terraarioissa materiaalien tulee kestää kosteutta - ne eivät saa homehtua helposti. Keinotekoiset somisteet ovat helppohoitoisia ja kestäviä, mutta luonnonmateriaalit kuten bambunoksat, juurakot ja korkki tuovat terraarioon aidomman ilmeen. 

Luonnosta löytyvien oksien, juurien, juurakoiden ja muiden käyttö on houkuttelevaa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että jokaisen oikeus (ent. jokamiehen oikeus) määrittää, että luonnosta löytyviä oksia ja juurakoita voi kerätä vain, jos ne on hankittu maan omistajan luvalla. Tämä koskee siis myös maahan pudonneita oksia tai kaatuneita puita.  

Suosittuja kiipeilyrakenteita, joita löydät verkkokaupastamme:

 

 

Bambukepit

Bambukeppi on täysin luonnollinen kiipeilymateriaali useille terraarioeläimille. Erityisesti päivägekot (Phelsuma sp.) ja vastaavat lajit kaipaavat bambun tyyppisiä tasaisia kiipeilypaikkoja, sillä eläimillä on jaloissaan tarttumalevyt, jotka toimivat parhaiten sileillä ja tasaisilla pinnoilla — kuten bambun sileällä kuorella. 
Bambukeppi on helppo työstää haluamaasi pituuteen tavallisella sahalla, ja siitä voi rakentaa kauniita kiipeilyrakenteita terraarion sisustukseen.
Bambu on kaunis ja tilaa säästävä somiste myös silloin, kun eläin ei sitä käyttäisi kiipeilyyn.

Tutustu bambukeppeihin täällä >

 

 

Moorapuu

Moorapuu on luonnollinen juurakko, joka soveltuu erinomaisesti niin akvaarioihin kuin terraarioihinkin. Pienikokoiset liskot, käärmeet ja selkärangattomat hyötyvät siitä kiipeilymielessä.
Terraariossa moorapuu toimii paitsi sisustuselementtinä myös kasvualustana erilaisille kasveille. Sen pintaan voi kiinnittää esimerkiksi epifyyttikasveja, kuten viherkasveja tai sammalia, jotka vahvistavat kokonaisuuden luonnollista ilmettä. Jos juurakko sijoitetaan veteen, sitä on hyvä liottaa vedessä etukäteen. Tämä nopeuttaa sen uppoamista ja vähentää tanniinien liukenemista veteen.

Tutustu moorapuihin täällä >

 

Liaanit

Liaanit ovat näyttävä lisä terraarion sisustukseen. Akvaariolinnassa myynnissä olevat aidot viidakko-liaanit on kerätty Etelä-Amerikan sademetsistä vain kuolleena, joten luonnolle ei näistä aiheudu vahinkoa. Liaanit kestävät kosteutta erinomaisesti, ja niiden aaltoileva muoto tekee niistä sekä käytännöllisiä että esteettisesti kauniita. Aidot liaanit sopivat erityisesti kosteisiin sademetsäterraarioihin, mutta kokonaan veden alle upottamista aidot liaanit eivät kestä. 
Liaaneja on saatavilla myös tehdasvalmisteisina. Niiden etuna on keveys ja helppo kiinnitys: niissä on usein imukupit, joilla ne saa näppärästi kiinni terraarion lasipintoihin. Keinotekoisia versioita voi myös taivuttaa haluttuun muotoon, mikä tekee niistä monikäyttöisen vaihtoehdon terraarion sisustukseen.

Tutustu liaaneihin täällä >

 

Roikkuvat muovikasvit

Roikkuvat muovikasvit ovat helppo tapa lisätä terraarioon vehreyttä ja näkösuojaa ilman hoitotarvetta. Ne soveltuvat erityisesti lajeille, jotka kaipaavat runsaasti piilopaikkoja ja suojaa terraarion yläosassa tilanteissa, jolloin elävien kasvien kasvatus olisi hankalaa valaistuksen, kosteuden tai eläinten käyttäytymisen vuoksi.
Muovikasvit kestävät hyvin kulutusta ja niitä on helppo pestä ja desinfioida, mikä tekee niistä hygieenisen vaihtoehdon esimerkiksi terraarioihin, joissa elää eläimiä, jotka sotkevat paljon. Roikkuvia kasveja voi sijoittaa bambujen, liaanien ja muiden rakenteiden lomaan luomaan tiheämpää kasvillisuuden tuntua.
Ne eivät tietenkään tarjoa samoja hyötyjä kuin elävät kasvit – kuten kosteuden tasaamista ja ilmanlaadun parantamista – mutta toimivat erinomaisena lisänä tai vaihtoehtona silloin, kun luonnollisten kasvien pitäminen ei ole mahdollista.

