- Ohjeet ja vinkit
- Lammikot
- Akvaarioiden hoito
- Akvaariokalojen esittely ja hoito
- Akvaarion selkärangattomat
- Tietoa terraarioharrastuksesta
- Terraarioeläinten esittely ja hoito
- Tuote-esittelyt
- Kasviesittelyt
Eläimen koko ja elinikä

Terraarioeläintä valitessa on tärkeää miettiä sekä sen lopullista kokoa että odotettavissa olevaa elinikää. Molemmat vaikuttavat suoraan siihen, millaisen tilan ja millaiset resurssit eläin tarvitsee – nyt ja vuosien päästä. Moni eläin on hankintahetkellä vasta poikanen, mutta kasvaa täysikokoiseksi ja vaatii sen mukaiset olosuhteet.
Esimerkiksi tiikeripytonin poikanen voi aluksi vaikuttaa pikkuruiselta, mutta aikuisena se voi olla viisimetrinen ja painaa yli 70 kiloa. Pienen pieni iguana voi venähtää häntänsä kanssa parimetriseksi ja pikkuruinen maakilpikonnavauva saattaa elää ja porskuttaa vielä 80 vuoden kuluttua. Tällaiset erot poikasvaiheen ja aikuisvaiheen välillä voivat yllättää, ellei niihin varaudu etukäteen. Siksi on tärkeää selvittää jo ennen hankintaa, millaisen tilan, tekniikan ja hoidon eläin tarvitsee koko elämänsä ajan.
Kookkaan lajin kanssa on hyvä pohtia:
- Onko minulla riittävästi tilaa ja sopiva paikka riittävän suurelle terraariolle tai aitaukselle – nyt ja eläimen aikuisiällä?
- Pystynkö ylläpitämään tarvittavat lämpö-, valo- ja kosteusolosuhteet myös suuremmassa tilassa?
- Pystynkö hankkimaan ja ylläpitämään riittävän tukevaa ja turvallista rakennetta, joka kestää eläimen painon ja voiman?
- Kuinka helppoa eläintä on käsitellä ja siirtää esimerkiksi siivouksen tai eläinlääkärikäyntien yhteydessä?
- Onko minulla tarvittaessa apua, jos eläin on liian painava tai suuri käsiteltäväksi yksin?
Pitkäikäisen lemmikin kohdalla on hyvä kysyä itseltäsi:
- Onko minulla mahdollisuus huolehtia eläimestä vielä kymmenen, kahdenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden kuluttua?
- Löytyykö tarvittaessa uusi koti, jos elämäntilanteeni muuttuu?
- Erityisen pitkäikäiset lajit, kuten maakilpikonnat, saattavat siirtyä "äidiltä tyttärelle". On hyvä sopia perheen tai ystävien kanssa, mitä eläimelle tapahtuu, jos et itse pysty enää huolehtimaan siitä.
Palaa koko artikkelisarjan alkuun >
Lue seuraava artikkeli: Lajin ravinto ja erityistarpeet >