Tutustu roikkuviin muovikasveihin täällä >

 

Korkki

Korkki on yksi suosituimmista terraarioiden sisustusmateriaaleista. Sitä on saatavana sekä kaarevina levyinä että pyöreinä putkimaisina kappaleina. Luonnollinen ulkonäkö, kestävyys ja kosteuden sietokyky tekevät siitä erinomaisen vaihtoehdon monenlaisiin terraarioihin. Sen pinnalle voidaan kiinnittää kasveja, kuten sammalta ja epifyyttejä. Lisäksi korkki tarjoaa runsaasti piilopaikkoja terraarion asukkaille.
Pyöreät korkkiputket ja korkkilevyt voi asettaa pystyyn terraarion taka- tai sivuseinää vasten. Usein ne on hyvä kiinnittää taustarakenteeseen terraariokäyttöön sopivalla silikonilla. Terrascapingissa korkit kiinnitetään jo rakennusvaihessa polyuretaanivaahdolla tai vastaavilla materiaaleilla, jolloin ne pysyvät tukevasti paikoillaan osana maisemaa.

Tutustu korkkeihin täällä >

 

Korkin oksa

Korkin oksat ovat samaa luonnollista materiaalia kuin korkkiputket ja -levyt, mutta muodoltaan kevyempiä ja haarautuvia. Ne sopivat erityisesti kiipeilyyn ja lepäämiseen, ja tuovat terraarioon luonnonmukaista ilmettä. Oksia on eri pituisia ja paksuisia, pisimmät jopa noin 100 cm. Haaroittuva rakenne tarjoaa useita kiipeilyreittejä ja erilaisia asentoja terraarion asukkaille. Pinnan karkea tekstuuri tekee oksasta turvallisen kiivetä, eikä se ole liukas kosteissakaan olosuhteissa. Korkin oksat voidaan asettaa vaakasuoraan, vinoon tai pystyyn terraarion rakenteisiin, ja ne voidaan halutessa kiinnittää taustaan silikonilla tai polyuretaanivaahdolla. Luonnollisen ulkonäön ansiosta ne sopivat niin trooppisiin, metsäisiin kuin kuivempiinkin terraarioihin.

Tutustu korkin oksiin täällä >

 

Taustalevyt

Eläimet, jotka kykenevät kiipeilemään kohtuullisen tasaisilla seinillä, hyödyntävät tehokkaasti terraarioiden taustalevyt kiipeilyalustoina. Taustoja on luonnonmateriaaleista kuten korkista ja kookoskuidusta, lisäksi saatavilla on keinotekoisia 3D taustoja, jotka sopivat myös akvaarioihin.

Tutustu luonnonmateriaaleista tehtyihin taustoihin täällä >
Tutustu keinoitekoisiin 3D-taustoihin täällä >

 

 

MUITA IDEOITA:

DIY: Lasiterraarion lasitasot

Lasiset tasot ovat ratkaisu erityisesti tee-se-itse, tai teetetyissä terraarioissa. Lasi on helppo pitää puhtaana – se kestää kosteutta, desinfiointiaineita ja kulutusta hyvin. Pelkkä lasi on tosin liukas materiaali, joten yksi ratkaisu on liimata silikonilla sen pintaan ohut kerros hiekkaa tai muuta pinnoitetta, jotta eläimellä on parempi ote - tämä on tosin hankalampi puhdistaa. 
Huomioitavaa on, että leikatun lasin reuna voi olla terävä, joten lasin reuna tulee hioa siten, ettei eläin vahingoita siihen itseään. 
Kun lasitasoon lisätää pieni lasinen reuna, voi lasin päällä käyttää myös pohjamateriaalia tai mattoa.

 

 

 

DIY: puisen terraarion puiset tasot

Puumateriaaleista rakennettuihin terraarioihin on kohtuullisen helppoa kiinnittää eri kokoisia ja muotoisia tasoja. Puumateriaaleista suurin osa ei sovellu sademetsän oloihin, lukuunotamatta filmivaneria, jonka kosteudensiettokyky on korkeampi kuin esimerkiksi MDF, saati vaneri. 

Palaa koko artikkelisarjan alkuun >

 

Lue seuraava artikkeli: Terraarion kasvien valinta >